1 Voi Ariel, Ariel, voi sinua, kaupunki jonka luo Daavid leiriytyi! Lisätkää vuoteen vielä vuosi, kiertäkööt juhlat kiertonsa,
2 sitten minä panen ahtaalle sinut, Ariel, ja sinä voihkit ja valitat. Niin sinusta todella tulee minun uhrialttarini.
3 Kuten Daavid minä leiriydyn sinua piirittämään, saarran sinut vallein ja pystytän piirityslaitteet sinun ympärillesi,
4 ja sinä vaivut maahan, sieltä sinä puhut, tomusta sinun äänesi vaimeana kuuluu kuin vainajahengen ääni, kuin kuiskaus se kohoaa tomusta.
5 Sinun vihollisiasi on kuin hienoa hiekkaa, kuin akanapilvi on sinun ahdistajiesi lauma. Mutta yhtäkkiä, arvaamatta,
6 Herra Sebaot taas muistaa sinua ja tulee luoksesi ukkosen jyrinässä, saattonaan maanjäristys ja valtava pauhu, mukanaan pyörremyrsky ja rajuilma ja ahnas tulenlieska.
7 Kuin uni, yöllinen painajainen on silloin koko vierasheimoisten lauma, niiden, jotka sotivat sinua vastaan, Ariel, kaikkien, jotka sinua ahdistivat ja piirittivät ja hyökkäsivät sinua vastaan.
8 Heidän käy kuin nälkäisen, joka uneksii ja uskoo syövänsä mutta herää yhtä nälkäisenä kuin nukahti, tai kuin janoisen, joka uneksii ja luulee juovansa mutta herää yhä nääntyneenä, kurkku kuivana. Niin käy vierasheimoisten koko lauman -- kaikkien, jotka ovat hyökänneet Siionin vuorta vastaan.
9 Ihmetelkää ja typertykää, sokaistukaa ja jääkää sokeuteenne! Juopukaa -- muusta kuin viinistä, hoippukaa -- muusta kuin väkevistä juomista!
10 Sillä Herra on vaivuttanut teidät raskaaseen horrokseen ja sokaissut teidän silmänne, profeettanne, ja verhonnut teidän päänne, näkijänne.
13 Herra sanoi: -- Koska tämä kansa lähestyy minua vain suullaan ja kunnioittaa minua vain huulillaan, koska sen sydän on vetäytynyt minusta kauas ja koska sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista,
14 niin minä teen uudelleen tälle kansalle ihmeellisiä, hämmästyttäviä ihmetekoja, ja sen viisaiden viisaus häviää ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.
17 Vain lyhyt aika enää, ja Libanonin vuoret muuttuvat hedelmätarhaksi, ja tarhat ovat laajoja kuin metsät.
18 Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, sokeat pääsevät synkästä pimeydestä ja heidän silmänsä näkevät.
19 Kurjat riemuitsevat jälleen Herrasta ja köyhimmät iloitsevat Israelin Pyhästä,
20 sillä sortajat ovat hävinneet ja pilkkaajat ovat poissa ja väärintekijät revitään juurineen maasta,
21 nuo, jotka sanoillaan leimaavat viattoman syylliseksi ja puheillaan virittävät ansoja kaupunginportin tuomarille, nuo, joiden väärä todistus tuo syyttömälle tuomion.
22 Sen tähden Herra, joka lunasti omakseen Abrahamin, sanoo Jaakobin suvulle näin: -- Nyt ei Jaakobin enää tarvitse olla häpeissään, enää eivät hänen kasvonsa kalpene.
23 Sillä kun he näkevät keskuudessaan minun kätteni luomuksen -- omat lapsensa -- he jälleen pitävät pyhänä minun nimeni, pitävät pyhänä Jaakobin Pyhän ja vapisevat kunnioituksesta Israelin Jumalan edessä.
24 Ja ne, joiden mieli on eksyksissä, tulevat järkiinsä, ja marisijat ottavat opikseen.
1 Wo [to] Ariel, Ariel, The city of the encampment of David! Add year to year, let festivals go round.
2 And I have sent distress to Ariel, And it hath been lamentation and mourning, And it hath been to me as Ariel.
3 And I encamped, O babbler, against thee, And I laid siege against thee -- a camp. And I raised up against thee bulwarks.
4 And thou hast been low, From the earth thou speakest, And from the dust makest thy saying low, And thy voice hath been from the earth, As one having a familiar spirit, And from the dust thy saying whisperest,
5 And as small dust hath been The multitude of those scattering thee, And as chaff passing on the multitude of the terrible, And it hath been at an instant -- suddenly.
6 By Jehovah of Hosts thou art inspected, With thunder, and with an earthquake, And great noise, hurricane, and whirlwind, And flame of devouring fire.
7 And as a dream, a vision of night, hath been The multitude of all the nations Who are warring against Ariel, And all its warriors, and its bulwark, Even of those distressing her.
8 And it hath been, as when the hungry dreameth, And lo, he is eating, And he hath waked, and empty [is] his soul, And as when the thirsty dreameth, And lo, he is drinking, and he hath waked, And lo, he is weary, and his soul is longing, So is the multitude of all the nations Who are warring against mount Zion.
9 Tarry and wonder, look ye, yea, look, Be drunk, and not with wine, Stagger, and not with strong drink.
10 For poured out on you hath Jehovah a spirit of deep sleep, And He closeth your eyes -- the prophets, And your heads -- the seers -- He covered.
11 And the vision of the whole is to you, As words of the sealed book, That they give unto one knowing books, Saying, `Read this, we pray thee,` And he hath said, `I am not able, for it [is] sealed;`
12 And the book is given to him who hath not known books, Saying, `Read this, we pray thee,` And he hath said, `I have not known books.`
13 And the Lord saith: Because drawn near hath this people, with its mouth, And with its lips they have honoured Me, And its heart it hath put far off from Me, And their fear of Me is -- A precept of men is taught!
14 Therefore, lo, I am adding to do wonderfully with this people, A wonder, and a marvel, And perished hath the wisdom of its wise ones, And the understanding of its intelligent ones hideth itself.`
15 Wo [to] those going deep from Jehovah to hide counsel, And whose works have been in darkness. And they say, `Who is seeing us? And who is knowing us?`
16 Your perversion! as clay is the potter esteemed? That the work saith of its maker, `He hath not made me?` And the framed thing said of its framer, `He did not understand?`
17 Is it not yet a very little, And turned hath Lebanon to a fruitful field, And the fruitful field for a forest is reckoned?
18 And heard in that day have the deaf the words of a book, And out of thick darkness, and out of darkness, The eyes of the blind do see.
19 And the humble have added joy in Jehovah, And the poor among men In the Holy One of Israel rejoice.
20 For ceased hath the terrible one, And consumed hath been the scorner, And cut off have been all watching for iniquity,
21 Causing men to sin in word, And for a reprover in the gate lay a snare, And turn aside into emptiness the righteous.
22 Therefore, thus said Jehovah, Who ransomed Abraham, Concerning the house of Jacob: `Not now ashamed is Jacob, Nor now doth his face become pale,
23 For in his seeing his children, The work of My hand, in his midst, They sanctify My name, And have sanctified the Holy One of Jacob, And the God of Israel they declare fearful.
24 And the erring in spirit have known understanding, And murmurers learn doctrine!`