1 Siehe, ein König wird regieren in Gerechtigkeit; und die Fürsten, sie werden nach Recht herrschen.

2 Und ein Mann {O. vielleicht: Und jeder von ihnen} wird sein wie ein Bergungsort vor dem Winde und ein Schutz vor dem Regensturm, wie Wasserbäche in dürrer Gegend, wie der Schatten eines gewaltigen Felsens in lechzendem Lande.

3 Und die Augen der Sehenden werden nicht mehr verklebt sein, und die Ohren der Hörenden werden aufmerken;

4 und das Herz der Unbesonnenen wird Erkenntnis erlangen, {Eig. verstehen, unterscheiden} und die Zunge der Stammelnden wird fertig und deutlich reden.

5 Der gemeine Mensch wird nicht mehr edel genannt und der Arglistige {O. Tückische} nicht mehr vornehm geheißen werden.

6 Denn ein gemeiner Mensch redet Gemeinheit; und sein Herz geht mit Frevel {O. Unheil} um, um Ruchlosigkeit zu verüben und Irrtum {Eig. Irreführendes, d.h. was von Gott abirren macht} zu reden wider Jehova, um leer zu lassen die Seele des Hungrigen und dem Durstigen den Trank zu entziehen.

7 Und der Arglistige, seine Werkzeuge sind böse: er entwirft böse Anschläge, um die Sanftmütigen durch Lügenreden zu Grunde zu richten, selbst wenn der Arme sein Recht dartut. {Eig.das Recht redet}

8 Aber der Edle entwirft Edles, und auf Edlem besteht er.

9 Stehet auf, ihr sorglosen Weiber, höret meine Stimme! ihr sicheren Töchter, nehmet zu Ohren meine Rede!

10 Nach Jahr und Tag werdet ihr zittern, ihr Sicheren; denn die Weinlese ist dahin, die Obsternte kommt nicht.

11 Bebet, ihr Sorglosen; zittert, ihr Sicheren! Ziehet euch aus und entblößet euch und umgürtet mit Sacktuch die Lenden!

12 An die Brust schlägt man sich wegen der lieblichen Fluren, wegen des fruchtbaren Weinstocks.

13 Auf dem Felde {Eig. Erdboden} meines Volkes schießen Gestrüpp und Dornen auf, ja, auf allen Häusern der Wonne in der frohlockenden Stadt.

14 Denn der Palast ist aufgegeben, verlassen das Getümmel der Stadt; Ophel {der von Jotham befestigte Südhang des Tempelberges; vergl. 2. Chron. 27,3} und Wartturm dienen zu Höhlen auf ewig, zur Freude der Wildesel, zum Weideplatz der Herden -

15 bis der Geist über uns ausgegossen wird aus der Höhe, und die Wüste zum Fruchtgefilde wird, und das Fruchtgefilde dem Walde gleichgeachtet wird.

16 Und das Recht wird sich niederlassen in der Wüste, und die Gerechtigkeit auf dem Fruchtgefilde wohnen;

17 und das Werk der Gerechtigkeit wird Friede sein, und der Ertrag der Gerechtigkeit Ruhe und Sicherheit ewiglich.

18 Und mein Volk wird wohnen an einer Wohnstätte des Friedens und in sicheren Wohnungen und an stillen {Zugl. sorglosen} Ruhestätten. -

19 Und es wird hageln beim Niedersturz des Waldes, und die Stadt wird in Niedrigkeit versinken. -

20 Glückselig ihr, die ihr an allen Wassern säet, frei umherschweifen lasset den Fuß der Rinder und der Esel!

1 Tulee aika, jolloin kuningas hallitsee vanhurskaasti ja ruhtinaat hoitavat tehtävänsä oikeuden mukaan.

2 Silloin jokainen heistä on kuin turvapaikka myrskyn tullen, kuin suoja rankkasateen puhjetessa, kuin virvoittava vesi aavikolla, kuin kallionjärkäleen varjo helteen uuvuttamassa maassa.

3 Silloin näkevien silmät eivät ole ummessa ja kuulevien korvat ovat avoinna kuulemaan.

4 Neuvottomien sydän saavuttaa tiedon, sammaltavien kieli oppii puhumaan selkeästi.

5 Enää ei houkkaa sanota kunnian mieheksi eikä lurjusta jalomieliseksi.

6 Sillä houkka puhuu houkan puheita, hänen sydämensä hautoo pahaa. Siksi hänen tekonsa ovat jumalattomia, hänen puheensa Herrasta ovat mieltä vailla. Se mies jättää nälkäisen nääntymään, janoisen hän jättää juomaa vaille.

7 Lurjuksella on katalat keinonsa, hän punoo juonia, valehtelee ja hyötyy köyhän kustannuksella, riistää puheillaan varattomilta oikeuden.

8 Mutta jalon miehen mielessä ovat jalot teot, hän pysyy lujasti hyvän puolella.

9 Nouskaa, te huolettomat naiset, kuunnelkaa minua! Kuulkaa, te itsevarmat tyttäret, pankaa mieleen, mitä minä sanon!

10 Vuosi vielä, vähän toista, ja te, nyt niin varmat, vapisette. Viininkorjuun aika on ohi, eikä hedelmien korjuuta tule.

11 Säikkykää, huolettomat, vaviskaa, itsevarmat! Riisukaa vaatteenne, vyöttäkää säkkivaate uumillenne,

12 lyökää surusta rintoihinne ihanien peltojen tähden, hedelmällisten viiniköynnösten tähden,

13 kansani viljelysmaiden tähden -- orjantappuraa ja ohdaketta ne silloin kasvavat - - ja kaikkien riemua tulvivien talojen tähden, koko ilakoivan kaupungin tähden.

14 Sillä palatsi jää autioksi, kohiseva kaupunki hylätään. Missä kohosi Ofelinkukkulan linna vartiotorneineen, siinä leviää ikuisesti rauniokenttä, villiaasien mielipaikka, karjalaumojen laidunmaa.

15 Näin on oleva, kunnes meihin tulee korkeudesta henki. Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät.

16 Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä.

17 Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.

18 Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla.

19 Metsää kaatuu lakoon, kaupunkeja sortuu maahan,

20 mutta te onnelliset, te saatte kylvää kaikkialle, missä vesi kostuttaa maan, saatte päästää härkänne ja aasinne vapaasti kulkemaan laitumilla.