1 Niin oli kahden päivän perästä pääsiäinen ja happamattoman leivän juhla, ja ylipapit ja kirjanoppineet miettivät, kuinka saisivat hänet otetuksi kavaluudella kiinni ja tapetuksi.

3 Ja kun hän oli Betaniassa, pitalisen Simonin asunnossa, tuli hänen aterialla ollessaan nainen, mukanaan alabasteripullo täynnä oikeata, kallista nardusvoidetta. Hän rikkoi alabasteripullon ja vuodatti voiteen hänen päähänsä.

7 Köyhät teillä on aina keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte heille tehdä hyvää, mutta minua teillä ei ole aina.

8 Hän teki, minkä voi. Edeltäkäsin hän voiteli minun ruumiini hautaamista varten.

10 Ja Juudas Iskariot, yksi niistä kahdestatoista, meni ylipappien luo kavaltaakseen hänet heille.

11 Kun nämä sen kuulivat, ihastuivat he ja lupasivat antaa hänelle rahaa. Ja hän mietti, kuinka hänet sopivassa tilaisuudessa kavaltaisi.

14 Ja mihin hän menee, sen talon isännälle sanokaa: 'Opettaja sanoo: Missä on minun vierashuoneeni, syödäkseni siinä pääsiäislampaan opetuslasteni kanssa?'

16 Niin opetuslapset lähtivät ja tulivat kaupunkiin ja havaitsivat niin olevan, kuin Jeesus oli heille sanonut, ja valmistivat pääsiäislampaan.

17 Ja kun ehtoo tuli, saapui hän sinne niiden kahdentoista kanssa.

23 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille; ja he kaikki joivat siitä.

26 Ja veisattuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.

33 Ja hän otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen; ja hän alkoi kauhistua ja tulla tuskaan.

35 Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi maahan ja rukoili, että, jos mahdollista, se hetki menisi häneltä ohi,

39 Ja taas hän meni pois ja rukoili sanoen samat sanat.

40 Ja tullessaan hän taas tapasi heidät nukkumasta, sillä heidän silmänsä olivat käyneet kovin raukeiksi; ja he eivät tienneet, mitä hänelle vastaisivat.

43 Ja heti, hänen vielä puhuessaan, Juudas, yksi niistä kahdestatoista, saapui, ja hänen mukanaan joukko ylipappien ja kirjanoppineiden ja vanhinten luota, miekat ja seipäät käsissä.

46 Silloin he kävivät häneen käsiksi ja ottivat hänet kiinni.

47 Mutta eräs niistä, jotka lähellä seisoivat, veti miekkansa, iski ylimmäisen papin palvelijaa ja sivalsi häneltä pois korvan.

50 Niin he kaikki jättivät hänet ja pakenivat.

51 Ja häntä seurasi eräs nuorukainen, jolla oli ympärillään liinavaate paljaalle iholle heitettynä; ja he ottivat hänet kiinni.

52 Mutta hän jätti liinavaatteen ja pakeni alastonna.

53 Ja he veivät Jeesuksen ylimmäisen papin eteen, jonne kaikki ylipapit ja vanhimmat ja kirjanoppineet kokoontuivat.

54 Ja Pietari seurasi häntä taampana ylimmäisen papin palatsin esipihaan asti ja istui palvelijain joukkoon ja lämmitteli tulen ääressä.

55 Mutta ylipapit ja koko neuvosto etsivät todistusta Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet, mutta eivät löytäneet.

56 Useat kyllä todistivat väärin häntä vastaan, mutta todistukset eivät olleet yhtäpitäviä.

57 Niin muutamat nousivat ja todistivat väärin häntä vastaan, sanoen:

58 Me olemme kuulleet hänen sanovan: 'Minä hajotan maahan tämän käsillä tehdyn temppelin ja rakennan kolmessa päivässä toisen, joka ei ole käsillä tehty'.

59 Mutta eivät näinkään heidän todistuksensa olleet yhtäpitäviä.

66 Kun nyt Pietari oli alhaalla esipihassa, tuli sinne muuan ylimmäisen papin palvelijattarista;

1 Oli kaksi päivää pääsiäiseen ja happamattoman leivän juhlaan. Ylipapit ja lainopettajat miettivät, millaisella juonella he saisivat Jeesuksen käsiinsä tappaakseen hänet.

3 Kun Jeesus oli Betaniassa aterialla spitaalia sairastaneen Simonin talossa, sinne tuli nainen, jolla oli alabasteripullossa aitoa, hyvin kallista nardusöljyä. Hän rikkoi pullon ja vuodatti öljyn Jeesuksen päähän.

7 Köyhät teillä on luonanne aina, ja te voitte tehdä heille hyvää milloin tahdotte, mutta minua teillä ei aina ole.

8 Hän teki minkä voi. Hän voiteli edeltäkäsin minun ruumiini hautaamista varten.

10 Juudas Iskariot, yksi kahdestatoista opetuslapsesta, meni ylipappien luo kavaltaakseen Jeesuksen heille.

11 He ilahtuivat kuulemastaan ja lupasivat antaa hänelle rahaa. Juudas etsi nyt sopivaa tilaisuutta toimittaakseen Jeesuksen heidän käsiinsä.

14 ja minne hän menee, siellä sanokaa talon isännälle näin: 'Opettaja kysyy, missä on häntä varten huone, jossa hän voi syödä pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa.'

16 Opetuslapset lähtivät matkaan ja tulivat kaupunkiin. Kaikki kävi niin kuin Jeesus oli heille sanonut, ja he valmistivat pääsiäisaterian.

17 Illan tultua Jeesus saapui sinne kahdentoista opetuslapsensa kanssa.

23 Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa ja antoi heille, ja he kaikki joivat siitä.

26 Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.

33 Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen hän otti mukaansa. Hän alkoi nyt tuntea kauhua ja ahdistusta.

35 Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi maahan ja rukoili, että se hetki, jos mahdollista, menisi häneltä ohitse.

39 Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili samoin sanoin.

40 Palatessaan hän jälleen tapasi opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut raskaasti painaa heidän silmiään. He eivät tienneet, mitä vastaisivat hänelle.

43 Jeesuksen vielä puhuessa sinne saapui Juudas, yksi kahdestatoista opetuslapsesta, ja hänen kanssaan miekoin ja seipäin aseistautunut miesjoukko, jonka ylipapit, lainopettajat ja vanhimmat olivat lähettäneet.

46 Miehet kävivät heti käsiksi Jeesukseen ja vangitsivat hänet.

47 Silloin yksi paikalla olevista veti miekkansa esiin ja iski ylipapin palvelijaa niin että tältä irtosi korva.

50 Silloin ne, jotka olivat Jeesuksen kanssa, jättivät hänet ja pakenivat.

51 Jeesuksen mukaan oli lähtenyt nuori mies, jolla ei ollut yllään muuta kuin pellavainen vaate. Hänet otettiin kiinni,

52 mutta hän riistäytyi vaatteestaan ja pakeni alasti.

53 Jeesus vietiin ylipapin luo, ja koko ylin papisto sekä vanhimmat ja lainopettajat kokoontuivat sinne.

54 Pietari seurasi Jeesusta jonkin matkan päässä ylipapin palatsin pihaan saakka. Hän istuutui palvelusväen joukkoon ja lämmitteli tulen ääressä.

55 Ylipapit ja koko neuvosto etsivät todistusta Jeesusta vastaan saadakseen hänet surmatuksi. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt.

56 Monet kyllä todistivat valheellisesti häntä vastaan, mutta todistukset olivat ristiriitaisia.

57 Silloin astui esiin muutamia, jotka esittivät häntä vastaan väärän todistuksen:

58 Me olemme kuulleet hänen sanovan: 'Minä hajotan tämän ihmiskäsin tehdyn temppelin ja rakennan kolmessa päivässä uuden, joka ei ole ihmisten tekemä.'

59 Mutta tässäkään asiassa todistukset eivät pitäneet yhtä.

66 Pietari oli alhaalla pihassa. Muuan ylipapin palvelustytöistä tuli sinne,