1 Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.

2 Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo.

3 Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi, hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle!

4 Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!

5 Ihmisen elämä on laskettu tarkoin, lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät. Sinä olet pannut hänelle rajan, jota hän ei voi ylittää.

6 Käännä siis katseesi hänestä pois, jätä hänet rauhaan, että hän saisi iloita kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.

7 Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu.

8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa, vaikka sen tyvi kuolee,

9 jo kostea henkäys saa sen taas työntämään vesaa ja versomaan kuin nuori taimi.

10 Toisin ihminen: hän riutuu ja kuolee. Kun hän on mennyt pois, missä hän on?

11 Meren vesi haihtuu, virta kuivuu, sen vedet häviävät.

12 Kun ihminen vaipuu lepoon, hän ei enää nouse, ei vaikka taivaat revähtäisivät auki. Ihminen ei herää unestaan.

13 Kunpa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut, panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!

14 Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut? Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu, minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy.

15 Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin, sinä kaipaisit jälleen sitä, minkä oma kätesi on luonut.

16 Sinä tarkkaisit kyllä askeleitani mutta et pitäisi kirjaa synneistäni.

17 Pahat tekoni olisivat kukkarossasi sinetillä suljettuina, sinä peittäisit ne näkymättömiin.

18 Mutta niin kuin vuori vyöryy laaksoon kallioiden murtuessa,

19 niin kuin vesi jauhaa ja kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo mukaansa maan, niin sinä murrat ihmisen toivon.

20 Sinä lannistat hänet ikiajoiksi. Hän lähtee täältä, hänen kasvonsa vääristyvät, kun sinä ajat hänet pois.

21 Ehkä hänen lapsensa saavat osakseen kunniaa -- hän ei siitä tiedä, ehkä he epäonnistuvat ja heidän käy huonosti -- hän ei siitäkään mitään tiedä.

22 Hänen ruumiinsa tuntee vain oman tuskansa. Hän tajuaa vain oman murheensa.

1 여인에게서 난 사람은 사는 날이 적고 괴로움이 가득하며

2 그 발생함이 꽃과 같아서 쇠하여지고 그림자 같이 신속하여서 머물지 아니하거늘

3 이와 같은 자를 주께서 눈을 들어 살피시나이까 ? 나를 주의 앞으로 이끌어서 심문하시나이까 ?

4 누가 깨끗한 것을 더러운 것 가운데서 낼 수 있으리이까 ? 하나도 없나이다

5 그 날을 정하셨고 그 달 수도 주께 있으므로 그 제한을 정하여 넘어가지 못하게 하셨사온즉

6 그에게서 눈을 돌이켜 그로 쉬게 하사 품군 같이 그 날을 마치게 하옵소서

7 나무는 소망이 있나니 찍힐지라도 다시 움이 나서 연한 가지가 끊이지 아니하며

8 그 뿌리가 땅에서 늙고 줄기가 흙에서 죽을지라도

9 물 기운에 움이 돋고 가지가 발하여 새로 심은 것과 같거니와

10 사람은 죽으면 소멸되나니 그 기운이 끊어진즉 그가 어디 있느뇨

11 물이 바다에서 줄어지고 하수가 잦아서 마름 같이

12 사람이 누우면 다시 일어나지 못하고 하늘이 없어지기까지 눈을 뜨지 못하며 잠을 깨지 못하느니라

13 주는 나를 음부에 감추시며 주의 진노가 쉴 때까지 나를 숨기시고 나를 위하여 기한을 정하시고 나를 기억하옵소서

14 사람이 죽으면 어찌 다시 살리이까 ? 나는 나의 싸우는 모든 날 동안을 참고 놓이기를 기다렸겠나이다

15 주께서는 나를 부르셨겠고 나는 대답하였겠나이다 주께서는 주의 손으로 지으신 것을 아껴 보셨겠나이다

16 그러하온데 이제 주께서 나의 걸음을 세시오니 나의 죄를 살피지 아니하시나이까 ?

17 내 허물을 주머니에 봉하시고 내 죄악을 싸매시나이다

18 무너지는 산은 정녕 흩어지고 바위는 그 자리에서 옮겨가고

19 물은 돌을 닳게 하고 넘치는 물은 땅의 티끌을 씻어 버리나이다 이와 같이 주께서는 사람의 소망을 끊으시나이다

20 주께서 사람을 영영히 이기셔서 떠나게 하시며 그의 얼굴 빛을 변하게 하시고 쫓아 보내시오니

21 그 아들이 존귀하나 그가 알지 못하며 비천하나 그가 깨닫지 못하나이다

22 오직 자기의 살이 아프고 자기의 마음이 슬플 뿐이니이다