1 Nämä ovat Daavidin viimeiset sanat: -- Näin sanoo Daavid, Iisain poika, näin sanoo mies, jonka Korkein on korottanut, Jaakobin Jumalan voideltu, hän, jota Israelin laulut ylistävät:
2 Herran henki puhuu minun kauttani, hänen sanansa on minun kielelläni.
5 Eikö näin ole Jumalan edessä minun sukuni laita? Hän on solminut kanssani ikuisen liiton, hyvin säädetyn, kestävän ja lujan. Mikä on minulle avuksi ja mitä toivon, sen kaiken hän sallii menestyä.
6 Mutta kelvottomat ovat kuin ohdakkeet, jotka viskataan pois, joita kukaan ei ota käteensä.
7 Niihin kosketaan vain raudalla ja keihäänvarrella. Tulenliekeissä ne poltetaan.
8 Nämä ovat Daavidin parhaiden soturien nimet: Hakmonilainen Isboset, kolmesta suurimmasta soturista ensimmäinen. Hänen raivoisa sotakirveensä kaatoi yhdellä kertaa kahdeksansataa miestä.
9 Seuraava oli ahoahilainen Eleasar, Dodon poika, joka hänkin kuului kolmen suurimman soturin joukkoon. Hän oli Daavidin mukana Pas-Dammimissa, jonne filistealaiset olivat kokoontuneet sotaretkellään. Kun israelilaiset lähtivät pakoon,
10 hän pysyi paikallaan ja surmasi filistealaisia, kunnes hänen kätensä meni tunnottomaksi ja kouristui kiinni miekkaan. Herra antoi sinä päivänä suuren voiton, ja kun sotilaat palasivat Eleasarin luo, he pääsivät suoraan ryöstämään kaatuneita.
11 Seuraava oli hararilainen Samma, Agen poika. Filistealaiset olivat kokoontuneet Lehiin, jossa oli virnaa kasvava pelto. Israelilaiset pakenivat filistealaisten tieltä,
12 mutta Samma asettui keskelle peltoa, puolusti sitä ja löi filistealaiset. Näin Herra antoi suuren voiton.
13 Kolmenkymmenen päällikön joukosta lähti kerran kolme Daavidin luo vuoristoon, Adullamin luolalle. Filistealaisten joukko oli silloin leirissä Refaiminlaaksossa.
14 Daavid oli turvapaikassaan vuorilla, ja filistealaisilla oli etuvartionsa Betlehemissä.
16 Nuo kolme soturia tunkeutuivat silloin filistealaisten leiriin, ammensivat Betlehemin porttikaivosta vettä ja toivat sen Daavidille. Mutta hän ei tahtonutkaan juoda, vaan vuodatti veden uhriksi Herralle.
18 Abisai, Serujan poika ja Joabin veli, oli noiden kolmenkymmenen päällikkö. Hänen raivoisa keihäänsä kaatoi kolmesataa miestä, ja hänet mainittiin kolmen suurimman soturin rinnalla.
19 Noiden kolmenkymmenen joukossa hän oli maineikkain, ja hän oli heidän päällikkönsä, mutta kolmelle suurimmalle soturille hän ei vetänyt vertoja.
20 Benaja, Jojadan poika Kabseelista, oli mahtava mies ja teki monia urotöitä. Hän surmasi kaksi moabilaista urhoa, ja kerran lumituiskun aikana hän laskeutui vesisäiliöön ja tappoi siellä leijonan.
21 Hän surmasi myös erään isokokoisen egyptiläisen. Tällä oli kädessään keihäs, ja Benaja meni sauva kädessä häntä vastaan, tempasi häneltä keihään ja tappoi hänet sillä.
22 Tällaisia tekoja teki Benaja, Jojadan poika, ja hänet mainittiin kolmen suurimman soturin rinnalla.
23 Noiden kolmenkymmenen joukossa hän oli maineikkaimpia, mutta kolmelle suurimmalle soturille hän ei vetänyt vertoja. Daavid asetti hänet henkivartiostonsa päälliköksi.
24 Noiden kolmenkymmenen joukossa oli myös Asael, Joabin veli, sekä betlehemiläinen Elhanan, Dodon poika,
25 harodilainen Samma, harodilainen Elika,
26 peletiläinen Heles, tekoalainen Ira, Ikkesin poika,
27 anatotilainen Abieser, husalainen Sibbekai,
28 ahoahilainen Salmon, netofalainen Mahrai,
29 netofalainen Heleb, Baanan poika, Ittai, Ribain poika, Benjaminin Gibeasta,
30 pireatonilainen Benaja, nahale-gaasilainen Hiddai,
31 bet-arabalainen Abi-Albon, bahurimilainen Asmavet,
32 saalbonilainen Eljahba, gunilainen Jasen,
33 hararilainen Jonatan, Samman poika, ararilainen Ahiam, Sararin poika,
34 Elifelet, Ahasbain poika, maakalainen Hefer, gilolainen Eliam, Ahitofelin poika,
35 karmelilainen Hesrai, arbilainen Paarai,
36 sobalainen Jigal, Natanin poika, gadilainen Bani,
37 ammonilainen Selek, beerotilainen Nahrai, joka oli Joabin, Serujan pojan, aseenkantaja,
38 jeteriläinen Ira, jeteriläinen Gareb
39 ja heettiläinen Uria, kaikkiaan kolmekymmentäseitsemän.
1 Estas são as últimas palavras de Davi. Diz Davi, filho de Jessé, E diz o homem que foi exaltado, O ungido do Deus de Jacó, E o suave salmista de Israel:
2 O espírito de Jeová fala por mim, E a sua palavra está na minha língua.
3 Disse-me o Deus de Israel, A Rocha de Israel falou: Aquele que domina sobre os homens com justiça, Que domina no temor de Deus,
4 Será como a luz da manhã ao sair do sol. Manhã sem nuvens, Quando, depois da chuva, o seu esplendor faz brotar da terra a relva.
5 Na verdade não é tal a minha casa para com Deus; Contudo estabeleceu comigo uma aliança eterna, Em tudo bem regulada e segura; Pois é ele toda a minha salvação e todo o meu desejo, Ainda que ele não a faz brotar agora.
6 Porém os ímpios serão todos lançados fora como os espinhos, Pois não podem ser tocados com a mão:
7 Mas para alguém os tocar Deve ser armado de ferro, e da haste duma lança; A fogo serão de todo queimados no seu lugar.
8 Estes são os nomes dos valentes: Josebe-Bassebete, taquemonita, chefe dos capitães; este era Adino o esnita...contra oitocentos mortos de uma vez.
9 Depois dele Eleazar, filho de Dodó, filho dum aoíta, um dos três valentes que estavam com Davi, quando desafiaram aos filisteus ali reunidos para a peleja, e quando os filhos de Israel se haviam retirado.
10 Este se levantou e feriu os filisteus até lhe cansar a mão e ficar pegada à espada. Naquele dia efetuou Jeová um grande livramento; e voltou o povo após Eleazar somente para tomar os despojos.
11 Depois dele era Samá, filho de Agé ararita. Os filisteus haviam-se ajuntado em Leí, onde havia um pedaço de terra cheio de lentilhas; e o povo fugiu de diante dos filisteus.
12 Porém este se pôs no meio do terreno, e o defendeu, e feriu os filisteus: e Jeová efetuou um grande livramento.
13 Três dos trinta cabeças desceram, e foram ter com Davi, no tempo da ceifa, à cova de Adulão; uma tropa dos filisteus acampava no vale de Refaim.
14 Davi estava então no lugar forte, e em Belém a guarnição dos filisteus.
15 Davi teve desejos, e disse: Quem me dera beber água do poço que está junto à porta de Belém!
16 Os três valentes romperam pelo arraial dos filisteus, e tiraram água do poço que estava junto à porta de Belém, tomaram-na e a trouxeram a Davi. Ele não a quis beber, porém a derramou para Jeová.
17 Disse: Guarda-me, Jeová, de que tal faça; este é o sangue dos homens que foram a risco das suas vidas. Por isso não a quis beber. Estas coisas fizeram os três valentes.
18 Abisai, irmão de Joabe, filho de Zeruia, era cabeça dos três. Este levantou a sua lança contra trezentos e os matou, e tinha nome entre os três.
19 Não era ele mais insigne do que os três? portanto se lhes tornou o cabeça; contudo não chegou aos três primeiros nomeados.
20 Benaia, filho de Joiada, filho dum homem de Cabzeel, valente e de grandes feitos; matou os dois filhos de Ariel de Moabe. Desceu e matou um leão na cova em dia de neve.
21 Foi ele quem matou a um egípcio, homem de boa aparência; o egípcio tinha na mão uma lança, mas Benaia desceu a ele com um cajado, arrebatou-lhe da mão a lança, e matou-o com ela.
22 Estas coisas fez Benaia, filho de Joiada, e tinha nome entre os três valentes.
23 Ele era mais insigne do que os trinta, porém não chegou aos três primeiros. Davi pô-lo sobre a sua guarda.
24 Asael, irmão de Joabe, era um dos trinta; El-Hanã, filho de Dedó, de Belém;
25 Samá harodita, Elica harodita;
26 Helez paltita, Ira, filho Iques Tecoita;
27 Abiezer natotita; Mebunai husatita;
28 Zalmom aoíta, Maarai netofatita;
29 Helebe, filho de Baaná netofatita, Itai, filho de Ribai de Gibeá dos filhos de Benjamim.
30 Benaia piratonita, Hidai das torrentes de Gaás;
31 Abi-Albom arbatita, Azmavete barumita;
32 Eliaba saalbonita, dos filhos de Jásen; Jônatas;
33 Samá ararita, Aião, filho de Sarar ararita;
34 Elifelete, filho de Aasbai, filho do maacatita, Eliã, filho de Aitofel gilonita;
35 Hezrai carmelita, Paarai arbita;
36 Igal, filho de Natã de Zobá, Bani gadita;
37 Zeleque amonita, Naarai beerotita, que levavam as armas de Joabe, filho de Zeruia;
38 Ira itrita, Garebe itrita;
39 e Urias heteu: por todos trinta e sete.