1 Kunpa leimahtaisit kuin tuli tiheikössä, kuin tuli, joka saa veden kiehumaan!2 (H64:1)Näytä jo vihollisille nimesi voima, niin että kansakunnat vapisevat sinun edessäsi,3 (H64:2)kun teet pelottavan voimallisia tekoja, meillekin ennalta aavistamattomia. Kunpa astuisit alas ja panisit vuoret järisemään!4 (H64:3)Ikimuistoisista ajoista ei ole tietoon tullut, ei korva ole kuullut, ei silmä nähnyt, että olisi muuta jumalaa kuin sinä, Jumalaa, joka auttaa niitä, jotka häntä odottavat.5 (H64:4)Sinä olet etsinyt niitä, jotka iloiten täyttäisivät tahtosi, jotka sinua muistaen kulkisivat teitäsi. Mutta me teimme syntiä, ja sinä vihastuit, me rikoimme sinun tahtoasi vastaan, ja sinä kätkit kasvosi meiltä.6 (H64:5)Kuin saastaa me olemme olleet, kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme. Me kaikki olemme kuin kuihtuneita lehtiä, ja syyllisyytemme pyyhkäisee meidät pois kuin tuuli.7 (H64:6)Ei ole ketään, joka kutsuisi sinua avuksi, joka havahtuisi ja turvaisi sinuun. Sinä olet kätkenyt meiltä kasvosi ja jättänyt meidät pahojen tekojemme valtaan.8 (H64:7)Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.9 (H64:8)Herra, älä ylen määrin vihastu meihin, älä loputtomiin muistele meidän pahoja tekojamme. Katso meitä. Kaikki me olemme sinun kansaasi.10 (H64:9)Sinun pyhät kaupunkisi ovat nyt raunioina, Siion on kuin aavikko, Jerusalemissa asuu autius.11 (H64:10)Pyhä, ihana huoneemme, jossa isämme sinua ylistivät, on jäänyt tulen saaliiksi. Kaikki meille kallis ja rakas on tuhottu.12 (H64:11)Voitko sinä, Herra, tyynenä katsoa tätä? Yhäkö vain olet vaiti ja annat vaivaa vaivan päälle?

1 Oh! se fendesses os céus, e descesses, e os montes tremessem à tua presença,2 como quando o fogo pega em acendalhas, e o fogo faz ferver a água, para fazeres notório o teu nome aos teus adversários, de sorte que à tua presença tremam as nações!3 Quando fazias coisas terríveis, que não esperávamos, descias, e os montes tremiam à tua presença.4 Porque desde a antigüidade não se ouviu, nem com ouvidos se percebeu, nem com os olhos se viu um Deus além de ti, que opera a favor daquele que por ele espera.5 Tu sais ao encontro daquele que, com alegria, pratica a justiça, daqueles que se lembram de ti nos teus caminhos. Eis que te iraste, porque pecamos; há muito tempo temos estado em pecados; acaso seremos salvos?6 Pois todos nós somos como o imundo, e todas as nossas justiças como trapo da imundícia; e todos nós murchamos como a folha, e as nossas iniqüidades, como o vento, nos arrebatam.7 E não há quem invoque o teu nome, que desperte, e te detenha; pois escondeste de nós o teu rosto e nos consumiste, por causa das nossas iniqüidades.8 Mas agora, ó Senhor, tu és nosso Pai; nós somos o barro, e tu o nosso oleiro; e todos nós obra das tuas mãos.9 Não te agastes tanto, ó Senhor, nem perpetuamente te lembres da iniqüidade; olha, pois, nós te pedimos, todos nós somos o teu povo.10 As tuas santas cidades se tornaram em deserto, Sião está feita um ermo, Jerusalém uma desolação.11 A nossa santa e gloriosa casa, em que te louvavam nossos pais, foi queimada a fogo; e todos os nossos lugares aprazíveis se tornaram em ruínas.12 Acaso conter-te-ás tu ainda sobre estas calamidades, ó Senhor? ficarás calado, e nos afligirás tanto?