1 Varhain seuraavana aamuna Jerubbaal, se on Gideon, ynnä kaikki väki, joka oli hänen kanssaan, leiriytyi Harodin lähteelle. Midianilaisten leiri taas oli siitä, Mooren kukkulasta, pohjoiseen päin, tasangolla.

6 Niiden luku, jotka latkivat kädestä suuhunsa, oli kolmesataa miestä; kaikki muu väki oli laskeutunut polvilleen juomaan vettä.

8 Sitten väki otti mukaansa eväät ja pasunansa, ja hän päästi kaikki Israelin miehet menemään kunkin majalleen, pidättäen ainoastaan ne kolmesataa miestä. Ja midianilaisten leiri oli hänen alapuolellaan tasangolla.

10 Mutta jos sinä pelkäät käydä sen kimppuun, niin mene palvelijasi Puuran kanssa alas leiriin

12 Midianilaisia, amalekilaisia ja kaikkia Idän miehiä oli asettunut tasangolle niin paljon kuin heinäsirkkoja; ja heidän kameleillaan ei ollut määrää, niitä oli niin paljon kuin hiekkaa meren rannalla.

16 Ja hän jakoi ne kolmesataa miestä kolmeen joukkoon ja antoi heille kullekin käteen pasunan ja tyhjän saviruukun, tulisoihtu ruukussa.

19 Niin Gideon ja ne sata miestä, jotka olivat hänen kanssansa, tulivat leirin laitaan keskimmäisen yövartion alussa; vartijat olivat juuri asetetut paikoilleen. Silloin he puhalsivat pasunoihin ja särkivät saviruukut, jotka heillä oli käsissään.

21 Ja he seisoivat kukin paikallaan leirin ympärillä. Mutta leirissä kaikki juoksivat sekaisin, kirkuivat ja pakenivat.

22 Ja kun he puhalsivat noihin kolmeensataan pasunaan, niin Herra käänsi toisen miekan toista vastaan koko leirissä, ja leiri pakeni Beet-Sittaan asti Sereraan päin, Tabbatin luona olevan Aabel-Meholan rantaan saakka.

23 Ja Israelin miehet kutsuttiin koolle Naftalista, Asserista ja koko Manassesta, ja he ajoivat midianilaisia takaa.

25 Ja he ottivat vangiksi kaksi midianilaisten ruhtinasta, Oorebin ja Seebin; Oorebin he surmasivat Oorebin kalliolla, ja Seebin he surmasivat Seebin viinikuurnan luona, ja he ajoivat midianilaisia takaa. Mutta Oorebin ja Seebin päät he toivat Gideonille tuolta puolelta Jordanin.

1 Gideon, jota sanottiin myös Jerubbaaliksi, lähti heti seuraavana aamuna liikkeelle koko sotajoukkonsa kanssa ja leiriytyi Harodin lähteelle. Midianilaisten leiri oli sieltä pohjoiseen, laaksossa Moren kukkulan juurella.

6 Niitä, jotka latkivat vettä kielellään, oli kolmesataa miestä; kaikki muut laskeutuivat polvilleen ja ammensivat kädellä vettä suuhunsa.

8 Gideon lähetti kaikki muut israelilaiset kotiin ja piti itse vain nuo kolmesataa miestä. He ottivat mukaansa kaikki eväsruukut ja torvet. Midianilaisten leiri oli laaksossa israelilaisten alapuolella.

10 Mutta jos sinua pelottaa hyökätä sinne, niin mene itse ensin leiriin palvelijasi Puran kanssa

12 Laaksossa oli midianilaisia, amalekilaisia ja itäisen autiomaan paimentolaisia kuin heinäsirkkoja, ja heillä oli kameleita lukematon määrä, kuin hiekanjyviä meren rannalla.

16 Hän jakoi kolmesataa miestään kolmeen osastoon, antoi jokaiselle miehelle torven ja ruukun, jonka sisään oli kätketty palava soihtu,

19 Gideon ja hänen oman joukkonsa sata miestä saapuivat leirin reunamille yön keskimmäisen vartiovuoron alkaessa, heti vahdinvaihdon jälkeen. He puhalsivat torviin ja rikkoivat ruukut, jotka heillä oli käsissään.

21 Miehet seisoivat paikoillaan leirin ympärillä, mutta kaikki leirissä olijat joutuivat kauhun valtaan ja ryntäilivät sinne tänne pyrkien pakoon.

22 Kun Gideonin kolmesataa miestä puhalsivat torviinsa, Herra pani midianilaiset käymään ase kädessä toistensa kimppuun. Sotajoukon rippeet pakenivat Bet-Sittaan, Sereran suuntaan, ja aina Tabbatin luona virtaavalle Abel-Meholan purolle saakka.

23 Naftalin ja Asserin heimoista sekä koko Manassen heimosta kutsuttiin Israelin miehiä ajamaan takaa midianilaisia.

25 sekä ottivat vangiksi kaksi midianilaisten päällikköä, Orebin ja Seebin. Orebin he surmasivat Orebinkallioilla, ja Seebin he surmasivat Seebin viinikuurnan luona. He jatkoivat midianilaisten takaa-ajoa, mutta Orebin ja Seebin päät tuotiin Gideonille Jordanin toiselle puolen.