1 Kun muuri oli rakennettu, asetin minä ovet paikoillensa; ja niiden vartioimisen saivat ovenvartijat, veisaajat ja leeviläiset tehtäväkseen.

2 Ja Jerusalemin päämiehiksi minä asetin veljeni Hananin ja linnanpäällikön Hananjan, sillä hän oli luotettava mies ja pelkäsi Jumalaa enemmän kuin moni muu.

4 Kaupunki oli joka suuntaan tilava ja suuri, mutta väkeä siinä oli vähän, ja taloja oli vielä rakentamatta.

5 Niin Jumala antoi minun sydämeeni, että minun oli koottava ylimykset, esimiehet ja kansa sukuluetteloon merkittäviksi. Silloin minä löysin niiden sukuluettelon, jotka ensin olivat tulleet sinne, ja huomasin siihen kirjoitetun:

7 ne, jotka tulivat Serubbaabelin, Jeesuan, Nehemian, Asarjan, Raamian, Nahamanin, Mordokain, Bilsanin, Misperetin, Bigvain, Nehumin ja Baanan kanssa. Israelin kansan miesten lukumäärä oli:

8 Paroksen jälkeläisiä kaksituhatta sata seitsemänkymmentä kaksi;

9 Sefatjan jälkeläisiä kolmesataa seitsemänkymmentä kaksi;

10 Aarahin jälkeläisiä kuusisataa viisikymmentä kaksi;

11 Pahat-Mooabin jälkeläisiä, nimittäin Jeesuan ja Jooabin jälkeläisiä, kaksituhatta kahdeksansataa kahdeksantoista;

12 Eelamin jälkeläisiä tuhat kaksisataa viisikymmentä neljä;

13 Sattun jälkeläisiä kahdeksansataa neljäkymmentä viisi;

14 Sakkain jälkeläisiä seitsemänsataa kuusikymmentä;

15 Binnuin jälkeläisiä kuusisataa neljäkymmentä kahdeksan;

16 Beebain jälkeläisiä kuusisataa kaksikymmentä kahdeksan;

17 Asgadin jälkeläisiä kaksituhatta kolmesataa kaksikymmentä kaksi;

18 Adonikamin jälkeläisiä kuusisataa kuusikymmentä seitsemän;

19 Bigvain jälkeläisiä kaksituhatta kuusikymmentä seitsemän;

20 Aadinin jälkeläisiä kuusisataa viisikymmentä viisi;

21 Aaterin, nimittäin Hiskian, jälkeläisiä yhdeksänkymmentä kahdeksan;

22 Haasumin jälkeläisiä kolmesataa kaksikymmentä kahdeksan;

23 Beesain jälkeläisiä kolmesataa kaksikymmentäneljä;

24 Haarifin jälkeläisiä sata kaksitoista;

25 gibeonilaisia yhdeksänkymmentä viisi;

26 Beetlehemin ja Netofan miehiä sata kahdeksankymmentä kahdeksan;

27 Anatotin miehiä sata kaksikymmentä kahdeksan;

28 Beet-Asmavetin miehiä neljäkymmentä kaksi;

29 Kirjat-Jearimin, Kefiran ja Beerotin miehiä seitsemänsataa neljäkymmentä kolme;

30 Raaman ja Geban miehiä kuusisataa kaksikymmentä yksi;

31 Mikmaan miehiä sata kaksikymmentä kaksi;

32 Beetelin ja Ain miehiä sata kaksikymmentä kolme;

33 toisen Nebon miehiä viisikymmentä kaksi;

34 toisen Eelamin jälkeläisiä tuhat kaksisataa viisikymmentä neljä;

35 Haarimin jälkeläisiä kolmesataa kaksikymmentä;

36 jerikolaisia kolmesataa neljäkymmentä viisi;

37 loodilaisia, haadidilaisia ja oonolaisia seitsemänsataa kaksikymmentä yksi;

38 senaalaisia kolmetuhatta yhdeksänsataa kolmekymmentä.

39 Pappeja oli: Jedajan jälkeläisiä, nimittäin Jesuan sukua, yhdeksänsataa seitsemänkymmentä kolme;

40 Immerin jälkeläisiä tuhat viisikymmentä kaksi;

41 Pashurin jälkeläisiä tuhat kaksisataa neljäkymmentä seitsemän;

42 Haarimin jälkeläisiä tuhat seitsemäntoista.

43 Leeviläisiä oli: Jeesuan ja Kadmielin jälkeläisiä, nimittäin Hoodevan jälkeläisiä, seitsemänkymmentä neljä.

44 Veisaajia oli: Aasafin jälkeläisiä sata neljäkymmentä kahdeksan.

45 Ovenvartijoita oli: Sallumin jälkeläisiä, Aaterin jälkeläisiä, Talmonin jälkeläisiä, Akkubin jälkeläisiä, Hatitan jälkeläisiä, Soobain jälkeläisiä sata kolmekymmentä kahdeksan.

46 Temppelipalvelijoita oli: Siihan jälkeläiset, Hasufan jälkeläiset, Tabbaotin jälkeläiset,

47 Keeroksen jälkeläiset, Siian jälkeläiset, Paadonin jälkeläiset,

48 Lebanan jälkeläiset, Hagaban jälkeläiset, Salmain jälkeläiset,

49 Haananin jälkeläiset, Giddelin jälkeläiset, Gaharin jälkeläiset,

50 Reajan jälkeläiset, Resinin jälkeläiset, Nekodan jälkeläiset,

51 Gassamin jälkeläiset, Ussan jälkeläiset, Paaseahin jälkeläiset,

52 Beesain jälkeläiset, Meunimin jälkeläiset, Nefusesimin jälkeläiset,

53 Bakbukin jälkeläiset, Hakufan jälkeläiset, Harhurin jälkeläiset,

54 Baslutin jälkeläiset, Mehidan jälkeläiset, Harsan jälkeläiset,

55 Barkoksen jälkeläiset, Siiseran jälkeläiset, Taamahin jälkeläiset,

56 Nesiahin jälkeläiset, Hatifan jälkeläiset.

57 Salomon palvelijain jälkeläisiä oli: Sootain jälkeläiset, Sooferetin jälkeläiset, Peridan jälkeläiset,

58 Jaalan jälkeläiset, Darkonin jälkeläiset, Giddelin jälkeläiset,

59 Sefatjan jälkeläiset, Hattilin jälkeläiset, Kooferet-Sebaimin jälkeläiset, Aamonin jälkeläiset.

60 Temppelipalvelijoita ja Salomon palvelijain jälkeläisiä oli kaikkiaan kolmesataa yhdeksänkymmentä kaksi.

61 Nämä ovat ne, jotka lähtivät Teel-Melahista, Teel-Harsasta, Kerub-Addonista ja Immeristä, voimatta ilmoittaa perhekuntaansa ja syntyperäänsä, olivatko israelilaisia:

62 Delajan jälkeläiset, Tobian jälkeläiset, Nekodan jälkeläiset, kuusisataa neljäkymmentä kaksi.

63 Ja pappeja: Habaijan jälkeläiset, Koosin jälkeläiset, Barsillain jälkeläiset, sen, joka oli ottanut itsellensä vaimon gileadilaisen Barsillain tyttäristä ja jota kutsuttiin heidän nimellään.

64 Nämä etsivät sukuluetteloitaan, niitä löytämättä, ja niin heidät julistettiin pappeuteen kelpaamattomiksi.

65 Maaherra kielsi heitä syömästä korkeasti-pyhää, ennenkuin nousisi pappi, joka voi käyttää uurimia ja tummimia.

66 Koko seurakunta yhteenlaskettuna oli neljäkymmentäkaksi tuhatta kolmesataa kuusikymmentä,

67 paitsi heidän palvelijoitansa ja palvelijattariansa, joita oli seitsemäntuhatta kolmesataa kolmekymmentä seitsemän. Lisäksi oli heillä kaksisataa neljäkymmentä viisi mies-ja naisveisaajaa.

68

69 (H7:68) Kameleja heillä oli neljäsataa kolmekymmentä viisi, aaseja kuusituhatta seitsemänsataa kaksikymmentä.

70 (H7:69) Osa perhekunta-päämiehistä antoi lahjoja rakennustyötä varten. Maaherra antoi rahastoon tuhat dareikkia kultaa, viisikymmentä maljaa ja viisisataa kolmekymmentä papin-ihokasta.

71 (H7:70) Ja muutamat perhekunta-päämiehistä antoivat rakennusrahastoon kaksikymmentä tuhatta dareikkia kultaa ja kaksituhatta kaksisataa miinaa hopeata.

72 (H7:71) Ja muu kansa antoi yhteensä kaksikymmentä tuhatta dareikkia kultaa ja kaksituhatta miinaa hopeata sekä kuusikymmentä seitsemän papin-ihokasta.

73 (H7:72) Ja papit, leeviläiset, ovenvartijat, veisaajat ja osa kansasta sekä temppelipalvelijat, koko Israel, asettuivat kaupunkeihinsa. Ja niin tuli seitsemäs kuukausi, ja israelilaiset olivat jo kaupungeissansa.

1 Y LUEGO que el muro fué edificado, y asenté las puertas, y fueron señalados porteros y cantores y Levitas,

2 Mandé á mi hermano Hanani, y á Hananías, príncipe del palacio de Jerusalem, (porque era éste, como varón de verdad y temeroso de Dios, sobre muchos;)

3 Y díjeles: No se abran las puertas de Jerusalem hasta que caliente el sol: y aun ellos presentes, cierren las puertas, y atrancad. Y señalé guardas de los moradores de Jerusalem, cada cual en su guardia, y cada uno delante de su casa.

4 Y la ciudad era espaciosa y grande, pero poco pueblo dentro de ella, y no había casas reedificadas.

5 Y puso Dios en mi corazón que juntase los principales, y los magistrados, y el pueblo, para que fuesen empadronados por el orden de sus linajes: y hallé el libro de la genealogía de los que habían subido antes, y encontré en él escrito:

6 Estos son los hijos de la provincia que subieron de la cautividad, de la transmigración que hizo pasar Nabucodonosor rey de Babilonia, y que volvieron á Jerusalem y á Judá cada uno á su ciudad;

7 Los cuales vinieron con Zorobabel, Jesuá, Nehemías, Azarías, Raamías, Nahamani, Mardochêo, Bilsán, Misperet, Bigvai, Nehum, Baana. La cuenta de los varones del pueblo de Israel:

8 Los hijos de Paros, dos mil ciento setenta y dos;

9 Los hijos de Sephatías, trescientos setenta y dos;

10 Los hijos de Ara, seiscientos cincuenta y dos;

11 Los hijos de Pahath-moab, de los hijos de Jesuá y de Joab, dos mil ochocientos dieciocho;

12 Los hijos de Elam, mil doscientos cincuenta y cuatro;

13 Los hijos de Zattu, ochocientos cuarenta y cinco;

14 Los hijos de Zachâi, setecientos y sesenta;

15 Los hijos de Binnui, seiscientos cuarenta y ocho;

16 Los hijos de Bebai, seiscientos veintiocho;

17 Los hijos de Azgad, dos mil seiscientos veintidós;

18 Los hijos de Adonicam, seiscientos sesenta y siete;

19 Los hijos de Bigvai, dos mil sesenta y siete;

20 Los hijos de Addin, seiscientos cincuenta y cinco;

21 Los hijos de Ater, de Ezechîas, noventa y ocho;

22 Los hijos de Hasum, trescientos veintiocho;

23 Los hijos de Besai, trescientos veinticuatro;

24 Los hijos de Hariph, ciento doce;

25 Los hijos de Gabaón, noventa y cinco;

26 Los varones de Beth-lehem y de Netopha, ciento ochenta y ocho;

27 Los varones de Anathoth, ciento veintiocho;

28 Los varones de Beth-azmaveth, cuarenta y dos;

29 Los varones de Chîriath-jearim, Chephira y Beeroth, setecientos cuarenta y tres;

30 Los varones de Rama y de Gebaa, seiscientos veintiuno;

31 Los varones de Michmas, ciento veintidós;

32 Los varones de Beth-el y de Ai, ciento veintitrés;

33 Los varones de la otra Nebo, cincuenta y dos;

34 Los hijos de la otra Elam, mil doscientos cincuenta y cuatro;

35 Los hijos de Harim, trescientos y veinte;

36 Los hijos de Jericó, trescientos cuarenta y cinco;

37 Los hijos de Lod, de Hadid, y Ono, setecientos veintiuno;

38 Los hijos de Senaa, tres mil novecientos y treinta.

39 Los sacerdotes: los hijos de Jedaías, de la casa de Jesuá, novecientos setenta y tres;

40 Los hijos de Immer, mil cincuenta y dos;

41 Los hijos de Pashur, mil doscientos cuarenta y siete;

42 Los hijos de Harim, mil diez y siete.

43 Levitas: los hijos de Jesuá, de Cadmiel, de los hijos de Odevía, setenta y cuatro.

44 Cantores: los hijos de Asaph, ciento cuarenta y ocho.

45 Porteros: los hijos de Sallum, los hijos de Ater, los hijos de Talmón, los hijos de Accub, los hijos de Hatita, los hijos de Sobai, ciento treinta y ocho.

46 Nethineos: los hijos de Siha, los hijos de Hasupha, los hijos de Thabaoth,

47 Los hijos de Chêros, los hijos de Siaa, los hijos de Phadón,

48 Los hijos de Lebana, los hijos de Hagaba, los hijos de Salmai,

49 Los hijos de Hanán, los hijos de Giddel, los hijos de Gahar,

50 Los hijos de Rehaía, los hijos de Resín, los hijos de Necoda,

51 Los hijos de Gazzam, los hijos de Uzza, los hijos de Phasea,

52 Los hijos de Besai, los hijos de Meunim, los hijos de Nephisesim,

53 Los hijos de Bacbuc, los hijos de Hacupha, los hijos de Harhur,

54 Los hijos de Baslith, los hijos de Mehida, los hijos de Harsa,

55 Los hijos de Barcos, los hijos de Sísera, los hijos de Tema,

56 Los hijos de Nesía, los hijos de Hatipha.

57 Los hijos de los siervos de Salomón: los hijos de Sotai, los hijos de Sophereth, los hijos de Perida,

58 Los hijos de Jahala, los hijos de Darcón, los hijos de Giddel,

59 Los hijos de Sephatías, los hijos de Hattil, los hijos de Pochêreth-hassebaim, los hijos de Amón.

60 Todos los Nethineos, é hijos de los siervos de Salomón, trescientos noventa y dos.

61 Y estos son los que subieron de Tel-melah, Tel-harsa, Chêrub, Addón, é Immer, los cuales no pudieron mostrar la casa de sus padres, ni su linaje, si eran de Israel:

62 Los hijos de Delaía, los hijos de Tobías, los hijos de Necoda, seiscientos cuarenta y dos.

63 Y de los sacerdotes: los hijos de Habaías, los hijos de Cos, los hijos de Barzillai, el cual tomó mujer de las hijas de Barzillai Galaadita, y se llamó del nombre de ellas.

64 Estos buscaron su registro de genealogías, y no se halló; y fueron echados del sacerdocio.

65 Y díjoles el Tirsatha que no comiesen de las cosas más santas, hasta que hubiese sacerdote con Urim y Thummim.

66 La congregación toda junta era de cuarenta y dos mil trescientos y sesenta,

67 Sin sus siervos y siervas, que eran siete mil trescientos treinta y siete; y entre ellos había doscientos cuarenta y cinco cantores y cantoras.

68 Sus caballos, setecientos treinta y seis; sus mulos, doscientos cuarenta y cinco;

69 Camellos, cuatrocientos treinta y cinco; asnos, seis mil setecientos y veinte.

70 Y algunos de los príncipes de las familias dieron para la obra. El Tirsatha dió para el tesoro mil dracmas de oro, cincuenta tazones, y quinientas treinta vestiduras sacerdotales.

71 Y de los príncipes de las familias dieron para el tesoro de la obra, veinte mil dracmas de oro, y dos mil y doscientas libras de plata.

72 Y lo que dió el resto del pueblo fué veinte mil dracmas de oro, y dos mil libras de plata, y sesenta y siete vestiduras sacerdotales.

73 Y habitaron los sacerdotes y los Levitas, y los porteros, y los cantores, y los del pueblo, y los Nethineos, y todo Israel, en sus ciudades. Y venido el mes séptimo, los hijos de Israel estaban en sus ciudades.