12 Mutta israelilaiset tekivät jälleen sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä. Silloin Herra vahvisti Eglonin, Mooabin kuninkaan, Israelia väkevämmäksi, koska he tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä.
13 Ja tämä kokosi luoksensa ammonilaiset ja amalekilaiset, lähti liikkeelle ja voitti Israelin, ja he valtasivat Palmukaupungin.
14 Ja israelilaiset palvelivat Eglonia, mooabilaisten kuningasta, kahdeksantoista vuotta.
15 Ja israelilaiset huusivat Herraa, ja Herra herätti heille vapauttajan, benjaminilaisen Eehudin, Geeran pojan, vasenkätisen miehen. Kun israelilaiset lähettivät hänet viemään veroa Eglonille, Mooabin kuninkaalle,
16 niin Eehud teki itsellensä kaksiteräisen miekan, jalan pituisen, ja sitoi sen takkinsa alle oikealle kupeelleen.
17 Ja hän toi veron Eglonille, Mooabin kuninkaalle. Mutta Eglon oli hyvin lihava mies.
18 Kun hän oli saanut tuoduksi veron, saattoi hän väen, joka oli verolahjoja kantanut, matkalle.
21 mutta Eehud ojensi vasemman kätensä ja tempasi miekan oikealta kupeeltaan ja pisti sen hänen vatsaansa,
22 niin että kahvakin meni sisään terän mukana ja terä upposi kokonaan ihraan, sillä hän ei vetänyt ulos miekkaa hänen vatsastaan. Sitten hän meni ulos laakealle katolle.
23 Kun Eehud oli tullut pylväskäytävään, sulki hän yläsalin ovet jälkeensä ja lukitsi ne.
25 Sitten he odottivat kyllästyksiin asti, mutta kun hän ei sittenkään avannut yläsalin ovia, ottivat he avaimen ja avasivat itse. Ja katso, heidän herransa makasi kuolleena lattialla.
26 Mutta Eehud oli paennut heidän vitkastellessaan; hän oli jo päässyt jumalankuvien ohi ja pakeni Seiraan.
27 Ja sinne tultuaan hän puhalsi pasunaan Efraimin vuoristossa. Silloin israelilaiset laskeutuivat hänen kanssaan vuoristosta, ja hän heidän etunenässään.
29 Ja he voittivat silloin Mooabin, lähes kymmenen tuhatta miestä, kaikki voimakkaita ja sotakuntoisia miehiä; eikä ainoakaan päässyt pakoon.
30 Niin täytyi Mooabin silloin nöyrtyä Israelin käden alle. Ja maassa oli rauha kahdeksankymmentä vuotta.
12 Israelilaiset rikkoivat jälleen Herraa vastaan, ja sen tähden Herra antoi Eglonin, Moabin kuninkaan, nousta Israelia mahtavammaksi.
13 Eglon liittoutui ammonilaisten ja amalekilaisten kanssa, voitti Israelin ja otti haltuunsa Palmukaupungin.
14 Israelilaiset olivat Moabin kuninkaan Eglonin vallan alla kahdeksantoista vuotta.
15 Israelilaiset huusivat Herraa avukseen, ja Herra lähetti heille vapauttajaksi Benjaminin heimoon kuuluvan Ehudin, Geran pojan, joka oli vasenkätinen. Kun israelilaiset lähettivät Ehudin viemään pakkoveroa Eglonille, Moabin kuninkaalle,
16 hän takoi itselleen lyhyen, kaksiteräisen miekan ja ripusti sen piiloon viittansa alle oikealle sivulleen.
17 Ehud vei veron Moabin kuninkaalle Eglonille, joka oli hyvin lihava mies.
18 Vietyään veron perille hän saattoi kantajina olleita miehiä
21 ja silloin Ehud tarttui vasemmalla kädellään miekkaan, joka riippui hänen oikealla sivullaan, ja työnsi sen Eglonin vatsaan.
22 Terä painui sisään koko pituudeltaan, ja kahvakin upposi rasvaan, niin ettei Ehud saanut vedetyksi miekkaansa pois. Sitten Ehud meni kattohuoneen ovelle,
23 veti ovet kiinni, lukitsi ne sisäpuolelta ja poistui ikkunan kautta.
25 Kun kukaan ei tullut ulos, he viimein väsyivät odottamaan, hakivat avaimen, avasivat oven ja näkivät herransa makaavan kuolleena lattialla.
26 Palvelijoiden viivytellessä Ehud oli päässyt pakoon. Hän oli jo ehtinyt kivipatsaiden ohi ja pakeni Seiraan Efraimin vuorille.
27 Saavuttuaan sinne hän puhalsi torveen ja kokosi israelilaiset. He laskeutuivat vuorilta hänen johtaminaan.
29 He löivät Moabin joukot, noin kymmenentuhatta miestä, kaikki voimakkaita ja urheita sotureita, eikä yksikään päässyt pakoon.
30 Sinä päivänä Moab taipui Israelin vallan alle, ja Israel sai elää rauhassa kahdeksankymmentä vuotta.