1 Kuinka onkaan kulta tummunut, muuttunut hyvä kulta; kuinka ovat pyhät kivet viskeltyinä kaikkien katujen kulmiin!
2 Siionin pojat, nuo kalliit, punnitut puhtaimman kullan arvoisiksi-kuinka he ovatkaan saviastiain arvossa, savenvalajan kätten tekojen!
3 Aavikkosudetkin taritsevat nisiänsä, imettävät pentujansa; mutta tytär, minun kansani, on tullut tylyksi kuin kamelikurki erämaassa.
4 Imeväisen kieli tarttuu suulakeen janon tähden. Lapsukaiset pyytävät leipää; ei ole, kuka sitä heille taittaisi.
5 Jotka herkkuja söivät, ne nääntyvät kaduilla. Joita punapurppuran päällä kanneltiin, ne tunkioita syleilevät.
6 Tyttären, minun kansani, syntivelka on Sodoman syntiä suurempi; Sodoma hävitettiin yhtäkkiä kätten siellä riehumatta.
7 Siionin ruhtinaat olivat lunta puhtaammat, maitoa valkoisemmat, heidän ruumiinsa oli koralleja rusottavampi, heidän hahmonsa oli kuin safiiri.
8 Nyt on heidän muotonsa nokea mustempi, ei voi heitä tuntea kaduilla. Rypyssä on heillä nahka luitten päällä, se on kuivettunut kuin puu.
9 Parempi oli miekan kaatamien kuin nälän kaatamien, jotka menehtyivät, kuin lävitsepistetyt, pellon viljaa vailla.
10 Armeliaat vaimot keittivät omin käsin lapsiansa: ne tulivat heille ruuaksi tyttären, minun kansani, sortuessa.
11 Herra on pannut täytäntöön kiivautensa, vuodattanut vihansa hehkun; hän on sytyttänyt Siioniin tulen, joka on kuluttanut sen perustukset.
12 Eivät olisi uskoneet maan kuninkaat, ei maanpiirin asukkaista kenkään, että vihollinen ja vainomies hyökkää sisään Jerusalemin porteista.
13 Sen profeettain syntien tähden kävi näin, sen pappien pahain tekojen tähden, niiden, jotka siellä olivat vuodattaneet vanhurskaitten verta.
14 He harhailivat sokeina kaduilla, verellä tahrattuina, niin ettei voinut koskea heidän vaatteisiinsa.
16 Herran kasvot ovat hajottaneet heidät, hän ei heihin enää katso. Papeista ei välitetty, vanhimpia ei armahdettu.
17 Vieläkin me, silmät rauenneina, turhaan odotimme apua; tähystyspaikastamme me tähyilimme kansaa, josta ei pelastusta tullut.
18 Meidän askeleitamme vaanittiin, niin ettemme voineet kulkea kaduillamme. Meidän loppumme lähestyi, päivämme täyttyivät-niin, loppumme tuli.
19 Meidän vainoojamme olivat nopeammat kuin kotkat taivaalla. Vuorilla he ajoivat meitä takaa, väijyivät meitä erämaassa.
20 Hän, meidän elämänhenkemme, Herran voideltu, joutui vangiksi heidän kuoppiinsa, hän, josta me olimme sanoneet: hänen varjossaan me saamme elää pakanakansain seassa.
21 Iloitse ja riemuitse, tytär Edom, joka asut Uusin maassa! Mutta malja on tuleva sinunkin kohdallesi: sinä juovut ja paljastat itsesi.
22 Sinun syntivelkasi, tytär Siion, on loppunut: ei Herra ole enää siirtävä sinua pois. Sinun syntivelkasi, tytär Edom, hän on etsiskelevä, on paljastava sinun syntisi.
1 How is the gold become dim! how is the most pure gold changed!
The stones of the sanctuary are poured out at the head of every street.
2 The precious sons of Zion, comparable to fine gold,
How are they esteemed as earthen pitchers, the work of the hands of the potter!
3 Even the jackals draw out the breast, they give suck to their young ones:
The daughter of my people is become cruel, like the ostriches in the wilderness.
4 The tongue of the sucking child cleaveth to the roof of his mouth for thirst:
The young children ask bread, and no man breaketh it unto them.
5 They that did feed delicately are desolate in the streets:
They that were brought up in scarlet embrace dunghills.
6 For the iniquity of the daughter of my people is greater than the sin of Sodom,
That was overthrown as in a moment, and no hands were laid upon her.
7 Her nobles were purer than snow, they were whiter than milk;
They were more ruddy in body than rubies, their polishing was as of sapphire.
8 Their visage is blacker than a coal; they are not known in the streets:
Their skin cleaveth to their bones; it is withered, it is become like a stick.
9 They that are slain with the sword are better than they that are slain with hunger;
For these pine away, stricken through, for want of the fruits of the field.
10 The hands of the pitiful women have boiled their own children;
They were their food in the destruction of the daughter of my people.
11 Jehovah hath accomplished his wrath, he hath poured out his fierce anger;
And he hath kindled a fire in Zion, which hath devoured the foundations thereof.
12 The kings of the earth believed not, neither all the inhabitants of the world,
That the adversary and the enemy would enter into the gates of Jerusalem.
13 It is because of the sins of her prophets, and the iniquities of her priests,
That have shed the blood of the just in the midst of her.
14 They wander as blind men in the streets, they are polluted with blood,
So that men cannot touch their garments.
15 Depart ye, they cried unto them, Unclean! depart, depart, touch not!
When they fled away and wandered, men said among the nations, They shall no more sojourn here.
16 The anger of Jehovah hath scattered them; he will no more regard them:
They respected not the persons of the priests, they favored not the elders.
17 Our eyes do yet fail in looking for our vain help:
In our watching we have watched for a nation that could not save.
18 They hunt our steps, so that we cannot go in our streets:
Our end is near, our days are fulfilled; for our end is come.
19 Our pursuers were swifter than the eagles of the heavens:
They chased us upon the mountains, they laid wait for us in the wilderness.
20 The breath of our nostrils, the anointed of Jehovah, was taken in their pits;
Of whom we said, Under his shadow we shall live among the nations.
21 Rejoice and be glad, O daughter of Edom, that dwellest in the land of Uz:
The cup shall pass through unto thee also; thou shalt be drunken, and shalt make thyself naked.
22 The punishment of thine iniquity is accomplished, O daughter of Zion; he will no more carry thee away into captivity:
He will visit thine iniquity, O daughter of Edom; he will uncover thy sins.