1 Mitä tulee keräykseen pyhiä varten, niin tehkää tekin samalla tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatian seurakunnille.

2 Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani.

3 Mutta kun olen saapunut teidän tykönne, lähetän minä ne henkilöt, jotka siihen sopiviksi katsotte, kirjeet mukanaan, viemään teidän rakkaudenlahjanne Jerusalemiin;

4 ja jos asia on sen arvoinen, että minunkin on lähteminen, niin saavat he lähteä minun kanssani.

5 Aion nimittäin tulla teidän tykönne kuljettuani läpi Makedonian, sillä minä kuljen Makedonian kautta;

6 mutta teidän luonanne viivyn ehkä jonkin aikaa, kenties vietän talvenkin, että te sitten auttaisitte minua eteenpäin, minne matkustanenkin.

7 Sillä en tahdo nyt vain ohimennen käydä teitä katsomassa, toivon näet saavani viipyä jonkin aikaa teidän luonanne, jos Herra sallii.

8 Mutta Efesossa minä viivyn helluntaihin saakka;

9 sillä minulle on avautunut ovi suureen ja hedelmälliseen työhön, ja vastustajia on paljon.

10 Mutta jos Timoteus saapuu, niin katsokaa, että hän pelotta voi olla teidän luonanne, sillä Herran työtä hän toimittaa niinkuin minäkin.

11 Älköön siis kukaan häntä halveksiko, vaan auttakaa häntä lähtemään rauhassa matkalle, että hän tulisi minun tyköni; sillä minä ja veljet odotamme häntä.

12 Mitä veli Apollokseen tulee, olen hartaasti kehoittanut häntä lähtemään veljien kanssa teidän tykönne; mutta hän ei ole ollenkaan halukas lähtemään nyt, vaan tulee, kun hänelle sopii.

13 Valvokaa, pysykää lujina uskossa, olkaa miehuulliset, olkaa väkevät.

14 Kaikki, mitä teette, tapahtukoon rakkaudessa.

15 Mutta minä kehoitan teitä, veljet: te tunnette Stefanaan perhekunnan ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että he ovat antautuneet pyhien palvelukseen.

16 Olkaa tekin kuuliaisia heidän kaltaisilleen ja jokaiselle, joka heidän kanssaan työtä tekee ja vaivaa näkee.

17 Minä iloitsen Stefanaan ja Fortunatuksen ja Akaikuksen tännetulosta, koska he korvaavat minulle teidän poissaolonne;

18 he ovat virkistäneet minun henkeäni niinkuin teidänkin. Antakaa siis täysi tunnustus sellaisille miehille.

19 Aasian seurakunnat tervehtivät teitä. Monet tervehdykset Herrassa lähettävät teille Akylas ja Priska sekä heidän kodissaan kokoontuva seurakunta.

20 Kaikki veljet lähettävät teille tervehdyksen. Tervehtikää toisianne pyhällä suunannolla.

21 Tervehdys minulta, Paavalilta, omakätisesti.

22 Jos joku ei pidä Herraa rakkaana, hän olkoon kirottu! Maran ata.

23 Herran Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.

24 Minun rakkauteni on teidän kaikkien kanssa Kristuksessa Jeesuksessa.

1 При сборе же для святых поступайте так, как я установил в церквах Галатийских.

2 В первый день недели каждый из вас пусть отлагает у себя и сберегает, сколько позволит ему состояние, чтобы не делать сборов, когда я приду.

3 Когда же приду, то, которых вы изберете, тех отправлю с письмами, для доставления вашего подаяния в Иерусалим.

4 А если прилично будет и мне отправиться, то они со мной пойдут.

5 Я приду к вам, когда пройду Македонию; ибо я иду через Македонию.

6 У вас же, может быть, поживу, или и перезимую, чтобы вы меня проводили, куда пойду.

7 Ибо я не хочу видеться с вами теперь мимоходом, а надеюсь пробыть у вас несколько времени, если Господь позволит.

8 В Ефесе же я пробуду до Пятидесятницы,

9 ибо для меня отверста великая и широкая дверь, и противников много.

10 Если же придет к вам Тимофей, смотрите, чтобы он был у вас безопасен; ибо он делает дело Господне, как и я.

11 Посему никто не пренебрегай его, но проводите его с миром, чтобы он пришел ко мне, ибо я жду его с братиями.

12 А что до брата Аполлоса, я очень просил его, чтобы он с братиями пошел к вам; но он никак не хотел идти ныне, а придет, когда ему будет удобно.

13 Бодрствуйте, стойте в вере, будьте мужественны, тверды.

14 Все у вас да будет с любовью.

15 Прошу вас, братия (вы знаете семейство Стефаново, что оно есть начаток Ахаии и что они посвятили себя на служение святым),

16 будьте и вы почтительны к таковым и ко всякому содействующему и трудящемуся.

17 Я рад прибытию Стефана, Фортуната и Ахаика: они восполнили для меня отсутствие ваше,

18 ибо они мой и ваш дух успокоили. Почитайте таковых.

19 Приветствуют вас церкви Асийские; приветствуют вас усердно в Господе Акила и Прискилла с домашнею их церковью.

20 Приветствуют вас все братия. Приветствуйте друг друга святым целованием.

21 Мое, Павлово, приветствие собственноручно.

22 Кто не любит Господа Иисуса Христа, анафема, маранафа.

23 Благодать Господа нашего Иисуса Христа с вами,

24 и любовь моя со всеми вами во Христе Иисусе. Аминь.