1 Bel sortuu polvilleen, Nebo vaipuu tomuun! Juhtien selkään, uupuvien eläinten taakaksi nostetaan nuo juhlasaatossa kannetut patsaat.

2 Tomuun ne vaipuvat, polvilleen sortuvat, eivät ne pysty kantamaan ketään turvaan. Vankeuteen vaeltaa koko joukko.

3 Kuule minua, Jaakobin suku, koko Israelin heimon jäännös! Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti!

4 Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.

5 Kehen te minua vertaisitte, kenet asettaisitte rinnalleni? Kenen kaltaiseksi te minut katsoisitte, kuka olisi minun vertaiseni?

6 Moni kahmaisee kultaa kukkarostaan, vaa'alla punnitsee hopeaa ja palkkaa mestarin tekemään jumalan. Sitä hän kumartaa, sen eteen heittäytyy,

7 sen hän nostaa harteilleen, sitä kantaa, pystyttää sen paikalleen. Siinä se seisoo, ei minnekään liiku, ei mihinkään hievahda. Sitä hän huutaa avuksi, mutta ei se vastaa, ei pelasta häntä ahdingosta.

8 Ottakaa tämä varteen ja olkaa tarkkoina, pitäkää tämä mielessänne, te luopiot!

9 Muistakaa menneitä aikoja, muinaisista alkaen: minä olen Jumala, eikä muuta jumalaa ole. Minä olen Jumala, ei kukaan ole minun vertaiseni.

10 Jo alusta asti olen kertonut kaiken, mikä oli tuleva, jo ammoin ilmaissut sen, mikä ei ollut tapahtunut vielä. Näin minä sanon, ja päätöksessäni pysyn, kaiken, mitä tahdon, minä toteutan:

11 Minä kutsuin idästä haukan, kaukaisesta maasta päätökseni toteuttajan. Minä olen sanonut sanani ja panen sen toimeen, olen kaiken suunnitellut ja saatan sen päätökseen.

12 Kuulkaa minua, te joilla on pöyhkeä sydän, te jotka olette kaukana vanhurskaudesta!

13 Minun pelastava vanhurskauteni ei ole kaukana, olen tuonut sen lähelle teitä. Minun apuni ei ole myöhässä. Siioniin minä tuon pelastuksen, Israelille annan kirkkauteni.

1 Bel s'est incliné sur ses genoux; Nébo est renversé, leurs faux dieux ont été [mis] sur des bêtes, et sur les juments; [les idoles] que vous portiez [ont été] chargées, elles ont été un faix aux [bêtes] lassées.

2 Elles se sont courbées, elles se sont inclinées sur leurs genoux ensemble, [et] n'ont pu éviter d'être chargées, elles-mêmes sont allées en captivité.

3 Maison de Jacob, écoutez-moi, et vous, tout le résidu de la maison d'Israël, dont je me suis chargé dès le ventre, et qui avez été portés dès la matrice.

4 Je serai le même jusques à votre vieillesse, et je vous chargerai [sur moi] jusques à votre blanche vieillesse; je l'ai fait, et je vous porterai encore, je vous chargerai [sur moi], et je vous délivrerai.

5 A qui me compareriez-vous, et [à qui] m'égaleriez-vous? et a qui me feriez-vous ressembler, pour dire que nous fussions semblables?

6 Ils tirent l'or de la bourse, et pèsent l'argent à la balance, et louent un orfèvre pour en faire un Dieu; ils l'adorent, et se prosternent [devant lui].

7 On le porte sur les épaules, on s'en charge, on le pose en sa place, où il se tient debout, [et] ne bouge point de son lieu; puis on criera à lui, mais il ne répondra point, et il ne délivrera point de leur détresse ceux [qui crieront à lui].

8 Souvenez-vous de cela, et reprenez courage, [vous]transgresseurs, et revenez à [votre] sens.

9 Souvenez-vous des premières choses [qui ont été] autrefois : car c'est moi qui suis le [Dieu Fort], et il n'y a point d'autre Dieu, et il n'y a rien qui soit semblable à moi.

10 Qui déclare dès le commencement la fin, et longtemps auparavant les choses qui n'ont point encore été faites; qui dis; Mon conseil tiendra, et je mettrai en exécution tout mon bon plaisir.

11 Qui appelle d'Orient l'oiseau de proie, et d'une terre éloignée un homme qui exécutera mon conseil. Ai-je parlé, aussi ferai-je venir la chose; je l'ai formée, aussi la mettrai-je en effet.

12 Ecoutez-moi, vous qui avez le cœur endurci, et qui êtes éloignés de la justice.

13 J'ai fait approcher ma justice, elle ne s'éloignera point, et ma délivrance ne tardera point; je mettrai la délivrance en Sion pour Israël, qui est ma gloire.