1 Voi sinua, tuhooja, jota ei ole tuhottu, petturi, jota ei ole petetty! Kun olet tuhottavasi tuhonnut, sinut tuhotaan, kun olet petettäväsi pettänyt, sinut petetään.
2 Herra, ole meille armollinen! Toivoen me katsomme sinuun. Ole joka aamu käsivarsiemme voima, hädän hetkenä pelasta meidät!
3 Suuren jylinän tieltä kaikkoavat kansat. Kun sinä nouset, kansakunnat hajaantuvat pakoon.
4 Kuin heinäsirkat te saatte käydä saaliin kimppuun, kuin kalvajasirkkojen parvi te ahmitte sitä.
5 Ylhäinen on Herra! Hän asuu korkeudessa. Oikeudella ja vanhurskaudella hän täyttää Siionin.
6 Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko.
7 Kuule! Arielin asukkaat valittavat kaduilla, katkerasti itkevät ne, jotka rauhasta neuvottelivat.
8 Valtatiet ovat autioina, kulkijat ovat kadonneet. Liitto on mitätöity, sen todistajia halveksitaan, ihmishengelle ei arvoa anneta.
9 Maa valittaa ja kuihtuu, häpeissään on Libanon, puut kuivettuneina. Saaronin tasanko on kulottunut aroksi, Basan ja Karmel ovat alastomat.
10 -- Nyt minä nousen, sanoo Herra. Nyt minä asetun korkealle, nyt käyn toimeen.
11 Heinää te kannatte kohdussanne, olkia synnytätte, minun henkeni syö teidät kuin tuli.
12 Kansat murennetaan kuin kalkkikivi tulella, kuin irti hakatut orjantappurat ne leimahtavat liekkiin.
13 Kuulkaa, kaukaiset kansat, mitä olen tehnyt! Lähellä elävät, oppikaa tuntemaan minun voimani!
15 Se, joka elää vanhurskaasti ja puhuu oikein, joka hylkää laittoman hyödyn, joka pitää kätensä puhtaina lahjuksista, joka sulkee korvansa murhajuonilta eikä katsele sormien läpi vääryyden töitä.
16 Korkealla vuorella hän saa asua, kalliolinnoissa, joissa hänellä on turva. Leipää hän saa riittämiin, eikä hänen juomavetensä ehdy.
17 Omin silmin sinä saat nähdä kuninkaan, hänen kauneutensa, sinä saat nähdä avaran maan.
18 Sydämesi muistelee menneitä kauhuja: missä nyt on veronkantaja, missä veron punnitsija, missä torneja tarkastava vieras?
19 Enää et näe tuota röyhkeää muukalaiskansaa, jonka kieltä ei kukaan ymmärrä, jonka puhe on kummallista, mieltä vailla.
20 Katso Siionia, meidän juhliemme kaupunkia! Sinun silmäsi saavat nähdä Jerusalemin, turvallisen leposijan, teltan, jota ei pureta, ei siirretä. Sen vaarnat eivät koskaan irtoa, yksikään sen köysistä ei katkea.
21 Meillä on siellä väkevä valtias, Herra, meillä on jokien lähde ja leveät virrat. Niitä ei kulje soutualus eikä ylitä uljainkaan pursi.
22 Totisesti, Herra on tuomarimme. Hän johtaa meitä. Herra on valtiaamme, Herra on kuninkaamme. Hän pelastaa meidät.
23 Kun köydet ovat löystyneet eivätkä enää pidä mastoa pystyssä, eivät purjetta levällään, silloin jaetaan ryöstösaalista runsaasti. Rammatkin saalistavat muiden mukana,
1 AY de ti, el que saqueas, y nunca fuiste saqueado; el que haces deslealtad, bien que nadie contra ti la hizo! Cuando acabares de saquear, serás tú saqueado; y cuando acabares de hacer deslealtad, haráse contra ti.
2 Oh Jehová, ten misericordia de nosotros, á ti hemos esperado: tú, brazo de ellos en la mañana, sé también nuestra salud en tiempo de la tribulación.
3 Los pueblos huyeron á la voz del estruendo; las gentes fueron esparcidas por tus levantamientos.
4 Mas vuestra presa será cogida como cuando cogen las orugas: correrá sobre ellos como de una á otra parte corren las langostas.
5 Será ensalzado Jehová, el cual mora en las alturas: llenó á Sión de juicio y de justicia.
6 Y reinarán en tus tiempos la sabiduría y la ciencia, y la fuerza de la salvación: el temor de Jehová será su tesoro.
7 He aquí que sus embajadores darán voces afuera; los mensajeros de paz llorarán amargamente.
8 Las calzadas están desechas, cesaron los caminantes: anulado ha la alianza, aborreció las ciudades, tuvo en nada los hombres.
9 Enlutóse, enfermó la tierra: el Líbano se avergonzó, y fué cortado: hase tornado Sarón como desierto; y Basán y Carmel fueron sacudidos.
10 Ahora me levantaré, dice Jehová; ahora seré ensalzado, ahora seré engrandecido.
11 Concebisteis hojarascas, aristas pariréis: el soplo de vuestro fuego os consumirá.
12 Y los pueblos serán como cal quemada: como espinas cortadas serán quemados con fuego.
13 Oid, los que estáis lejos, lo que he hecho; y vosotros los cercanos, conoced mi potencia.
14 Los pecadores se asombraron en Sión, espanto sobrecogió á los hipócritas. ¿Quién de nosotros morará con el fuego consumidor? ¿quién de nosotros habitará con las llamas eternas?
15 El que camina en justicia, y habla lo recto; el que aborrece la ganancia de violencias, el que sacude sus manos por no recibir cohecho, el que tapa su oreja por no oir sangres, el que cierra sus ojos por no ver cosa mala:
16 Este habitará en las alturas: fortalezas de rocas serán su lugar de acogimiento; se le dará su pan, y sus aguas serán ciertas.
17 Tus ojos verán al Rey en su hermosura; verán la tierra que está lejos.
18 Tu corazón imaginará el espanto, y dirá: ¿Qué es del escriba? ¿qué del pesador? ¿qué del que pone en lista las casas más insignes?
19 No verás á aquel pueblo espantable, pueblo de lengua oscura de entender, de lengua tartamuda que no comprendas.
20 Mira á Sión, ciudad de nuestras solemnidades: tus ojos verán á Jerusalem, morada de quietud, tienda que no será desarmada, ni serán arrancadas sus estacas, ni ninguna de sus cuerdas será rota.
21 Porque ciertamente allí será Jehová para con nosotros fuerte, lugar de ríos, de arroyos muy anchos, por el cual no andará galera, ni por él pasará grande navío.
22 Porque Jehová es nuestro juez, Jehová es nuestro legislador, Jehová es nuestro Rey, él mismo nos salvará.
23 Tus cuerdas se aflojaron; no afirmaron su mástil, ni entesaron la vela: repartiráse entonces presa de muchos despojos: los cojos arrebatarán presa.
24 No dirá el morador: Estoy enfermo: el pueblo que morare en ella será absuelto de pecado.