1 Samuel 9

1 Benjaminin heimossa oli rikas ja mahtava mies, jonka nimi oli Kis. Hänen isänsä oli Abiel, Serorin poika. Serorin isä oli Bekorat ja tämän isä benjaminilainen Afiah.

2 Hänellä oli nuori ja komea poika, jonka nimi oli Saul. Koko Israelissa ei ollut komeampaa miestä kuin Saul, hän oli päätänsä pitempi kaikkia muita.

3 Niin he kulkivat Efraimin vuoriston ja Salisan alueen halki, mutta eivät löytäneet aaseja. Sitten he kulkivat Saalimin alueen halki, mutta niitä ei ollut sielläkään. He jatkoivat kulkuaan koko Benjaminin maan halki eivätkä vieläkään löytäneet niitä.

4 He lähtivät kaupunkiin, mutta kun he olivat ehtineet portille, Samuel oli jo menossa uhrikukkulalle ja tuli heitä vastaan.

5 Päivää ennen Saulin tuloa Herra oli ilmoittanut Samuelille näin:

6 Huomenna tähän aikaan lähetän luoksesi erään benjaminilaisen miehen, ja sinun tulee voidella hänet kansani Israelin hallitsijaksi. Hän pelastaa kansani filistealaisten käsistä, sillä minä olen nähnyt kansani hädän ja kuullut sen avunhuudot.

7 Samuel vei Saulin ja hänen palvelijansa uhrikukkulan majaan ja asetti heidät istumaan parhaille paikoille kutsuvieraiden joukkoon, joita oli noin kolmekymmentä.

8 Sitten he palasivat uhrikukkulalta kaupunkiin. Saulille tehtiin vuode kattotasanteelle, ja hän nukkui siellä.

Publicidade

Capítulos

Bíblias

Publicidade