1 Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.

2 Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta,

3 aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa,

4 aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia,

5 aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa,

6 aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään,

7 aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua,

8 aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.

9 Mitä hyötyä on vaivannäöstä sille, joka työtä tekee?

10 Olen katsellut kaikkea aherrusta, jonka Jumala on antanut ihmisille heidän rasituksekseen.

11 Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua.

12 Minä oivalsin, ettei ihmisellä ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä.

13 Mutta Jumalan lahja on sekin, että ihminen saa vaivannäkönsä keskellä syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista.

14 Minä oivalsin, että kaikki, minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti. Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Jumala on niin tehnyt, että häntä pelättäisiin.

15 Mitä nyt on, sitä on ollut ennenkin, ja mitä vastedes on, sitäkin on ollut ennen. Jumala tuo esiin sen, minkä aika on vienyt.

16 Vielä minä näin auringon alla: oli oikeuspaikka -- ja siellä vääryys, oli tuomioistuin -- ja sielläkin vääryys.

17 Minä ajattelin itsekseni: Jumala tuomitsee oikein, niin syyttömän kuin syyllisen, sillä jokaisella asialla ja teolla on aikansa.

18 Ja minä ajattelin: Näin tapahtuu ihmisten vuoksi. Jumala koettelee heitä, jotta he ymmärtäisivät olevansa pelkkiä luontokappaleita.

19 Sillä ihmisten ja eläinten kohtalo on yhtäläinen: samalla tavoin kuolevat molemmat, yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden, kaikki on turhuutta.

20 Kaikki menee samaan paikkaan: kaikki on tullut tomusta ja kaikki palaa tomuun.

21 Kuka tietää, kohoaako ihmisen henki ylös ja vajoaako eläinten henki alas maahan?

22 Minä havaitsin, ettei ole mitään parempaa kuin nyt iloita teoistaan. Sellainen on ihmisen osa. Kuka hänet toisi takaisin näkemään, mitä hänen jälkeensä tapahtuu?

1 Tudo tem a sua ocasião própria e todo o propósito debaixo do céu tem o seu tempo.

2 Há tempo de nascer, e tempo de morrer; tempo de plantar, e tempo de arrancar o que se plantou;

3 tempo de matar, e tempo de curar; tempo de derrubar e tempo de edificar;

4 tempo de chorar, e tempo de rir; tempo de prantear, e tempo de dançar;

5 tempo de espalhar pedras, e tempo de ajuntar pedras; tempo de abraçar, e tempo de abster-se de abraçar;

6 tempo de buscar, e tempo de perder; tempo de guardar, e tempo de lançar fora;

7 tempo de rasgar, e tempo de coser; tempo de calar, e tempo de falar;

8 tempo de amar, e tempo de odiar; tempo de guerra, e tempo de paz.

9 Que proveito tem o trabalhador naquilo com que se fadiga?

10 Vi o trabalho que Deus deu aos filhos dos homens para nele se exercitarem.

11 Tudo que Deus fez é apropriado a seu tempo; também pôs no coração deles a idéia da eternidade, contudo de maneira que o homem não possa descobrir de princípio a fim a obra que Deus fez.

12 Sei que para eles nada é melhor do que regozijar-se e fazer o bem durante a sua vida.

13 Também que todo o homem coma e beba e goze o bem em todo o seu trabalho; é dom de Deus.

14 Sei que tudo quanto Deus faz, durará para sempre; nada se lhe pode acrescentar, e nada tirar; Deus o faz para que os homens temam diante dele.

15 Aquilo que é, já foi; e aquilo que há de ser, já foi; Deus fará vir outra vez o que já se passou.

16 Vi ainda debaixo do sol que no lugar do juízo estava a perversidade, e que no lugar da justiça estava a perversidade.

17 Disse eu no meu coração: Deus julgará ao justo e ao perverso, pois há tempo para todo o propósito e para toda a obra.

18 Eu disse no meu coração: É por causa dos filhos dos homens, para que Deus os prove, e para que vejam que eles mesmos são como os brutos.

19 Pois o que sucede aos filhos dos homens, sucede aos brutos; uma e a mesma coisa lhes sucede a eles. Como morre um, assim morre o outro; todos têm o mesmo fôlego, e o homem não tem vantagem sobre os brutos. Pois tudo é vaidade.

20 Todos vão para um lugar; todos foram feitos do pó, e todos voltarão para o pó.

21 Quem sabe se o espírito dos filhos do homem sobe para cima, e se o espírito dos brutos desce para baixo, para a terra?

22 Pelo que vi que não há nada melhor do que regozijar-se o homem nas suas obras; porque essa é a sua porção. Pois quem o poderá fazer voltar para ver o que há de ser depois dele?