1 Kun Saban kuningatar sai kuulla kerrottavan, miten Salomo oli tuottanut Herran nimelle kunniaa, hän lähti matkaan pannakseen Salomon koetteelle vaikeilla kysymyksillä.
2 Hän saapui Jerusalemiin, ja hänellä oli mukanaan mahtava seurue. Kamelien kuormissa oli suuret määrät hajusteita, kultaa ja jalokiviä. Kuningatar tuli Salomon luo ja esitti kysymykset, jotka hänellä oli mielessä.
3 Salomo antoi vastauksen kaikkiin hänen kysymyksiinsä. Yksikään kysymys ei ollut kuninkaalle liian vaikea, hän kykeni vastaamaan kaikkiin.
4 Saban kuningatar sai nähdä, miten viisas Salomo oli. Hän näki myös, millaisen palatsin Salomo oli rakentanut,
5 millaisia ruokia hänen pöydässään tarjottiin, miten hänen alaisensa asuivat ja miten palvelu oli hovissa järjestetty. Hän näki palvelusväen asut, samoin juomanlaskijat ja heidän asunsa sekä polttouhrit, jotka kuningas uhrasi Herran temppelissä. Tämän kaiken kuningatar näki, ja hän mykistyi ihmetyksestä.
7 Minä en uskonut niitä puheita ennen kuin nyt tulin ja näin kaiken omin silmin. Eihän minulle ole kerrottu tästä puoliakaan. Sinulla on viisautta ja kaikkea hyvää paljon enemmän kuin olin kuullut.
8 Onnellisia ovat sinun vaimosi, onnellisia nämä palvelijat, jotka jatkuvasti saavat olla luonasi ja kuunnella viisaita sanojasi!
10 Kuningatar antoi Salomolle satakaksikymmentä talenttia kultaa ja suuret määrät hajusteita ja jalokiviä. Sellaista hajusteiden paljoutta, jonka Saban kuningatar antoi kuningas Salomolle, ei sen koommin ole maahan tuotu.
11 Hiramin laivat, jotka kuljettivat kultaa Ofirista, toivat sieltä myös paljon jalopuuta ja jalokiviä.
12 Salomo teetti jalopuusta Herran temppelin ja kuninkaan palatsin porraskaiteet sekä laulajien lyyrat ja harput. Sellaista jalopuun määrää ei ollut koskaan tuotu, eikä sellaista ole sen jälkeenkään tähän päivään mennessä nähty.
13 Kuningas Salomo antoi Saban kuningattarelle kaiken, mitä tämä halusi ja pyysi, sekä vielä kuninkaallisen vieraanvaraisuutensa mukaiset lahjat. Sitten kuningatar palasi seurueineen omaan maahansa.
14 Sen kultamäärän paino, jonka Salomo vuosittain sai, oli kuusisataakuusikymmentäkuusi talenttia.
15 Lisäksi tuli veroja kauppamiehiltä ja tavaranvälittäjiltä sekä kaikilta Arabian kuninkailta ja paikallisilta käskynhaltijoilta.
16 Kuningas Salomo teetti taotusta kullasta kaksisataa isoa kilpeä, joihin kuhunkin meni kuusisataa sekeliä kultaa.
17 Samoin hän teetti taotusta kullasta kolmesataa pikkukilpeä, joihin jokaiseen meni kultaa kolmen minan verran. Kuningas sijoitti ne Setripalatsiin.
18 Kuningas teetti myös suuren norsunluisen valtaistuimen, joka päällystettiin parhaalla kullalla.
19 Valtaistuimessa oli kuusi porrasta, ja sen selustassa oli häränpää. Istuimessa oli molemmin puolin käsinojat, ja kummankin käsinojan vieressä seisoi leijona.
20 Myös jokaisen portaan kummallakin puolella oli leijona, kaksitoista kaikkiaan. Sen kaltaista ei ollut missään valtakunnassa tehty.
21 Kaikki kuningas Salomon juoma-astiat olivat kultaa, ja puhdasta kultaa olivat myös kaikki Setripalatsin esineet. Hopeaesineitä ei ollut, sillä hopeaa ei Salomon aikaan pidetty minkään arvoisena.
22 Kuninkaalla ja Hiramilla oli näet merillä Tarsisin-laivasto, ja joka kolmas vuosi nämä laivat toivat kultaa ja hopeaa, norsunluuta, apinoita ja riikinkukkoja.
23 Kuningas Salomo voitti rikkaudessa ja viisaudessa kaikki maailman kuninkaat.
24 Joka puolelta maailmaa pyrittiin Salomon luo kuulemaan viisautta, jonka Jumala oli antanut hänen sydämeensä.
25 Joka vuosi hän sai tulijoilta lahjoja, hopeasta ja kullasta valmistettuja esineitä, vaatteita, aseita ja hajusteita sekä hevosia ja muuleja.
26 Salomo hankki jatkuvasti lisää sotavaunuja ja hevosia. Hänellä oli tuhat neljäsataa vaunua ja kaksitoistatuhatta hevosta, ja hän sijoitti ne varuskuntakaupunkeihin ja omaan kaupunkiinsa Jerusalemiin.
27 Salomon aikana Jerusalemissa oli hopeaa runsaasti kuin kiviä, ja setriä oli kuin viikunapuita Sefelan rinteillä.
28 Salomon hevoset tuotiin Egyptistä ja Kilikiasta. Kuninkaan kauppamiehet hankkivat niitä Kilikiasta maksua vastaan.
29 Sotavaunut sai Egyptistä kuudellasadalla hopeasekelillä ja hevosen sadallaviidelläkymmenellä. Salomon kauppiaat välittivät niitä myös kaikille heettiläisten ja aramealaisten kuninkaille.
1 Ora tendo a rainha de Sabá ouvido a fama de Salomão no tocante ao nome de Jeová, veio pô-lo à prova com problemas difíceis.
2 Chegou a Jerusalém com uma comitiva muito grande, com camelos carregados de especiarias, e muitíssimo ouro, e pedras preciosas. Apresentou-se diante do rei Salomão, e conversou com ele a respeito de tudo o que tinha no coração.
3 E Salomão deu-lhe resposta a todas as suas perguntas; nada houve que fosse oculto ao rei, nem cousa que não lhe explicasse.
4 Tendo a rainha de Sabá visto toda a sabedoria de Salomão, e a casa que tinha edificado,
5 e a comida da sua mesa, e os assentos dos seus oficiais, e as funções e vestidos dos que o serviam, e os seus copeiros, e a subida pela qual subia à casa de Jeová, ficou estupefata.
6 Disse ao rei: Era verdadeira a fama que na minha terra ouvi acerca dos teus atos e da tua sabedoria.
7 Todavia eu não dei crédito às palavras, até que vim, e vi com os meus próprios olhos. Eis que me não contaram a metade: a tua sabedoria e a tua prosperidade excedem a fama que ouvi.
8 Felizes os teus homens, felizes estes teus servos, que estão sempre diante de ti, e que ouvem a tua sabedoria.
9 Bendito seja Jeová teu Deus, que se agradou de ti, para te colocar sobre o trono de Israel; porque Jeová amou a Israel para sempre, por isso te constituiu rei, para fazeres juízo e justiça.
10 Deu ela ao rei cento e vinte talentos de ouro, e especiarias em grande quantidade, pedras preciosas; nunca mais apareceu tamanha abundância de especiarias como a que a rainha de Sabá deu ao rei Salomão.
11 Também a frota de Hirão, que de Ofir levava ouro, trazia de lá uma grande abundância de madeira de almugue e pedras preciosas.
12 Da madeira de almugue fez o rei balaústres para a casa de Jeová, e para a casa do rei, como também harpas e alaúdes para os cantores: não se trouxe nem se viu mais semelhante madeira de almugue até o dia de hoje.
13 O rei Salomão deu à rainha de Sabá tudo o que ela desejou e lhe pediu, afora o que lhe deu da sua real munificência. Assim voltou e foi para sua terra com os seus servos.
14 Ora, o peso do ouro que se trazia a Salomão cada ano, era de seiscentos e sessenta e seis talentos de ouro,
15 afora o que entrava dos vendedores ambulantes e do tráfico dos negociantes, e de todos os reis do povo misto, e dos governadores da terra.
16 Fez o rei Salomão duzentos paveses de ouro batido: seiscentos siclos de ouro foram destinados para cada pavês.
17 Fez também trezentos escudos de ouro batido: três arratéis de ouro foram destinados para cada escudo. O rei pô-los na casa do bosque do Líbano.
18 Fez mais o rei um grande trono de marfim, e cobriu-o de ouro finíssimo.
19 O trono tinha seis degraus, e o alto do trono era redondo pelo espaldar; de ambos os lados tinha braços junto ao assento, e dois leões estavam junto aos braços.
20 Doze leões estavam ali sobre os seis degraus de um e de outro lado; não se fez obra semelhante em nenhum dos reinos.
21 Todos os vasos de que se servia o rei Salomão para beber, eram de ouro, e todos os vasos da casa do bosque do Líbano eram de ouro puro. Nenhum era de prata; a ela não se dava apreço algum nos dias de Salomão.
22 Pois o rei tinha no mar uma frota de Társis com a de Hirão; de três em três anos a frota de Társis voltava trazendo ouro, e prata, e marfim, e bugios e pavões.
23 Assim excedeu o rei Salomão todos os reis do mundo em riquezas e em sabedoria.
24 Todo o mundo buscava a face de Salomão para ouvir a sabedoria que Deus lhe tinha posto no coração.
25 Trazia cada um o seu presente, vasos de prata, e vasos de ouro, e vestidos, e armaduras, e especiarias, e cavalos e mulas, a uma certa razão por ano.
26 Ajuntou Salomão carros e cavaleiros; tinha mil e quatrocentos carros, e doze mil cavaleiros, que distribuiu pelas cidades de carros, e junto da pessoa do rei em Jerusalém.
27 O rei fez abundar em Jerusalém a prata como pedras, e os cedros como os sicômoros que estão na Sefelá.
28 Os cavalos que Salomão tinha eram trazidos do Egito; e os mercadores recebiam-nos em tropa, cada uma por um certo preço:
29 subia e saía do Egito um carro por seiscentos siclos de prata, e um cavalo por cento e cinqüenta. Nas mesmas condições os adquiriam para todos os reis do heteus e para os reis da Síria.