1 Ein Psalm der Kinder Korah, vorzusingen.

2 Höret zu, alle Völker; merket auf, alle, die in dieser Zeit leben,

3 beide, gemeiner Mann und Herren, beide, reich und arm, miteinander!

4 Mein Mund soll von Weisheit reden und mein Herz von Verstand sagen.

5 Ich will einem Spruch mein Ohr neigen und kundtun mein Rätsel beim Klange der Harfe.

6 Warum sollte ich mich fürchten in bösen Tagen, wenn mich die Missetat meiner Untertreter umgibt,

7 die sich verlassen auf ihr Gut und trotzen auf ihren großen Reichtum?

8 Kann doch einen Bruder niemand erlösen noch ihn Gott versöhnen

9 (denn es kostet zuviel, eine Seele zu erlösen; man muß es anstehen lassen ewiglich),

10 daß er fortlebe immerdar und die Grube nicht sehe.

11 Denn man wird sehen, daß die Weisen sterben sowohl als die Toren und Narren umkommen und müssen ihr Gut andern lassen.

12 Das ist ihr Herz, daß ihre Häuser währen immerdar, ihre Wohnungen bleiben für und für; und haben große Ehre auf Erden.

13 Dennoch kann ein Mensch nicht bleiben in solchem Ansehen, sondern muß davon wie ein Vieh.

14 Dies ihr Tun ist eitel Torheit; doch loben's ihre Nachkommen mit ihrem Munde. (Sela.)

15 Sie liegen in der Hölle wie Schafe, der Tod weidet sie; aber die Frommen werden gar bald über sie herrschen, und ihr Trotz muß vergehen; in der Hölle müssen sie bleiben.

16 Aber Gott wird meine Seele erlösen aus der Hölle Gewalt; denn er hat mich angenommen. (Sela.)

17 Laß dich's nicht irren, ob einer reich wird, ob die Herrlichkeit seines Hauses groß wird.

18 Denn er wird nichts in seinem Sterben mitnehmen, und seine Herrlichkeit wird ihm nicht nachfahren.

19 Er tröstet sich wohl dieses guten Lebens, und man preiset's, wenn einer sich gütlich tut;

20 aber doch fahren sie ihren Vätern nach und sehen das Licht nimmermehr.

21 Kurz, wenn ein Mensch in Ansehen ist und hat keinen Verstand, so fährt er davon wie ein Vieh.

1 Veisuunjohtajalle; koorahilaisten virsi. (H49:2) Kuulkaa tämä, kaikki kansat, ottakaa korviinne, maailman asukkaat kaikki,

2 (H49:3) sekä alhaiset että ylhäiset, niin rikkaat kuin köyhät.

3 (H49:4) Minun suuni puhuu viisautta, minun sydämeni ajatus on ymmärrystä.

4 (H49:5) Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita, minä selitän ongelmani kannelta soittaen.

5 (H49:6) Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä, kun minun vainoojani vääryys piirittää minut?

6 (H49:7) He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan.

7 (H49:8) Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.

8 (H49:9) Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta,

9 (H49:10) että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.

10 (H49:11) Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät toisille tavaransa.

11 (H49:12) He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät maatiloja nimensä mukaan.

12 (H49:13) Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.

13 (H49:14) Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela.

14 (H49:15) Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa.

15 (H49:16) Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.

16 (H49:17) Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu.

17 (H49:18) Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.

18 (H49:19) Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi, vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä,

19 (H49:20) täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö, jotka eivät ikinä enää valoa näe.

20 (H49:21) Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.