1 Kun Samuel oli käynyt vanhaksi, pani hän poikansa Israelin tuomareiksi.

2 Hänen esikoisensa nimi oli Jooel, ja hänen toisen poikansa nimi oli Abia; nämä olivat tuomareina Beersebassa.

3 Mutta hänen poikansa eivät vaeltaneet hänen teitänsä, vaan olivat väärän voiton pyytäjiä, ottivat lahjuksia ja vääristivät oikeutta.

4 Niin kaikki Israelin vanhimmat kokoontuivat ja tulivat Samuelin tykö Raamaan

8 Niinkuin he aina siitä päivästä, jona minä johdatin heidät tänne Egyptistä, tähän päivään asti ovat tehneet, kun ovat hyljänneet minut ja palvelleet muita jumalia, aivan niin he tekevät nyt sinullekin.

10 Niin Samuel puhui kaikki Herran sanat kansalle, joka häneltä pyysi kuningasta.

12 Myöskin hän panee heitä tuhannen-ja viidenkymmenenpäämiehiksi ja kyntämään hänen kyntöjänsä ja leikkaamaan hänen viljaansa sekä tekemään hänelle sotatarpeita ja vaunutarpeita.

13 Ja teidän tyttärenne hän ottaa voiteiden tekijöiksi, keittäjiksi ja leipojiksi.

14 Hän ottaa teidän parhaat peltonne, viinitarhanne ja öljypuunne ja antaa ne palvelijoillensa;

15 ja hän ottaa kymmenykset teidän kylvöstänne ja viinitarhojenne sadosta ja antaa ne hoviherroillensa ja palvelijoillensa.

16 Hän ottaa myös teidän palvelijanne ja palvelijattarenne ja parhaat nuoret miehenne sekä aasinne ja teettää niillä työnsä;

17 ja hän ottaa kymmenykset teidän lampaistanne, ja te tulette hänen palvelijoiksensa.

21 Kun Samuel kuuli kaikki kansan puheet, puhui hän ne Herralle.

1 Kun Samuel tuli vanhaksi, hän asetti kaksi poikaansa israelilaisten tuomareiksi.

2 Vanhemman pojan nimi oli Joel ja nuoremman Abia; he toimivat tuomareina Beersebassa.

3 Samuelin pojat eivät kuitenkaan seuranneet isänsä jälkiä, vaan tahtoivat käyttää asemaansa hyödykseen, ottivat vastaan lahjuksia ja antoivat vääriä tuomioita.

4 Siksi Israelin vanhimmat kokoontuivat ja menivät Samuelin luo Ramaan.

6 Samuel pahastui kovin siitä, että he pyysivät häneltä kuningasta johtajakseen. Hän rukoili Herraa,

8 He tekevät nyt sinulle saman, mitä ovat tehneet minulle siitä alkaen kun toin heidät pois Egyptistä: kerran toisensa jälkeen he ovat hylänneet minut ja palvelleet muita jumalia.

10 Samuel kertoi Herran sanat kansalle, joka pyysi häneltä kuningasta.

12 ja tekee toisista tuhannen miehen ja viidenkymmenen miehen päälliköitä, tai hän teettää heillä omia kyntö- ja korjuutöitään sekä valmistuttaa itselleen sotatarvikkeita ja vaunuvarusteita.

13 Myös tyttärenne hän ottaa teiltä hajuvoiteiden valmistajiksi, keittäjiksi ja leipojiksi.

14 Hän ottaa teidän parhaat peltonne, viinitarhanne ja oliivilehtonne ja antaa ne omalle väelleen.

15 Hän kerää veroina kymmenykset peltojenne ja viinitarhojenne sadosta ja antaa ne hoviherroilleen ja väelleen.

16 Teidän parhaat orjanne ja orjattarenne, härkänne ja aasinne hän ottaa ja teettää niillä omia töitään.

17 Hän kerää veroina kymmenykset lampaistanne ja vuohistanne, ja te itsekin joudutte hänen orjikseen.

21 Samuel kuunteli, mitä kansalla oli sanottavana, ja kertoi sen Herralle.