1 Jehu, Hananin poika, sai Baesalle vietäväksi tämän Herran sanan:
3 Minä lakaisen Baesan ja hänen sukunsa pois, teen hänen suvulleen niin kuin tein Jerobeamin, Nebatin pojan, suvulle.
5 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Baesasta, hänen teoistaan ja saavutuksistaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
6 Baesa meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Tirsaan. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Ela.
7 Profeetta Jehun, Hananin pojan, suulla Baesalle ja hänen suvulleen oli tullut Herran ankara sana, koska Baesa kättensä töillä oli herättänyt Herran vihan. Kaikki ne olivat pahoja Herran silmissä. Baesa oli tuhonnut Jerobeamin suvun mutta eli sitten itse sen tavoin.
8 Juudan kuninkaan Asan kahdentenakymmenentenäkuudentena hallitusvuotena Elasta, Baesan pojasta, tuli Israelin kuningas. Hän hallitsi Tirsassa kaksi vuotta.
9 Hänen sotapäällikkönsä Simri, jolla oli komennossaan puolet vaunujoukoista, teki salaliiton häntä vastaan. Kun Ela kerran oli Tirsassa hovinsa päällikön Arsan talossa juonut itsensä humalaan,
10 Simri tuli sinne ja löi hänet kuoliaaksi. Tämä tapahtui Juudan kuninkaan Asan kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä hallitusvuotena. Simristä tuli Elan sijaan kuningas.
11 Kun hän oli tullut kuninkaaksi ja asettunut valtaistuimelle, hän otti hengiltä koko Baesan suvun. Hän ei jättänyt eloon ainoatakaan Baesan miespuolista jälkeläistä ja surmasi myös hänen muut sukulaisensa ja kaikki, jotka häntä kannattivat.
12 Simri tuhosi koko Baesan suvun, niin kuin Herra oli sanonut Baesalle profeetta Jehun suulla.
13 Näin tapahtui Baesan ja hänen poikansa Elan kaikkien syntien vuoksi. He olivat tehneet syntiä ja saattaneet Israelin synnintekoon. Tyhjääkin tyhjemmillä jumalillaan he olivat herättäneet Herran, Israelin Jumalan, vihan.
14 Kaikki muu, mitä Elasta ja hänen teoistaan on kerrottavaa, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
15 Juudan kuninkaan Asan kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä hallitusvuotena Simristä tuli kuningas. Hän hallitsi Tirsassa seitsemän päivää. Sotaväki oli silloin leiriytynyt piirittämään Gibbetonia, joka oli filistealaisten hallussa.
16 Kun piiritysjoukot kuulivat kerrottavan, että Simri oli tehnyt salaliiton ja lyönyt kuninkaan kuoliaaksi, koko Israelin sotaväki heti samana päivänä leirissä julisti Israelin kuninkaaksi Omrin, sotaväen päällikön.
17 Omri ja kaikki Israelin sotilaat lähtivät Gibbetonin luota ja saartoivat Tirsan.
18 Kun Simri näki kaupungin olevan vihollisen käsissä, hän vetäytyi kuninkaan palatsin sisäosiin. Hän sytytti palatsin tuleen, ja näin hän kuoli
19 syntiensä tähden. Kulkiessaan Jerobeamin teitä hän oli tehnyt sitä, mikä on väärää Herran silmissä, ja hänen syntinään oli myös se, että hän oli johdattanut Israelin synnintekoon.
20 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Simristä ja salaliitosta, jonka hän teki, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
21 Israelin väki jakautui tuolloin kahtia. Toinen puoli kannatti Tibniä, Ginatin poikaa, ja halusi tehdä hänestä kuninkaan, toinen puoli kannatti Omria.
22 Omrin puolella oleva sotaväki pääsi voitolle niistä sotilaista, jotka olivat Tibnin, Ginatin pojan, puolella. Tibni kuoli, ja Omrista tuli kuningas.
23 Omrista tuli Israelin kuningas Juudan kuninkaan Asan kolmantenakymmenentenäyhdentenä hallitusvuotena, ja hän oli vallassa kaksitoista vuotta. Hallittuaan kuusi vuotta Tirsassa
24 hän osti Semeriltä Samarian vuoren kahdella talentilla hopeaa. Hän rakensi vuorelle kaupungin ja antoi sille vuoren omistaneen Semerin mukaan nimeksi Samaria.
25 Omri teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä; hän teki enemmän pahaa kuin kukaan edeltäjänsä.
26 Hän seurasi kaikessa Jerobeamin, Nebatin pojan, teitä. Hän syyllistyi samaan syntiin, jolla Jerobeam oli johdattanut Israelin synnintekoon, niin että kansa tyhjääkin tyhjemmillä jumalillaan herätti Herran, Israelin Jumalan, vihan.
27 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Omrista, hänen teoistaan ja saavutuksistaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
28 Omri meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Samarian kaupunkiin. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Ahab.
29 Ahab, Omrin poika, tuli Israelin kuninkaaksi Juudan kuninkaan Asan kolmantenakymmenentenäkahdeksantena hallitusvuotena. Hän oli Samariassa Israelin hallitsijana kahdenkymmenenkahden vuoden ajan.
30 Ahab, Omrin poika, teki enemmän kuin kukaan hänen edeltäjänsä sitä, mikä on väärää Herran silmissä.
31 Ei siinä kyllin, että hän kulki Jerobeamin, Nebatin pojan, synneissä. Hän jopa otti vaimokseen Sidonin kuninkaan Etbaalin tyttären, Isebelin, ja ryhtyi palvelemaan ja kumartamaan Baalia.
32 Hän rakensi Samarian kaupunkiin Baalille pyhäkön ja pystytti sinne Baalin alttarin.
33 Ahab pystytti myös asera-tarhan ja teki vielä paljon muuta, jolla herätti Herran, Israelin Jumalan, vihan pahemmin kuin yksikään Israelin kuningas ennen häntä.
34 Hänen aikanaan beteliläinen Hiel rakensi uudelleen Jerikon muurit. Niiden perustusten laskeminen maksoi Hielille hänen esikoisensa Abiramin hengen ja porttien pystyttäminen hänen nuorimman poikansa Segubin hengen. Näin tapahtui sen mukaisesti, mitä Herra oli antanut Joosuan, Nunin pojan, ilmoittaa.
1 A palavra de Jeová veio a Jeú, filho de Hanani, contra Baasa, dizendo:
2 Porquanto te exaltei do pó, e te constituí príncipe sobre o meu povo de Israel, e tens andado no caminho de Jeroboão, e tens feito o meu povo de Israel pecar, para me provocar à ira com os seus pecados;
3 eis que hei de exterminar a Baasa e a sua casa e hei de fazer a tua casa como a casa de Jeroboão, filho de Nebate.
4 Quem morrer a Baasa na cidade, comê-lo-ão os cães; e quem lhe morrer no campo, comê-lo-ão as aves do céu.
5 Ora, o restante dos atos de Baasa, e o que ele fez, e a sua força, não estão, porventura, escritos no livro das crônicas dos reis de Israel?
6 Baasa adormeceu com seus pais, e foi sepultado em Tirza. Em seu lugar reinou seu filho Elá.
7 Além disso veio por intermédio do profeta Jeú, filho de Hanani, a palavra de Jeová contra Baasa, e contra a sua casa, não somente por causa de todo o mal que ele fez à vista de Jeová, para o provocar à ira com a obra das suas mãos, fazendo-se como a casa de Jeroboão, mas também porque matou a Jeroboão.
8 No vigésimo sexto ano de Asa, rei de Judá, começou Elá, filho de Baasa, a reinar sobre Israel em Tirza, e reinou dois anos.
9 Conspirou contra ele o seu servo Zinri, comandante da metade dos seus carros. Achava-se Elá em Tirza embebedando-se na casa de Arsa, que era seu mordomo em Tirza.
10 Entrou Zinri e o feriu, e o matou no ano vigésimo sétimo de Asa, rei de Judá, e reinou em lugar dele.
11 Quando ele começou a reinar, logo que se assentou no seu trono, feriu a toda a casa de Baasa, sem deixar a este um só homem, nem dos seus parentes nem dos seus amigos.
12 Assim extinguiu Zinri toda a casa de Baasa, conforme a palavra que Jeová falou contra Baasa por intermédio do profeta Jeú,
13 por causa de todos os pecados de Baasa, e dos pecados de seu filho Elá, que eles cometeram, e pelos que fizeram Israel pecar, irritando com as suas vaidades a Jeová, Deus de Israel.
14 Ora, o restante dos atos de Elá, e tudo o que ele fez, não estão, porventura, escritos no livro das crônicas dos reis de Israel?
15 No vigésimo sétimo ano de Asa, rei de Judá, reinou Zinri sete dias em Tirza. O povo estava acampado contra Gibetom, que pertencia aos filisteus.
16 O povo que estava acampado ouviu dizer: Zinri acaba de conspirar contra o rei e de matá-lo. Pelo que naquele dia, no arraial, todo o Israel constituiu rei sobre Israel a Onri, general do exército.
17 Subiu de Gibetom Onri com todo o Israel, e sitiaram a Tirza.
18 Vendo Zinri que a cidade era tomada, entrou no castelo da casa do rei, e queimou-a sobre si, e morreu,
19 por causa dos pecados que cometeu, fazendo o mal à vista de Jeová, andando no caminho de Jeroboão, e no pecado que este cometeu, para fazer Israel pecar.
20 Ora, o restante dos atos de Zinri, e a traição que praticou, não estão, porventura, escritos no livro das crônicas dos reis de Israel?
21 Então se dividiu o povo de Israel em dois partidos: metade do povo seguia a Tibni, filho de Ginate, para o constituir rei; e outra metade seguia a Onri.
22 O povo, porém, que seguia a Onri prevaleceu contra o que seguia a Tibni, filho de Ginate. Assim morreu Tibni, e reinou Onri.
23 No trigésimo primeiro ano de Asa, rei de Judá, começou Onri a reinar sobre Israel, e reinou doze anos. Em Tirza reinou seis anos.
24 Comprou de Semer o outeiro de Samaria por dois talentos de prata; edificou no outeiro, e chamou a cidade que edificou Samaria, do nome de Semer, senhor do outeiro.
25 Fez Onri o mal à vista de Jeová, e procedeu mais perversamente do que todos os que foram antes dele.
26 Pois ele andou em todos os caminhos de Jeroboão, filho de Nebate, e em todos os pecados, com que este fizera Israel pecar, para irritar com suas vaidades a Jeová, Deus de Israel.
27 Ora, o restante dos atos que Onri fez, e o poder que manifestou, não estão, porventura, escritos no livro das crônicas dos reis de Israel?
28 Onri adormeceu com seus pais, e foi sepultado em Samaria. Em seu lugar reinou seu filho Acabe.
29 No trigésimo oitavo ano de Asa, rei de Judá, começou Acabe, filho de Onri, a reinar sobre Israel; e reinou sobre Israel em Samaria vinte e dois anos.
30 Acabe, filho de Onri, fez o mal à vista de Jeová mais do que todos os que foram antes dele.
31 Como se fora cousa de somenos importância andar ele nos pecados de Jeroboão, filho de Nebate, tomou por mulher a Jezabel, filha de Etbaal, rei dos Sidônios, e foi e serviu a Baal, e o adorou.
32 Levantou um altar para Baal na casa de Baal, que ele tinha edificado em Samaria.
33 Também fabricou Acabe a Asera, e fez muito mais para irritar a Jeová, Deus de Israel, do que todos os reis de Israel que foram antes dele.
34 Foi em seus dias que Hiel betelita edificou a Jericó: quando lançou os seus aliceres, morreu-lhe Abirão, seu primogênito; e quando colocou as suas portas, morreu-lhe Segube, seu filho mais moço; conforme a palavra que Jeová falou por intermédio de Josué, filho de Num.