1 Saarnaajan sanat, Daavidin pojan, joka oli kuninkaana Jerusalemissa.

2 Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!

3 Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?

4 Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.

5 Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee.

6 Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen, kiertää yhä kiertämistään, ja samalle kierrollensa tuuli palajaa.

7 Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei siitänsä täyty; samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet, ne aina edelleen laskevat.

8 Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta.

9 Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.

11 Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.

12 Minä, saarnaaja, olin Israelin kuningas Jerusalemissa.

13 Ja minä käänsin sydämeni viisaudella tutkimaan ja miettimään kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämä on vaikea työ, jonka Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa.

14 Minä katselin kaikkia tekoja, mitä tehdään auringon alla, ja katso, se on kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua.

15 Väärä ei voi suoristua, eikä vajaata voi täydeksi laskea.

16 Minä puhuin sydämessäni näin: Minä olen hankkinut suuren viisauden ja sitä yhä lisännyt, jopa yli kaikkien, jotka ovat ennen minua Jerusalemissa hallinneet, ja paljon on sydämeni nähnyt viisautta ja tietoa.

17 Ja minä käänsin sydämeni tutkimaan viisautta ja tietoa, mielettömyyttä ja tyhmyyttä, ja minä tulin tietämään, että sekin oli tuulen tavoittelemista.

18 Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.

1 The words of the Preacher, the son of David, king in Jerusalem. 2 Vanity of vanities, saith the Preacher; vanity of vanities, all is vanity. 3 What profit hath man of all his labor wherein he laboreth under the sun? 4 One generation goeth, and another generation cometh; but the earth abideth for ever. 5 The sun also ariseth, and the sun goeth down, and hasteth to its place where it ariseth. 6 The wind goeth toward the south, and turneth about unto the north; it turneth about continually in its course, and the wind returneth again to its circuits. 7 All the rivers run into the sea, yet the sea is not full; unto the place whither the rivers go, thither they go again. 8 All things are full of weariness; man cannot utter it: the eye is not satisfied with seeing, nor the ear filled with hearing.

9 That which hath been is that which shall be; and that which hath been done is that which shall be done: and there is no new thing under the sun. 10 Is there a thing whereof it may be said, See, this is new? it hath been long ago, in the ages which were before us. 11 There is no remembrance of the former generations; neither shall there be any remembrance of the latter generations that are to come, among those that shall come after. 12 I the Preacher was king over Israel in Jerusalem. 13 And I applied my heart to seek and to search out by wisdom concerning all that is done under heaven: it is a sore travail that God hath given to the sons of men to be exercised therewith. 14 I have seen all the works that are done under the sun; and, behold, all is vanity and a striving after wind. 15 That which is crooked cannot be made straight; and that which is wanting cannot be numbered. 16 I communed with mine own heart, saying, Lo, I have gotten me great wisdom above all that were before me in Jerusalem; yea, my heart hath had great experience of wisdom and knowledge. 17 And I applied my heart to know wisdom, and to know madness and folly: I perceived that this also was a striving after wind. 18 For in much wisdom is much grief; and he that increaseth knowledge increaseth sorrow.