3 Ja kaikki kansa irroitti kultarenkaat, jotka heillä oli korvissaan, ja he toivat ne Aaronille;
6 Ja he nousivat varhain seuraavana päivänä ja uhrasivat polttouhreja ja toivat yhteysuhreja; ja kansa istui syömään ja juomaan, ja sitten he nousivat iloa pitämään.
12 Miksi egyptiläiset saisivat sanoa: 'Heidän onnettomuudekseen hän vei heidät pois, tappaaksensa heidät vuorilla ja hävittääksensä heidät maan päältä'? Käänny vihasi hehkusta ja kadu sitä turmiota, jonka aioit tuottaa kansallesi.
14 Niin Herra katui sitä turmiota, jonka hän oli uhannut tuottaa kansallensa.
15 Ja Mooses kääntyi ja astui alas vuorelta, ja hänen kädessään oli kaksi laintaulua. Ja tauluihin oli kirjoitettu molemmille puolille; etupuolelle ja takapuolelle oli niihin kirjoitettu.
16 Ja taulut olivat Jumalan tekemät, ja kirjoitus oli Jumalan kirjoitusta, joka oli tauluihin kaiverrettu.
19 Ja kun Mooses lähestyi leiriä ja näki vasikan ja karkelon, niin hänen vihansa syttyi, ja hän heitti taulut käsistänsä ja murskasi ne vuoren juurella.
20 Senjälkeen hän otti vasikan, jonka he olivat tehneet, poltti sen tulessa ja rouhensi sen hienoksi ja hajotti veteen ja juotti sen israelilaisille.
23 He sanoivat minulle: 'Tee meille jumala, joka käy meidän edellämme; sillä emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tälle miehelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta'.
25 Kun Mooses näki, että kansa oli kurittomuuden vallassa, koska Aaron oli päästänyt heidät kurittomuuden valtaan, vahingoniloksi heidän vihollisillensa,
28 Niin leeviläiset tekivät Mooseksen käskyn mukaan; ja sinä päivänä kaatui kansaa noin kolmetuhatta miestä.
35 Niin Herra rankaisi kansaa, koska he olivat teettäneet vasikan, jonka Aaron teki.
3 Kaikki riisuivat kultakorut korvistaan ja toivat ne Aaronille.
6 Seuraavana aamuna ihmiset uhrasivat polttouhreja ja yhteysuhreja, söivät ja joivat ja ryhtyivät viettämään hillitöntä juhlaa.
12 Miksi egyptiläiset saisivat sanoa, että sinä veit israelilaiset pois vain tappaaksesi heidät vuorilla ja hävittääksesi heidät maan päältä? Anna vihasi lauhtua ja luovu aikeestasi tuhota kansasi.
14 Niin Herran viha lauhtui, ja hän päätti luopua siitä hävityksestä, jolla oli uhannut kansaansa.
15 Mooses lähti laskeutumaan vuorelta kantaen kahta liitontaulua, joihin oli kirjoitettu molemmin puolin.
16 Taulut olivat Jumalan tekemät, ja niihin kaiverrettu kirjoitus oli Jumalan kirjoittama.
18 Mutta Mooses vastasi: -- Ei sieltä kaiu voitonhuuto, ei siellä valiteta tappiota, laulua minä sieltä kuulen.
19 Kun Mooses saapui leiriin ja näki sonnin ja villin karkeloinnin, hänen vihansa syttyi ja hän paiskasi taulut murskaksi vuoren juurelle.
20 Hän otti heidän tekemänsä sonnin, poltti sen tulessa, murensi sen hienoksi, sekoitti veteen ja juotti veden israelilaisille.
23 He sanoivat minulle: 'Tee meille jumala, joka johtaa meitä matkallamme. Me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tuolle miehelle, joka toi meidät pois Egyptistä.'
25 Mooses näki, että kansa oli villiintynyt. Aaron oli päästänyt sen valloilleen ja antanut vihollisille aiheen vahingoniloon.
28 Leevin heimon miehet tekivät Mooseksen käskyn mukaisesti, ja kansasta sai sinä päivänä surmansa noin kolmetuhatta miestä.
35 Näin Herra kuritti israelilaisia, koska he olivat yhdessä Aaronin kanssa tehneet sonnipatsaan.