1 Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista,
2 sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita,
3 niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus,
4 että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu.
5 Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana oli pappi, nimeltä Sakarias, Abian osastoa. Ja hänen vaimonsa oli Aaronin tyttäriä, ja tämän nimi oli Elisabet.
6 He olivat molemmat hurskaita Jumalan edessä, vaeltaen kaikissa Herran käskyissä ja säädöksissä nuhteettomina.
7 Mutta heillä ei ollut lasta, sillä Elisabet oli hedelmätön; ja he olivat molemmat tulleet iällisiksi.
8 Niin tapahtui, kun hänen osastonsa palvelusvuoro tuli ja hän toimitti papillisia tehtäviä Jumalan edessä,
9 että hän tavanmukaisessa pappistehtävien arpomisessa sai osaksensa mennä Herran temppeliin suitsuttamaan.
10 Ja kaikki kansa oli suitsuttamisen aikana ulkopuolella rukoilemassa.
11 Silloin ilmestyi hänelle Herran enkeli seisoen suitsutusalttarin oikealla puolella.
12 Ja hänet nähdessään Sakarias hämmästyi, ja hänet valtasi pelko.
14 Ja hän on oleva sinulle iloksi ja riemuksi, ja monet iloitsevat hänen syntymisestään.
15 Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta.
16 Ja hän kääntää monta Israelin lapsista Herran, heidän Jumalansa, tykö.
21 Ja kansa oli odottamassa Sakariasta, ja he ihmettelivät, että hän niin kauan viipyi temppelissä.
22 Mutta ulos tullessaan hän ei kyennyt puhumaan heille; silloin he ymmärsivät, että hän oli nähnyt näyn temppelissä. Ja hän viittoi heille ja jäi mykäksi.
23 Ja kun hänen virkatoimensa päivät olivat päättyneet, meni hän kotiinsa.
24 Ja niiden päiväin perästä Elisabet, hänen vaimonsa, tuli raskaaksi ja pysytteli salassa viisi kuukautta, sanoen:
26 Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret,
27 neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria.
29 Mutta hän hämmästyi suuresti siitä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys mahtoi tarkoittaa.
31 Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.
32 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,
36 Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi;
39 Niinä päivinä Maria nousi ja kulki kiiruusti vuorimaahan erääseen Juudan kaupunkiin
40 ja meni Sakariaan kotiin ja tervehti Elisabetia.
41 Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa; ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.
43 Ja kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni?
44 Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.
47 ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani;
48 sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.
49 Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä,
50 ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät.
51 Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään.
52 Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset.
53 Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.
54 Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan
56 Ja Maria oli hänen tykönänsä noin kolme kuukautta ja palasi jälleen kotiinsa.
57 Mutta Elisabetin synnyttämisen aika tuli; ja hän synnytti pojan.
58 Ja kun hänen naapurinsa ja sukulaisensa kuulivat, että Herra oli tehnyt hänelle suuren laupeuden, iloitsivat he hänen kanssansa.
59 Ja kahdeksantena päivänä he tulivat ympärileikkaamaan lasta ja tahtoivat antaa hänelle hänen isänsä mukaan nimen Sakarias.
62 Ja he kysyivät viittomalla lapsen isältä, minkä nimen hän tahtoi hänelle annettavaksi.
64 Ja kohta hänen suunsa aukeni, ja hänen kielensä vapautui, ja hän puhui kiittäen Jumalaa.
65 Ja tuli pelko kaikille heidän ympärillään asuvaisille, ja koko Juudean vuorimaassa puhuttiin kaikista näistä tapahtumista;
67 Ja Sakarias, hänen isänsä, täytettiin Pyhällä Hengellä, ja hän ennusti sanoen:
69 ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta
70 -niinkuin hän on puhunut hamasta ikiajoista pyhäin profeettainsa suun kautta-
71 pelastukseksi vihollisistamme ja kaikkien niiden kädestä, jotka meitä vihaavat,
72 tehdäkseen laupeuden meidän isillemme ja muistaakseen pyhän liittonsa,
73 sen valan, jonka hän vannoi Aabrahamille, meidän isällemme;
74 suodakseen meidän, vapahdettuina vihollistemme kädestä, pelkäämättä palvella häntä
75 pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme.
76 Ja sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman profeetaksi, sillä sinä olet käyvä Herran edellä valmistaaksesi hänen teitään,
77 antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen heidän syntiensä anteeksisaamisessa,
78 meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta,
80 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä. Ja hän oli erämaassa siihen päivään asti, jona hän oli astuva Israelin eteen.
1 Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet,
2 sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita.
3 Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos,
4 jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on.
5 Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana eli pappi Sakarias, joka kuului Abian pappisosastoon. Hänen vaimonsa Elisabet oli hänkin Aaronin jälkeläisiä.
6 He olivat kumpikin Jumalan silmissä hurskaita ja elivät nuhteettomasti kaikkien Herran käskyjen ja säädösten mukaan.
7 Mutta lapsia heillä ei ollut, sillä Elisabet oli hedelmätön, ja he molemmat olivat jo iäkkäitä.
8 Eräänä päivänä Sakarias oli osastonsa vuorolla toimittamassa papin tehtäviä Jumalan edessä.
9 Palvelustoimia tavan mukaan arvottaessa tuli hänen tehtäväkseen mennä Herran temppeliin toimittamaan suitsutusuhri.
10 Kansanjoukko oli suitsuttamisen aikana ulkopuolella ja rukoili.
11 Silloin Sakariaalle ilmestyi Herran enkeli suitsutusalttarin oikealla puolella.
12 Enkelin nähdessään Sakarias säikähti ja joutui pelon valtaan.
14 Ilo ja riemu täyttävät sinut, ja monet iloitsevat hänen syntymästään.
15 Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä.
16 Hän kääntää Israelin kansasta monet jälleen Herran, heidän Jumalansa, puoleen.
21 Kansa odotti Sakariasta, ja kaikki kummeksuivat sitä, että hän viipyi temppelissä niin pitkään.
22 Kun hän sitten tuli ulos, hän ei kyennyt puhumaan heille, ja siitä he ymmärsivät, että hän oli nähnyt temppelissä näyn. Hän vain viittoili heille ja jäi mykäksi.
23 Palveluspäivien päätyttyä Sakarias meni kotiinsa,
24 ja jonkin ajan kuluttua hänen vaimonsa Elisabet tuli raskaaksi. Viisi kuukautta Elisabet pysytteli poissa näkyviltä. Hän ajatteli:
25 Tämän on Herra minulle tehnyt. Hän on katsonut minun puoleeni ja päästää minut ihmisten halveksunnasta.
26 Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan
27 neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille.
29 Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä.
31 Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus.
32 Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen.
36 Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella -- hän, jota on pidetty hedelmättömänä!
39 Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin.
40 Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia.
41 Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä.
43 Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni?
44 Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani.
46 Silloin Maria sanoi: -- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
47 minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
48 sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
49 sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä,
50 polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät.
51 Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja, hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
52 Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset.
53 Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
54 Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista, hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
55 Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.
56 Maria viipyi Elisabetin luona noin kolme kuukautta ja palasi sitten kotiinsa.
57 Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan.
58 Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan.
59 Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias,
62 He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle.
64 Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
65 Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla.
67 Sakarias, lapsen isä, täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhui profeetallisin sanoin:
68 -- Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen
69 ja valmistanut sille lunastuksen. Väkevän pelastajan hän on nostanut meille palvelijansa Daavidin suvusta,
70 niin kuin hän ikiajoista asti on luvannut pyhien profeettojensa suulla.
71 Hän on pelastanut meidät vihollistemme vallasta, kaikkien vihamiestemme käsistä.
72 Hän on nyt osoittanut laupeutensa, uskollisuutensa isiämme kohtaan. Hän on pitänyt mielessään pyhän liittonsa,
73 valan, jonka hän isällemme Abrahamille vannoi.
74 Näin me saamme pelotta palvella häntä vihollisistamme vapaina,
75 pyhinä ja vanhurskaina hänen edessään kaikkina elämämme päivinä.
76 Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi. Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien.
77 Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen.
78 Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä: Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto.
79 Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.
80 Lapsi kasvoi ja vahvistui Hengessä. Hän oli autiomaassa siihen päivään saakka, jolloin hänen oli määrä astua Israelin eteen.