1 AHI lasso me! perciocchè io son divenuto come quando si son fatte le ricolte de’ frutti della state; come quando si è racimolato dopo la vendemmia; non vi è più grappolo da mangiare; l’anima mia ha desiderato un frutto primaticcio.

2 L’uomo pio è venuto meno in terra, e non vi è più alcun uomo diritto fra gli uomini; tutti quanti insidiano al sangue, ognuno caccia con la rete al suo fratello.

3 Ambe le mani sono intente a far male a più potere; il principe chiede, e il giudice giudica per ricompensa, e il grande pronunzia la perversità dell’anima sua, ed essi l’intrecciano.

4 Il miglior di loro è come una spina, il più diritto è peggior che una siepe; il giorno delle tue guardie, la tua punizione è venuta; ora sarà la lor perplessità.

5 Non credete al famigliare amico, non vi confidate nel conduttore; guarda gli usci della tua bocca da colei che ti giace in seno.

6 Perciocchè il figliuolo villaneggia il padre, la figliuola si leva contro alla madre, e la nuora contro alla suocera; i famigliari di ciascuno sono i suoi nemici

7 Ma io starò alla veletta, riguardando al Signore; io aspetterò l’Iddio della mia salute; l’Iddio mio mi esaudirà.

8 Non rallegrarti di me, nemica mia; se son caduta, io mi rileverò; se seggo nelle tenebre, il Signore mi sarà luce.

9 Io porterò l’indegnazione del Signore; perciocchè io ho peccato contro a lui, finchè egli dibatta la mia lite, e mi faccia ragione, e mi tragga fuori alla luce; finchè io vegga la sua giustizia.

10 Allora la mia nemica lo vedrà, e vergogna la coprirà; essa che mi diceva: Dov’è il Signore Iddio tuo? gli occhi miei vedranno in lei ciò che desiderano; ora sarà ridotta ad esser calpestata, come il fango delle strade.

11 Nel giorno stesso che le tue chiusure saranno riedificate, l’editto si allontanerà.

12 In quel tempo si verrà a te fin dall’Assiria; e dalle città del paese della fortezza; e dal paese della fortezza fino al fiume, e da un mare fino all’altro, e da un monte fino all’altro.

13 Ma pure il paese sarà messo in desolazione, per cagion de’ suoi abitanti, per lo frutto de’ lor fatti

14 Pastura il tuo popolo con la tua verga; la greggia della tua eredità, che se ne sta solitaria nelle selve, in mezzo di Carmel; pasturi ella in Basan, ed in Galaad, come a’ dì antichi.

15 Io le farò veder cose maravigliose, come a’ dì che tu uscisti del paese di Egitto.

16 Le genti vedranno queste cose, e saranno svergognate di tutta la lor potenza; si metteranno la mano in su la bocca, le loro orecchie saranno assordate.

17 Leccheranno la polvere, come la biscia, come i rettili della terra; tremeranno da’ lor ricetti, e si verranno ad arrendere al Signore Iddio nostro, con ispavento; e temeranno di te.

18 Chi è l’Iddio pari a te, che perdoni l’iniquità, e passi di sopra al misfatto del rimanente della tua eredità? egli non ritiene in perpetuo l’ira sua; perciocchè egli prende piacere in benignità.

19 Egli avrà di nuovo pietà di noi, egli metterà le nostre iniquità sotto i piedi, e getterà nel fondo del mare tutti i nostri peccati.

20 Tu atterrai a Giacobbe la verità, e ad Abrahamo la benignità, la quale tu giurasti a’ nostri padri già anticamente

1 Voi minua! Minun on käynyt niin kuin käy hedelmänkorjuun jälkeen ja viininkorjuuajan mentyä: ei löydy enää rypäleitä syötäväksi, ei viikunoita, vaikka kuinka etsin.

2 Oikeamieliset ovat kadonneet maasta, yhtään rehellistä ei ole ihmisten joukossa. Ihmiset vaanivat tilaisuutta veritekoihin, metsästävät toinen toistaan verkkoihinsa.

3 He tekevät taitavasti pahaa. Virkamies vaatii lahjuksia, tuomari tuomitsee maksun mukaan, mahtimies puhuu omaan pussiinsa. Yhtä köyttä he kaikki vetävät.

4 Paras heistä on kuin orjantappura, oikeamielisin kuin ohdakepensas. Jerusalem! Koston päivä on tulossa, tähystäjäsi ovat sen ilmoittaneet. Kaikki on kaaosta ja sekasortoa!

5 Älä luota naapuriin, älä turvaa parhaaseen ystävään. Varo puhumasta mitään vaimolle, joka lepää sylissäsi.

6 Poika halveksii isäänsä, tytär nousee äitiään vastaan, miniä anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä.

7 Mutta minä kohotan katseeni Herraan, odotan pelastusta Jumalaltani. Jumalani kuulee minua!

8 Älä ilku, viholliseni, minulle. Vaikka olen kaatunut, minä nousen vielä, vaikka olen keskellä pimeyttä, Herra on minun valoni.

9 Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan, siksi joudun kantamaan hänen vihaansa, kunnes hän ratkaisee asiani ja armahtaa minut. Hän johdattaa minut valoon, minä saan nähdä, kuinka hän pelastaa minut.

11 Tulee päivä, jolloin varustat rajasi, Israel, jolloin valtasi laajenee.

12 Silloin sinun omasi saapuvat Assyriasta, tulevat Egyptin kaupungeista -- Egyptistä Eufratvirtaan saakka -- merten väliltä, vuorten väliltä.

13 Nuo maat tulevat autioiksi niiden asukkaiden tähden. Tässä näkyy heidän tekojensa hedelmä!

14 Paimenna, Herra, sauvallasi kansaasi, kaitse omaa laumaasi, joka asuu yksin keskellä metsää, kaukana hedelmätarhoistaan. Johda se Basanin ja Gileadin laitumille niin kuin entisinä aikoina.

15 Niin kuin silloin, kun lähditte Egyptistä, niin te saatte vieläkin nähdä ihmeitä.

16 Kaikki kansat näkevät nuo ihmeelliset teot, katselevat niitä voimattomina mahtavuudestaan huolimatta. Kaikki mykistyvät, ja heidän korvansa menevät tukkoon.

17 He nuolevat tomua kuin käärmeet, kuin maan matelijat. Vavisten he tulevat varustuksistaan, lähestyvät kauhusta kalpeina Herraa, meidän Jumalaamme. Sinua, Herra, he pelkäävät!

18 Jumala, onko sinun vertaistasi! Sinä annat synnit anteeksi ja jätät rankaisematta jäljelle jääneen kansasi rikkomukset. Sinä et pidä vihaa iäti, sinä olet laupias.

19 Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.

20 Sinä osoitat uskollisuutta Jaakobille, hyvyyttä Abrahamille. Tämän olet vannoen luvannut isillemme jo muinaisina aikoina.