1 Juudan kuninkaan Joasin, Ahasjan pojan, kahdentenakymmenentenäkolmantena hallitusvuotena Israelin kuninkaaksi tuli Joahas, Jehun poika. Hän hallitsi Samarian kaupungissa seitsemäntoista vuotta.

2 Joahas teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, ja syyllistyi samoihin synteihin, joilla Jerobeam, Nebatin poika, oli johdattanut Israelin synnintekoon. Niistä synneistä hän ei luopunut.

3 Herra vihastui Israeliin ja antoi sen kerta kerran jälkeen Syyrian kuninkaan Hasaelin ja hänen poikansa Ben-Hadadin käsiin.

4 Mutta Joahas rukoili Herraa leppymään, ja Herra kuuli hänen rukouksensa, kun näki miten Syyrian kuningas sorti israelilaisia.

5 Herra antoi israelilaisille vapauttajan, ja niin he pääsivät Syyrian vallasta ja saattoivat asua rauhassa kotonaan niin kuin ennenkin.

6 Mutta vieläkään he eivät luopuneet synneistä, joilla Jerobeamin suku oli johdattanut koko Israelin synnintekoon. Niistä synneistä he pitivät kiinni ja säilyttivät asera-tarhankin Samarian kaupungissa.

7 Joahasille ei ollut jäänyt kuin viisikymmentä hevosta, kymmenet sotavaunut ja kymmenentuhatta jalkamiestä. Syyrian kuningas oli murskannut hänen sotajoukkonsa, ja Israel oli nyt kuin tomua, jota jokainen polkee.

8 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Joahasista ja hänen kaikista saavutuksistaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.

9 Joahas meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Samarian kaupunkiin. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Joas.

10 Juudan kuninkaan Joasin kolmantenakymmenentenäseitsemäntenä hallitusvuotena Israelin kuninkaaksi tuli Joas, Joahasin poika. Hän hallitsi Samarian kaupungissa kuusitoista vuotta.

11 Joas teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, hän ei luopunut mistään niistä synneistä, joilla Jerobeam, Nebatin poika, oli johdattanut Israelin synnintekoon. Näistä synneistä hän piti kiinni.

12 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Joasista ja hänen saavutuksistaan sekä siitä, kuinka hän taisteli Juudan kuningasta Amasjaa vastaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.

13 Joas meni lepoon isiensä luo, ja hänen valtaistuimelleen nousi Jerobeam. Joas haudattiin Samarian kaupunkiin Israelin kuninkaiden viereen.

20 Sitten Elisa kuoli ja hänet haudattiin. Moabilaisten partiojoukkoja tuli tuohon aikaan joka vuosi maahan.

21 Kun erästä miestä kerran oltiin hautaamassa, hautaajat huomasivat partiojoukon. Silloin he heittivät miehen Elisan hautaan ja lähtivät pakoon. Mutta kun ruumis kosketti Elisan luita, mies heräsi henkiin ja nousi jaloilleen.

22 Syyrian kuningas Hasael ahdisti ja sorti Israelia koko Joahasin elinajan.

23 Mutta Herra armahti israelilaisia ja osoitti heille laupeutensa. Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa tekemänsä liiton tähden hän ei tahtonut tuhota heitä. Hän kääntyi heidän puoleensa eikä vielä silloin heittänyt heitä pois kasvojensa edestä.

24 Kun Syyrian kuningas Hasael kuoli, hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Ben-Hadad.

25 Joas, Joahasin poika, otti Hasaelin pojalta Ben- Hadadilta takaisin ne kaupungit, jotka Hasael oli asevoimin riistänyt hänen isältään Joahasilta. Joas löi kolmesti Ben-Hadadin ja palautti kaupungit Israelille.

1 No ano vinte e três de Joás, filho de Acazias, rei de Judá, começou Joacaz, filho de Jeú, a reinar sobre Israel em Samaria, e reinou dezessete anos.

2 Fez o mal à vista de Jeová, e seguiu os pecados de Jeroboão, filho de Nebate, com os quais este fez pecar a Israel; não se apartou deles.

3 Acendeu-se contra Israel a ira de Jeová, que o entregou continuadamente nas mãos de Hazael, rei da Síria, e nas mãos de Ben-Hadade, filho de Hazael.

4 Joacaz suplicou a Jeová, que o ouviu; pois viu a opressão com que o rei da Síria oprimia a Israel

5 (Jeová deu um libertador a Israel, de modo que saiu de sob a mão dos siros; e os filhos de Israel habitaram nas suas tendas como dantes.

6 Contudo não se apartaram dos pecados da casa de Jeroboão, com os quais este fez pecar a Israel, mas andaram neles; e também ficou a Asera em Samaria).

7 Pois a Joacaz não deixou do povo senão cinqüenta cavaleiros, e dez carros, e dez mil homens de pé; porque o rei da Síria os destruiu e os fez como pó que se pisa.

8 Ora o restante dos atos de Joacaz e tudo o que ele fez, e o seu poder, não estão, porventura, escritos no livro das crônicas dos reis de Israel?

9 Adormeceu Joacaz com seus pais; e sepultaram-no em Samaria. Em seu lugar reinou seu filho Joás.

10 No ano trinta e sete de Joás, rei de Judá, começou Jeoás, filho de Joacaz, a reinar sobre Israel em Samaria, e reinou dezesseis anos.

11 Fez o mal à vista de Jeová; não se apartou de todos os pecados de Jeroboão, filho de Nebate, com os quais este fez pecar a Israel: porém andou neles.

12 Ora o restante dos atos de Joás, e tudo o que ele fez, e o seu poder com que pelejou contra Amazias, rei de Judá, não estão, porventura, escritos no livro das crônicas dos reis de Israel?

13 Adormeceu Joás com seus pais; e sobre o seu trono sentou-se Jeroboão. Joás foi sepultado em Samaria com os reis de Israel.

14 Ora Eliseu estava doente da enfermidade de que morreu; e Joás, rei de Israel, desceu a visitá-lo, chorou sobre ele, e disse: Meu pai, meu pai, carros de Israel e seus cavaleiros!

15 Eliseu disse-lhe: Toma arco e flechas; ele tomou arco e flechas.

16 Disse ao rei de Israel: Põe tua mão sobre o arco, e tendo ele posto a mão, Eliseu colocou as suas mãos sobre as do rei.

17 Acrescentou: Abre a janela para o oriente; ele a abriu. Disse Eliseu: Atira; ele atirou. Prosseguiu: Flecha da vitória de Jeová, flecha da vitória sobre a Síria; pois hás de ferir os siros em Afeque, até que os tenhas consumido.

18 Ele disse: Toma as flechas; tomou-as. Disse ao rei de Israel: Fere a terra; feriu-a três vezes, e cessou.

19 O homem de Deus irou-se contra ele e disse: Cinco ou seis vezes a deverias ter ferido, então terias ferido a Síria até a teres consumido: mas agora só três vezes a ferirás.

20 Morreu Eliseu, e sepultaram-no. Ora, as tropas dos moabitas invadiram a terra à entrada do ano.

21 Aconteceu que enquanto estavam enterrando um homem, viram uma tropa e lançaram o homem no sepulcro de Eliseu; tanto que ele tocou os ossos de Eliseu, reviveu e se levantou sobre os seus pés.

22 Hazael, rei da Síria, oprimiu a Israel todos os dias de Joacaz.

23 Porém Jeová teve misericórdia deles, deles se compadeceu e tornou-se para eles, por causa da sua aliança com Abraão, Isaque e Jacó; não os quis destruir, nem os lançou ainda da sua presença.

24 Morreu Hazael, rei da Síria, e em seu lugar reinou seu filho Ben-Hadade.

25 Jeoás, filho de Joacaz, tornou a tomar das mãos de Ben-Hadade, filho de Hazael, as cidades que este havia tomado em guerra das mãos de seu pai Joacaz. Três vezes Jeoás o feriu, e recuperou as cidades de Israel.