1 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:

3 Kun niihin molempiin puhalletaan, kokoontukoon sinun luoksesi koko kansa ilmestysmajan oven eteen.

4 Mutta kun ainoastaan toiseen puhalletaan, kokoontukoot sinun luoksesi ruhtinaat, Israelin heimojen päämiehet.

5 Mutta kun puhallatte hälytyssoiton, silloin lähtekööt itään päin leiriytyneet leirit liikkeelle.

6 Ja kun toistamiseen puhallatte hälytyssoiton, lähtekööt etelään päin leiriytyneet leirit liikkeelle. Hälytyssoitto puhallettakoon liikkeelle lähdettäessä.

7 Mutta seurakuntaa kokoonkutsuttaessa puhaltakaa torveen, hälytyssoittoa soittamatta.

8 Ja Aaronin pojat, papit, puhaltakoot näitä torvia. Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen.

9 Ja kun te maassanne lähdette taisteluun vihollista vastaan, joka teitä ahdistaa, niin soittakaa torvilla hälytys; silloin te muistutte Herran, teidän Jumalanne, mieleen ja pelastutte vihollisistanne.

11 Toisen vuoden toisen kuukauden kahdentenakymmenentenä päivänä pilvi kohosi lain asumuksen päältä.

12 Silloin israelilaiset lähtivät liikkeelle, leiri leirin jälkeen, Siinain erämaasta; ja pilvi pysähtyi Paaranin erämaassa.

13 Niin he ensi kerran lähtivät liikkeelle sillä tavoin, kuin Herra oli Mooseksen kautta käskenyt.

14 Juudan jälkeläisten leirin lippukunta lähti ensimmäisenä joukkona liikkeelle osastoittain, ja tätä osastoa johti Nahson, Amminadabin poika.

15 Ja Isaskarin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Netanel, Suuarin poika.

16 Ja Sebulonin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Eliab, Heelonin poika.

17 Ja kun asumus oli purettu, niin lähtivät liikkeelle Geersonin pojat ja Merarin pojat, jotka kantoivat asumusta.

18 Sitten lähti Ruubenin leirin lippukunta liikkeelle osastoittain, ja tätä osastoa johti Elisur, Sedeurin poika.

19 Ja Simeonin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Selumiel, Suurisaddain poika.

20 Ja Gaadin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Eljasaf, Deguelin poika.

21 Sitten lähtivät kehatilaiset liikkeelle kantaen pyhiä esineitä. Ja asumus pantiin pystyyn, ennenkuin he saapuivat perille.

22 Sitten lähti Efraimin jälkeläisten leirin lippukunta liikkeelle osastoittain, ja tätä osastoa johti Elisama, Ammihudin poika.

23 Manassen jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Gamliel, Pedasurin poika.

24 Benjaminin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Abidan, Gideonin poika.

25 Sitten lähti Daanin jälkeläisten leirin lippukunta liikkeelle kaikkien leirien jälkijoukkona, osastoittain, ja tätä osastoa johti Ahieser, Ammisaddain poika.

26 Asserin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Pagiel, Okranin poika.

27 Ja Naftalin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Ahira, Eenanin poika.

28 Tällainen oli israelilaisten liikkeellelähtö osastoittain; niin he lähtivät liikkeelle.

33 Niin he lähtivät liikkeelle Herran vuoren luota ja vaelsivat kolme päivänmatkaa. Ja Herran liitonarkki kulki heidän edellänsä kolme päivänmatkaa etsimässä heille levähdyspaikkaa.

34 Ja Herran pilvi oli heidän päällänsä päivällä, kun he lähtivät leiristä liikkeelle.

1 Herra sanoi Moosekselle:

3 Kun molempiin torviin puhaltamalla annetaan merkki, kaikkien tulee kokoontua sinun luoksesi pyhäkköteltan eteen,

4 mutta jos puhalletaan vain yhteen torveen, silloin päämiesten, Israelin sotajoukkojen johtajien, on kokoonnuttava luoksesi.

5 Kun puhallatte hälytyssoiton, itäpuolelle asettuneen leirikunnan on lähdettävä liikkeelle,

6 ja kun toistamiseen puhallatte hälytyssoiton, eteläpuolelle asettuneen leirikunnan on lähdettävä liikkeelle. Hälytyssoitto puhalletaan lähtömerkiksi.

7 Kun väki kutsutaan koolle, soittakaa torvia, mutta älkää puhaltako hälytyssoittoa.

9 Kun omassa maassanne lähdette taisteluun hyökkääjää vastaan, puhaltakaa hälytyssoitto. Silloin Herra, teidän Jumalanne, muistaa teitä ja te saatte voiton vihollisistanne.

11 Toisen vuoden toisen kuun kahdentenakymmenentenä päivänä pilvi kohosi liitonarkkua suojaavan telttamajan päältä.

12 Silloin israelilaiset lähtivät liikkeelle Siinain autiomaasta. He siirtyivät pysähdyspaikasta toiseen, kunnes pilvi pysähtyi Paranin autiomaahan.

13 Ensimmäisen kerran he nyt tekivät matkaa niiden ohjeiden mukaisesti, jotka Mooses oli Herralta saanut.

14 Etumaisena lähti matkaan Juudan leirikunta tunnuksineen ja kaikkine joukkoineen. Juudan heimon joukkoja johti Nahson, Amminadabin poika,

15 Isaskarin heimon joukkoja Netanel, Suarin poika,

16 ja Sebulonin heimon joukkoja Eliab, Helonin poika.

17 Kun telttamaja oli purettu, lähtivät liikkeelle Gersonin ja Merarin jälkeläiset, jotka kantoivat majaa.

18 Sitten lähti liikkeelle Ruubenin leirikunta tunnuksineen ja kaikkine joukkoineen. Ruubenin heimon joukkoja johti Elisur, Sedeurin poika,

19 Simeonin heimon joukkoja Selumiel, Surisaddain poika,

20 ja Gadin heimon joukkoja Eljasaf, Deuelin poika.

21 Sitten lähtivät liikkeelle kehatilaiset, jotka kantoivat pyhäkön esineitä. Telttamaja oli saatava pystyyn aina ennen heidän tuloaan.

22 Seuraavaksi lähti liikkeelle Efraimin leirikunta tunnuksineen ja kaikkine joukkoineen. Efraimin heimon joukkoja johti Elisama, Ammihudin poika,

23 Manassen heimon joukkoja Gamliel, Pedasurin poika,

24 ja Benjaminin heimon joukkoja Abidan, Gideonin poika.

25 Sitten lähti liikkeelle kaikkien leirikuntien jälkijoukkona Danin leirikunta tunnuksineen ja kaikkine joukkoineen. Danin heimon joukkoja johti Ahieser, Ammisaddain poika,

26 Asserin heimon joukkoja Pagiel, Okranin poika,

27 ja Naftalin heimon joukkoja Ahira, Enanin poika.

28 Tätä marssijärjestystä israelilaiset noudattivat aina siirtyessään uuteen paikkaan.

33 Israelilaiset lähtivät Herran vuoren luota ja kulkivat kolme päivänmatkaa, ja Herran liitonarkku kulki koko ajan heidän edellään etsien heille levähdyspaikat.

34 Herran pilvi oli joka päivä heidän yläpuolellaan, kun he lähtivät liikkeelle leiripaikastaan.

35 Aina arkun lähtiessä liikkeelle Mooses sanoi: -- Kulje edellämme, Herra! Hajota vihollisesi, karkota vastustajat tieltäsi!

36 Arkun pysähtyessä hän sanoi: -- Jää luoksemme, Herra, Israelin kymmentuhantisten joukkojen luo!