1 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
3 tahi jos hän on löytänyt kadotetun esineen ja kieltää sen, tahi vannoo väärin missä asiassa tahansa, jossa ihminen helposti rikkoo,
4 niin hän, jos hän näin on rikkonut ja tullut vikapääksi, antakoon takaisin, mitä hän väkisin on ottanut tai vääryydellä anastanut, tahi mitä hänen haltuunsa oli uskottu, tahi kadotetun esineen, jonka hän oli löytänyt,
5 kaiken, jonka tähden hän oli väärin vannonut; ja korvatkoon sen täyteen määräänsä ja pankoon siihen vielä lisäksi viidennen osan sen arvosta. Sille, jonka oma se on, hän antakoon sen sinä päivänä, jona hän vikauhrinsa toimittaa.
6 Mutta hyvityksenä Herralle hän tuokoon papille vikauhriksi sinun arviosi mukaisen, virheettömän oinaan pikkukarjasta.
8 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
10 Ja pappi pukeutukoon pellavapukuunsa ja pukeutukoon pellavakaatioihin peittääkseen häpynsä, ja korjatkoon pois tuhan, joksi tuli on kuluttanut polttouhrin alttarilla, ja pankoon sen alttarin viereen.
11 Ja sitten hän riisukoon vaatteensa ja pukeutukoon toisiin vaatteisiin, ja vieköön tuhan leirin ulkopuolelle puhtaaseen paikkaan.
12 Ja tulta pidettäköön siten vireillä alttarilla älköönkä se koskaan sammuko; ja pappi sytyttäköön alttarilla halot joka aamu ja asettakoon sen päälle polttouhrin ja polttakoon sen päällä yhteysuhrin rasvat.
13 Tuli palakoon aina alttarilla älköönkä koskaan sammuko.
14 Ja tämä on laki ruokauhrista: Aaronin pojat tuokoot sen Herran eteen, alttarin ääreen.
15 Ja pappi erottakoon ruokauhrista kourallisen lestyjä jauhoja ja öljyä ja kaiken suitsukkeen, joka on ruokauhrin päällä, ja polttakoon alttarilla alttariuhriosan suloiseksi tuoksuksi Herralle.
16 Ja mikä siitä jää tähteeksi, sen syököön Aaron poikinensa; happamatonna se syötäköön pyhässä paikassa, ilmestysmajan esipihalla he sen syökööt.
17 Älköön sitä leivottako hapatettuna. Heidän osakseen minä olen sen uhreistani antanut; se on korkeasti-pyhää niinkuin syntiuhri ja vikauhrikin.
19 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
21 Leivinlevyllä se valmistettakoon öljyyn leivottuna; tuo se hyvin sotkettuna ja uhraa se palasiksi paloiteltuna ruokauhrina suloiseksi tuoksuksi Herralle.
22 Ja pappi, joka hänen pojistaan on hänen sijaansa voideltu, toimittakoon sen. Se on Herran ikuinen osuus; se poltettakoon kokonaisuhrina.
24 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
26 Pappi, joka syntiuhrin uhraa, syököön sen; pyhässä paikassa se syötäköön, ilmestysmajan esipihalla.
27 Jokainen, joka sen lihaan koskee, on pyhäkölle pyhitetty, ja jos sen verta on pirskunut vaatteille, niin pese pyhässä paikassa se, mihin sitä on pirskunut.
28 Ja saviastia, jossa se keitetään, rikottakoon; jos se on keitetty vaskiastiassa, hangattakoon astia puhtaaksi ja huuhdottakoon vedellä.
29 Jokainen miehenpuoli papeista saakoon sitä syödä; se on korkeasti-pyhää.
1 (H5:20)Herra sanoi Moosekselle:
3 (H5:22)tai jos hän totuuden vastaisesti kieltää löytäneensä kadonnutta omaisuutta ja väärin vannomalla vakuuttaa syyttömyyttään tällaisiin rikkomuksiin,
4 (H5:23)hän on tehnyt synnin ja joutunut syynalaiseksi. Hänen tulee palauttaa ryöstämänsä tai kiristämänsä omaisuus tai se, mikä hänen haltuunsa on uskottu, tai se, minkä hän on löytänyt.
5 (H5:24)Niin pian kuin hänen syyllisyytensä on osoitettu, hänen tulee palauttaa tai korvata omistajalle täydestä arvosta se, mitä hän on väärin vannoen väittänyt omakseen, ja maksaa lisäksi viidesosa sen arvosta.
6 (H5:25)Sovitusuhriksi hänen on tuotava Herralle sinun määräyksesi mukainen virheetön pässi. Hänen on vietävä se papille,
8 (H6:1)Herra sanoi Moosekselle:
10 Aamulla pappi pukeutukoon pellavapaitaansa ja pankoon jalkaansa pellavahousut alastomuutensa peitteeksi, kerätköön palaneesta polttouhrista alttarille jääneen rasvatuhkan ja pankoon sen alttarin viereen.
11 (H6:4)Sitten hän vaihtakoon ylleen toiset vaatteet ja vieköön rasvatuhkan pois leirin ulkopuolelle puhtaaseen paikkaan.
12 (H6:5)Tuli pidettäköön aina palamassa alttarilla. Pappi lisätköön uusia puita tuleen joka aamu, asettakoon niiden päälle polttouhrin ja polttakoon yhteysuhrien rasvat sen mukana.
13 (H6:6)Alttarilla palakoon aina tuli; se ei saa sammua.
15 (H6:8)Pappi ottakoon kourallisen parhaita vehnäjauhoja, joihin on kaadettu öljyä, ja kaiken suitsukkeen ruokauhrin päältä ja polttakoon tämän osan uhrista alttarilla muistutukseksi siitä, että uhri kuuluu Herralle. Se on uhri, jonka tuoksu on Herralle mieluisa.
16 (H6:9)Muun osan saavat Aaron ja hänen poikansa syödä. Se on leivottava happamattomiksi leiviksi ja syötävä pyhässä paikassa, pyhäkköteltan esipihassa.
17 Siitä älköön leivottako hapanta leipää. Minä olen antanut sen heidän osuudekseen tuliuhreistani, ja se osa, samoin kuin syntiuhrit ja hyvitysuhrit, on erityisen pyhä.
19 (H6:12)Herra sanoi Moosekselle:
21 (H6:14)Jauhot alustettakoon hyvin öljyyn, paistettakoon levyllä ruokauhrileiviksi ja tuotakoon Herralle uhrina, jonka tuoksu on hänelle mieluisa.
22 (H6:15)Se pappi, joka Aaronin jälkeläisistä on voideltu Aaronin seuraajaksi, valmistakoon ne uhriksi. Tämä uhri on Herran ikuinen osuus; siksi se on poltettava kokonaisuudessaan.
24 (H6:17)Herra sanoi Moosekselle:
26 (H6:18)Pappi, joka toimittaa syntiuhrin, syököön lihan, mutta se on syötävä pyhässä paikassa pyhäkköteltan esipihassa.
27 (H6:20)Jokaista muuta, joka koskee uhrilihaan, Herran pyhyys uhkaa kuolemalla. Jos uhrieläimen verta roiskuu vaatteelle, tahrautunut vaate on pestävä pyhässä paikassa.
28 (H6:21)Jos liha on keitetty saviastiassa, astia on rikottava. Jos se taas on keitetty pronssiastiassa, on astia hangattava puhtaaksi ja pestävä vedellä.
29 (H6:22)Jokainen miespuolinen pappissuvun jäsen saa syödä syntiuhrilihaa; se on erityisen pyhää.
30 (H6:23)Mutta sellaista syntiuhria, jonka verta viedään pyhäkkötelttaan sovituksen toimittamiseksi, ei saa syödä, vaan se on poltettava tulessa.