2 (H2:4) -- Käykää oikeutta äitiänne vastaan, syyttäkää häntä, hän ei ole enää minun vaimoni enkä minä ole hänen miehensä. Poistakoon hän kasvoiltaan portonmerkit, rinnoiltaan huoranhelyt.

3 (H2:5)Muuten minä riisun hänet alastomaksi, yhtä paljaaksi kuin hän oli syntyessään, teen hänet autiomaan kaltaiseksi, paljaaksi kuin kuiva aavikko, annan hänen kuolla janoon.

4 (H2:6)Hänen lapsiaan en rakasta, he ovat porton lapsia.

6 (H2:8)Sen tähden minä tukin hänen tiensä orjantappuroilla, rakennan muurin hänen eteensä, ettei hän pääse poluilleen.

8 (H2:9)Sitä tämä nainen ei käsitä, että minulta hän on saanut viljan, viinin ja öljyn, minä olen antanut hopeaa ja kultaa runsain määrin. Senkin he ovat uhranneet Baalille.

9 (H2:11)Sen tähden minä en enää anna viljaa enkä viiniä, satoa ei tule silloin kun pitäisi tulla. Minä otan pois villani ja pellavani peittämästä hänen alastomuuttaan.

10 (H2:12)Minä riisun hänet alasti hänen rakastajiensa silmien edessä, eikä kukaan voi sitä estää.

11 (H2:13)Minä teen lopun hänen ilonpidostaan: juhlat, uudenkuun päivät, pyhäpäivät, kaikki juhla-ajat minä otan häneltä pois.

13 (H2:15)Minä rankaisen häntä niiden päivien tähden, jolloin hän poltti uhreja baaleille, koristi itsensä renkailla ja kaulaketjuilla ja juoksi rakastajiensa perässä mutta unohti minut. Näin sanoo Herra.

14 (H2:16) -- Katso! Minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti.

15 (H2:17)Siellä minä annan hänelle viinitarhoja, minä muutan Akorinlaakson toivon portiksi. Siellä hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä, kuin silloin, kun hän lähti Egyptistä.

17 (H2:19)Minä poistan baalien nimet hänen huuliltaan, niitä ei enää mainita.

18 (H2:20)Sinä päivänä minä luon rauhan: Villieläimet, taivaan linnut, maan matelijat eivät enää tuota vaaraa. Minä särjen jousen ja miekan, niin ettei sotia enää käydä. Minä annan kansani asua turvassa.

19 (H2:21)Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä.

20 (H2:22)Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein, ja sinä tulet tuntemaan Herran.

21 (H2:23)Tuona päivänä minä vastaan pyyntöihin, sanoo Herra, minä vastaan taivaan pyyntöön, ja taivas vastaa maalle.

22 (H2:24)Maa vastaa viljan, viinin ja öljyn pyyntöön, ja ne vastaavat Jisreelille.