1 Ja punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista tehtiin virkapuvut pyhäkköpalvelusta varten; ja samoin tehtiin muut pyhät vaatteet Aaronille, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
2 Kasukka tehtiin kullasta sekä punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista ja kerratuista valkoisista pellavalangoista.
3 Kultalevyt taottiin ohuiksi ja leikattiin säikeiksi, taidokkaasti kudottaviksi punasinisten, purppuranpunaisten ja helakanpunaisten lankojen ja valkoisten pellavalankojen sekaan.
4 Siihen tehtiin yhdistettävät olkakappaleet; molemmista päistänsä se kiinnitettiin niihin.
5 Ja vyö, joka oli oleva kasukassa sen kiinnittämiseksi, oli tehty samasta kappaleesta kuin se, samalla tavalla kullasta sekä punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista ja kerratuista valkoisista pellavalangoista, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
6 Sitten valmistettiin kultapalmikoimilla kehystetyt onyks-kivet, joihin oli kaiverrettu Israelin poikien nimet, niinkuin kaiverretaan sinettisormuksia.
7 Ja ne pantiin kasukan olkakappaleihin, että ne kivet johdattaisivat muistoon israelilaiset, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
8 Rintakilpi tehtiin taidokkaasti kutomalla, samalla tavalla kuin kasukkakin oli tehty, kullasta sekä punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista ja kerratuista valkoisista pellavalangoista.
9 Se oli neliskulmainen ja taskun muotoon tehty; rintakilpi tehtiin vaaksan pituinen ja vaaksan levyinen, taskun muotoon.
10 Ja sen pintaan kiinnitettiin kiviä yliyltään, neljään riviin: ensimmäiseen riviin karneoli, topaasi ja smaragdi;
11 toiseen riviin rubiini, safiiri ja jaspis;
12 kolmanteen riviin hyasintti, akaatti ja ametisti;
13 ja neljänteen riviin krysoliitti, onyks ja berylli. Kultapalmikoimilla kehystettyinä ne kiinnitettiin paikoilleen.
14 Kiviä oli Israelin poikien nimien mukaan kaksitoista, yksi kutakin nimeä kohti; kussakin kivessä oli yksi kahdentoista sukukunnan nimistä, kaiverrettuna samalla tavalla, kuin kaiverretaan sinettisormuksia.
15 Ja rintakilpeen tehtiin puhtaasta kullasta käädyt, punotut, niinkuin punonnaista tehdään.
16 Vielä tehtiin kaksi kultapalmikoimaa ja kaksi kultarengasta, ja molemmat renkaat kiinnitettiin rintakilven molempiin yläkulmiin.
17 Ja molemmat kultapunonnaiset kiinnitettiin kahteen renkaaseen rintakilven yläkulmiin.
18 Ja molempien punonnaisten toiset kaksi päätä kiinnitettiin kahteen palmikoimaan, ja nämä kiinnitettiin kasukan olkakappaleihin, sen etupuolelle.
19 Vielä tehtiin kaksi kultarengasta, ja ne pantiin rintakilven molempiin alakulmiin, sen sisäpuoliseen, kasukkaa vasten olevaan reunaan.
20 Ja vieläkin tehtiin kaksi kultarengasta, ja ne kiinnitettiin kasukan molempiin olkakappaleihin, niiden alareunaan, etupuolelle, sauman kohdalle, kasukan vyön yläpuolelle.
21 Sitten rintakilpi solmittiin renkaistaan punasinisellä nauhalla kasukan renkaisiin, niin että se oli kasukan vyön yläpuolella, eikä siis rintakilpi irtautunut kasukasta-kaikki, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
22 Kasukan viitta tehtiin kokonaan kutomalla punasinisistä langoista.
23 Ja pääntie viitan keskellä oli niinkuin haarniskan aukko, ja pääntie ympäröitiin päärmeellä, ettei se repeäisi.
24 Ja viitan helmaan tehtiin granaattiomenia punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista kerratuista langoista.
25 Sitten tehtiin tiukuja puhtaasta kullasta, ja nämä tiuvut kiinnitettiin granaattiomenien väliin viitan helmaan ympärinsä, granaattiomenien väliin:
26 vuorotellen tiuku ja granaattiomena viitan helmaan ympärinsä, käytettäviksi virantoimituksessa, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
27 Sitten tehtiin Aaronille ja hänen pojilleen ihokkaat, kudotut valkoisista pellavalangoista,
28 käärelakki valkoisista pellavalangoista, koristepäähineet valkoisista pellavalangoista ja pellavakaatiot kerratuista valkoisista pellavalangoista,
29 ja vihdoin vyö kerratuista valkoisista pellavalangoista ja punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista, kirjaellen kudottu, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
31 Ja siihen kiinnitettiin punasininen nauha sidottavaksi käärelakin yläreunaan, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
32 Ja niin valmistui koko työ: asumus, ilmestysmaja. Ja israelilaiset tekivät kaiken, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut; niin he tekivät.
33 Ja he toivat Mooseksen eteen asumuksen, majan kaikkine kaluineen, hakasineen, lautoineen, poikkitankoineen, pylväineen ja jalustoineen,
34 punaisista oinaannahoista tehdyn peitteen ja sireeninnahoista tehdyn peitteen ja verhona olevan esiripun,
35 lain arkin korentoineen, armoistuimen,
36 pöydän kaikkine kaluineen ja näkyleivät,
37 aitokultaisen seitsenhaaraisen lampun riviin pantavine lamppuineen ja kaikkine kaluineen sekä öljyä seitsenhaaraista lamppua varten,
38 kultaisen alttarin, voiteluöljyn ja hyvänhajuisen suitsukkeen, majan oven uutimen,
39 vaskialttarin vaskisine ristikkokehyksineen, sen korennot ja kaikki kalut, altaan jalustoineen,
40 esipihan ympärysverhot pylväineen ja jalustoineen, esipihan portin uutimen sekä sen köydet ja vaarnat, ja kaikki kalut, joita tarvitaan asumuksen, ilmestysmajan, tehtävissä,
41 virkapuvut pyhäkköpalvelusta varten ja pappi Aaronin muut pyhät vaatteet sekä hänen poikiensa pappispuvut.
42 Aivan niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut, niin olivat israelilaiset tehneet kaiken sen työn.
43 Ja Mooses katseli kaikkea työtä, ja katso, he olivat tehneet sen niin, kuin Herra oli käskenyt; niin he olivat tehneet. Silloin Mooses siunasi heidät.
1 Из голубой же, пурпуровой и червленой [шерсти] сделали они служебные одежды, для служения во святилище; также сделали священные одежды Аарону, как повелел Господь Моисею.
2 И сделал ефод из золота, из голубой, пурпуровой и червленой [шерсти] и из крученого виссона;
3 и разбили они золото в листы и вытянули нити, чтобы воткать их между голубыми, пурпуровыми, червлеными и виссонными [нитями], искусною работою.
4 И сделали у него нарамники связывающие; на обоих концах своих он был связан.
5 И пояс ефода, который поверх его, одинаковой с ним работы, [сделан] [был] из золота, из голубой, пурпуровой и червленой [шерсти] и крученого виссона, как повелел Господь Моисею.
6 И обделали камни ониксовые, вставив их в золотые гнезда и вырезав на них имена сынов Израилевых, как вырезывают на печати;
7 и положил он их на нарамники ефода, в память сынов Израилевых, как повелел Господь Моисею.
8 И сделал наперсник искусною работою, такою же работою, как ефод, из золота, из голубой, пурпуровой и червленой [шерсти] и из крученого виссона;
9 он был четыреугольный; двойной сделали они наперсник в пядень длиною и в пядень шириною, двойной он был;
10 и вставили в него в четыре ряда камни. Рядом: рубин, топаз, изумруд, – это первый ряд;
11 во втором ряду: карбункул, сапфир и алмаз;
12 в третьем ряду: яхонт, агат и аметист;
13 в четвертом ряду: хризолит, оникс и яспис; и вставлены они в золотых гнездах.
14 Камней было по числу имен сынов Израилевых: двенадцать было их, по числу имен их, и на каждом из них вырезано было, [как] на печати, по одному имени, для двенадцати колен.
15 К наперснику сделали толстые цепочки витою работою из чистого золота;
16 и сделали два золотых гнезда и два золотых кольца и прикрепили два кольца к двум концам наперсника;
17 и вдели обе плетеные цепочки из золота в два кольца по концам наперсника,
18 а два конца двух цепочек прикрепили к двум гнездам и прикрепили их к нарамникам ефода с лицевой стороны его;
19 еще сделали два кольца золотых и прикрепили к двум [другим] концам наперсника, на той стороне, которая находится к ефоду внутрь;
20 и еще сделали два кольца золотых и прикрепили их к двум нарамникам ефода снизу, с лицевой стороны его, у соединения его над поясом ефода;
21 и прикрепили наперсник кольцами его к кольцам ефода посредством шнура из голубой [шерсти], чтобы он был над поясом ефода, и чтобы не отставал наперсник от ефода, как повелел Господь Моисею.
22 И сделал верхнюю ризу к ефоду, тканую, всю из голубой [шерсти],
23 и среди верхней ризы отверстие, как отверстие у брони, и вокруг него обшивку, чтобы не дралось;
24 по подолу верхней ризы сделали они яблоки из голубой, пурпуровой и червленой [шерсти];
25 и сделали позвонки из чистого золота и повесили позвонки между яблоками по подолу верхней ризы кругом;
26 позвонок и яблоко, позвонок и яблоко, по подолу верхней ризы кругом для служения, как повелел Господь Моисею.
27 И сделали для Аарона и для сыновей его хитоны из виссона, тканые,
28 и кидар из виссона, и головные повязки из виссона, и нижнее льняное платье из крученого виссона,
29 и пояс из крученого виссона и из голубой, пурпуровой и червленой [шерсти], узорчатой работы, как повелел Господь Моисею.
30 И сделали полированную дощечку, диадиму святыни, из чистого золота, и начертали на ней письмена, как вырезывают на печати: Святыня Господня;
31 и прикрепили к ней шнур из голубой [шерсти], чтобы привязать ее к кидару сверху, как повелел Господь Моисею.
32 Так кончена была вся работа для скинии собрания; и сделали сыны Израилевы все: как повелел Господь Моисею, так и сделали.
33 И принесли к Моисею скинию, покров и все принадлежности ее, крючки ее, брусья ее, шесты ее, столбы ее и подножия ее,
34 покров из кож бараньих красных и покров из кож синих и завесу закрывающую,
35 ковчег откровения и шесты его, и крышку,
36 стол со всеми принадлежностями его и хлебы предложения,
37 светильник из чистого золота, лампады его, лампады расставленные на нем и все принадлежности его, и елей для освещения,
38 золотой жертвенник и елей помазания, и благовония для курения, и завесу ко входу в скинию,
39 жертвенник медный и медную решетку к нему, шесты его и все принадлежности его, умывальник и подножие его,
40 завесы двора, столбы и подножия, завесу к воротам двора, веревки и колья и все вещи, принадлежащие к служению в скинии собрания,
41 одежды служебные для служения во святилище, священные одежды Аарону священнику и одежды сыновьям его для священнодействия.
42 Как повелел Господь Моисею, так и сделали сыны Израилевы все сии работы.
43 И увидел Моисей всю работу, и вот они сделали ее: как повелел Господь, так и сделали. И благословил их Моисей.