1 Ja Daavid kokosi Jerusalemiin kaikki Israelin päämiehet, sukukuntien päämiehet, osastojen päälliköt, jotka palvelivat kuningasta, tuhannen-ja sadanpäämiehet, kuninkaan ja hänen poikiensa kaiken omaisuuden ja karjan ylihoitajat, hovimiehet, sankarit ja kaikki sotaurhot.
3 Mutta Jumala sanoi minulle: 'Älä sinä rakenna temppeliä minun nimelleni, sillä sinä olet sotilas ja olet vuodattanut verta'.
4 Kuitenkin valitsi Herra, Israelin Jumala, minut kaikesta isäni suvusta olemaan Israelin kuninkaana ikuisesti. Sillä Juudan hän valitsi ruhtinaaksi ja Juudan heimosta minun isäni suvun, ja isäni poikien joukossa olin minä hänelle otollinen, niin että hän teki minut koko Israelin kuninkaaksi.
5 Ja kaikkien minun poikieni joukosta, sillä Herra on antanut minulle monta poikaa, hän valitsi poikani Salomon istumaan Herran valtakunnan valtaistuimella ja hallitsemaan Israelia.
6 Ja hän sanoi minulle: 'Sinun poikasi Salomo on rakentava minun temppelini ja esikartanoni; sillä minä olen valinnut hänet pojakseni ja minä olen oleva hänen isänsä.
7 Ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa iankaikkisesti, jos hän on luja ja pitää minun käskyni ja oikeuteni, niinkuin hän nyt tekee.'
8 Ja nyt minä sanon koko Israelin, Herran seurakunnan, läsnäollessa ja meidän Jumalamme kuullen: Noudattakaa ja tutkikaa kaikkia Herran, Jumalanne, käskyjä, että saisitte pitää omananne tämän hyvän maan ja jättäisitte sen perinnöksi lapsillenne teidän jälkeenne ikuisiksi ajoiksi.
9 Ja sinä, minun poikani Salomo, opi tuntemaan isäsi Jumala ja palvele häntä ehyellä sydämellä ja alttiilla mielellä, sillä Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja aivoitukset. Jos häntä etsit, niin sinä löydät hänet, mutta jos luovut hänestä, niin hän hylkää sinut iankaikkisesti.
11 Senjälkeen Daavid antoi pojallensa Salomolle temppelin eteisen, sen rakennusten, varastohuoneiden, yläsalien, sisähuoneiden ja armoistuimen huoneen mallin
12 sekä määräykset kaikesta, mitä hänellä oli mielessään: Herran temppelin esikartanoista ja kaikista kammioista yltympäri, Jumalan temppelin ja pyhien lahjojen aarrekammioista,
13 kuin myös pappien ja leeviläisten osastoista, kaikesta Herran temppelissä toimitettavasta palveluksesta ja kaikista Herran temppelin palveluksessa tarvittavista kaluista: kullasta,
14 jokaisen palveluksessa tarvittavan kultakalun painosta, kaikista hopeakaluista, jokaisen palveluksessa tarvittavan hopeakalun painosta;
15 kullasta tehtävien lampunjalkojen ja niiden kunkin lampun kullan painosta, jokaisen lampunjalan ja sen lamppujen painosta; samoin hopeasta tehtävien lampunjalkojen painosta, jokaisen lampunjalan ja sen lamppujen painosta, jokaisen lampunjalan käytön mukaan;
16 edelleen näkyleipäpöytien kullan painosta, kunkin pöydän erikseen, samoin hopeasta tehtävien pöytien hopeasta;
17 haarukkain, maljojen ja kannujen puhtaasta kullasta, samoin kultapikareista, kunkin pikarin painosta, ja hopeapikareista, kunkin pikarin painosta;
18 myöskin suitsutusalttarin puhdistetun kullan painosta ja vaunujen mallista, kultakerubeista, joitten tuli levittää siipensä ja peittää Herran liitonarkki.
19 Tämä kaikki on kirjoituksessa, joka on lähtenyt Herran kädestä; hän on opettanut minulle kaikki tämän mallin mukaan tehtävät työt.
1 Daavid kutsui Jerusalemiin koolle kaikki Israelin johtomiehet, heimojen johtajat, kuningasta palvelevien osastojen päälliköt, tuhannen- ja sadanpäälliköt, kuninkaan ja hänen poikiensa omaisuuden ja karjan ylivalvojat sekä hoviherrat ja suurimmat ja urheimmat soturit.
3 Mutta Jumala sanoi minulle: 'Sinä et saa rakentaa minulle temppeliä, sillä olet sotinut paljon ja vuodattanut paljon verta.'
4 Herra, Israelin Jumala, on kuitenkin valinnut isäni suvusta juuri minut olemaan ikuisesti Israelin kuninkaana, sillä koko Israelin johtajaksi hän valitsi Juudan, Juudan heimosta hän valitsi isäni suvun, ja isäni pojista hän näki hyväksi valita minut ja teki minut koko Israelin kuninkaaksi.
5 Ja kaikista pojistani -- sillä Herra on antanut minulle monta poikaa -- hän valitsi poikani Salomon nousemaan Herran oman kansan valtaistuimelle ja hallitsemaan Israelia.
6 Hän sanoi minulle näin: 'Poikasi Salomo rakentaa minulle temppelin ja sen esipihat. Hänet minä olen valinnut pojakseni, ja minä olen oleva hänelle isä.
7 Minä vahvistan hänen kuninkuutensa ikiajoiksi, jos hän edelleenkin noudattaa käskyjäni ja säädöksiäni yhtä uskollisesti kuin nyt.'
9 Ja sinä, poikani Salomo, opi tuntemaan isäsi Jumala ja palvele häntä alttiisti ja koko sydämestäsi, sillä Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja pyrkimykset. Jos etsit häntä, löydät hänet, mutta jos hylkäät hänet, hän hylkää sinut ikiajoiksi.
11 Daavid antoi pojalleen Salomolle temppelin eteishallin, koko temppelirakennuksen, varastokammioiden, ylähuoneiden ja sisähuoneiden suunnitelman sekä suunnitelman huoneesta, jossa liitonarkku oli.
12 Hän esitti tarkoin, miten hän oli Hengen johtamana suunnitellut Herran temppelin esipihat ja niiden ympärille tulevat huoneet. Niissä piti säilyttää temppelin aarteita, pyhiä lahjoja,
13 ja pappien ja leeviläisten oli määrä toimittaa niissä jumalanpalvelukseen liittyviä tehtäviä ja säilyttää temppelissä tarvittavia esineitä.
14 Hän määräsi myös, miten paljon kultaa tuli käyttää kuhunkin jumalanpalveluksessa tarvittavaan kultaesineeseen ja miten paljon hopeaa kuhunkin hopeaesineeseen,
15 miten paljon kultaa kultaisiin lampunjalkoihin ja niiden lamppuihin ja miten paljon hopeaa hopeisiin lampunjalkoihin ja niiden lamppuihin, aina kunkin lampunjalan käytön mukaan.
16 Samoin Daavid määräsi, miten paljon kultaa oli käytettävä kuhunkin niistä pöydistä, joille uhrileivät asetettiin, ja miten paljon hopeaa hopeisiin pöytiin,
17 minkä verran puhdasta kultaa haarukoihin, vihmontamaljoihin ja kannuihin, minkä verran kultaa kuhunkin kultamaljaan ja hopeaa kuhunkin hopeamaljaan
18 sekä minkä verran puhdasta kultaa suitsutusalttariin. Hän määräsi myös, millaisiksi oli tehtävä vaunut ja kultaiset kerubit, joiden levällään olevien siipien tuli peittää Herran liitonarkku.
19 Kaiken tämän, kirjoitetut ohjeet kaikesta mitä oli tehtävä, Daavid oli saanut Herralta.