1 Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.

2 Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.

3 Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.

4 Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.

5 Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.

6 Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.

7 Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.

8 Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.

9 Mitä hyötyä on työntekijällä siitä, mistä hän näkee vaivaa?

10 Minä olen katsonut sitä työtä, minkä Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa.

11 Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.

12 Minä tulin tietämään, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessänsä.

13 Mutta jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja.

14 Minä tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti. Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin.

15 Mitä nyt on, sitä on ollut jo ennenkin; ja mitä vasta on oleva, sitä on ollut jo ennenkin. Jumala etsii jälleen sen, mikä on mennyttä.

16 Vielä minä näin auringon alla oikeuspaikan, ja siinä oli vääryys, ja vanhurskauden paikan, ja siinä oli vääryys.

17 Minä sanoin sydämessäni: Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa.

18 Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.

19 Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.

20 Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun.

21 Kuka tietää ihmisen hengestä, kohoaako se ylös, ja eläimen hengestä, vajoaako se alas maahan?

22 Niin minä tulin näkemään, että ei ole mitään parempaa, kuin että ihminen iloitsee teoistansa, sillä se on hänen osansa. Sillä kuka tuo hänet takaisin näkemään iloksensa sitä, mikä tulee hänen jälkeensä?

1 A toute chose sa saison, et à toute affaire sous les cieux, son temps.

2 Il y a un temps pour naître, et un temps pour mourir; un temps pour planter, et un temps pour arracher ce qui est planté;

3 Un temps pour tuer, et un temps pour guérir; un temps pour démolir, et un temps pour bâtir;

4 Un temps pour pleurer, et un temps pour rire; un temps pour se lamenter, et un temps pour sauter de joie.

5 Un temps pour jeter des pierres, et un temps pour les ramasser; un temps pour embrasser, et un temps pour s'éloigner des embrassements;

6 Un temps pour chercher, et un temps pour laisser perdre; un temps pour conserver, et un temps pour jeter;

7 Un temps pour déchirer, et un temps pour coudre; un temps pour se taire, et un temps pour parler;

8 Un temps pour aimer, et un temps pour haïr; un temps pour la guerre, et un temps pour la paix.

9 Quel avantage celui qui travaille a-t-il de sa peine?

10 J'ai vu l'occupation que Dieu a donnée aux hommes pour s'y exercer.

11 Il a fait toute chose belle en son temps; même il a mis l'éternité dans leur cœur, sans que l'homme puisse toutefois comprendre, depuis le commencement jusques à la fin, l'œuvre que Dieu fait.

12 J'ai reconnu qu'il n'y a rien de bon pour les hommes, que de se réjouir et de bien faire pendant leur vie.

13 Et même, que chacun mange et boive, et jouisse du bien-être au milieu de tout son travail, c'est un don de Dieu.

14 J'ai reconnu que tout ce que Dieu fait, subsiste à toujours; il n'y a rien à y ajouter, ni rien à en retrancher; et Dieu le fait afin qu'on le craigne.

15 Ce qui est, a déjà été, et ce qui doit être a déjà été, et Dieu ramène ce qui est passé.

16 J'ai vu encore sous le soleil, qu'au lieu établi pour juger, il y a de la méchanceté, qu'au lieu établi pour la justice, il y a de la méchanceté.

17 Et j'ai dit en mon cœur: Dieu jugera le juste et le méchant; car il y a là un temps pour tout dessein et pour toute œuvre.

18 J'ai dit en mon cœur, au sujet des hommes, que Dieu les éprouverait, et qu'ils verraient eux-mêmes qu'ils ne sont que des bêtes.

19 Car l'accident qui arrive aux hommes, et l'accident qui arrive aux bêtes, est un même accident; telle qu'est la mort de l'un, telle est la mort de l'autre; ils ont tous un même souffle, et l'homme n'a nul avantage sur la bête; car tout est vanité.

20 Tout va en un même lieu; tout a été fait de la poussière, et tout retourne dans la poussière.

21 Qui sait si l'esprit des hommes monte en haut, et si l'esprit de la bête descend en bas dans la terre?

22 Et j'ai vu qu'il n'y a rien de mieux pour l'homme que de se réjouir de ses œuvres; puisque c'est là sa part. Car qui le ramènera pour voir ce qui sera après lui?