1 Aahas oli kahdenkymmenen vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta. Hän ei tehnyt sitä, mikä on oikein Herran silmissä, niinkuin hänen isänsä Daavid,
2 vaan vaelsi Israelin kuningasten teitä; jopa hän teki valettuja kuvia baaleille.
3 Ja hän poltti uhreja Ben-Hinnomin laaksossa ja poltti poikansa tulessa, niiden kansain kauhistavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkoittanut israelilaisten tieltä.
4 Ja hän teurasti ja poltti uhreja uhrikukkuloilla ja kummuilla ja jokaisen viheriän puun alla.
5 Sentähden Herra, hänen Jumalansa, antoi hänet Aramin kuninkaan käsiin. He voittivat hänet ja ottivat hänen väestään suuren joukon vangiksi ja veivät Damaskoon. Hänet annettiin myöskin Israelin kuninkaan käsiin, ja tämä tuotti hänelle suuren tappion.
6 Pekah, Remaljan poika, surmasi Juudasta satakaksikymmentä tuhatta yhtenä päivänä, kaikki sotakuntoisia miehiä, koska he olivat hyljänneet Herran, isiensä Jumalan.
7 Ja Sikri, efraimilainen urho, tappoi kuninkaan pojan Maasejan, linnan esimiehen Asrikamin ja kuninkaan lähimmän miehen Elkanan.
8 Ja israelilaiset veivät veljiltään vangeiksi vaimoja, poikia ja tyttäriä kaksisataa tuhatta, ryöstivät heiltä myös paljon saalista ja veivät saaliin Samariaan.
10 Ja nyt te ajattelette pakottaa tämän Juudan väen ja Jerusalemin orjiksenne ja orjattariksenne. Eikö teillä jo ole tunnollanne kyllin rikkomuksia Herraa, Jumalaanne, vastaan?
12 Silloin muutamat efraimilaisten päämiehistä, Asarja, Joohananin poika, Berekia, Mesillemotin poika, Hiskia, Sallumin poika, ja Amasa, Hadlain poika, nousivat sotaretkeltä tulevia vastaan
14 Silloin aseväki luopui vangeista ja saaliista päämiesten ja koko seurakunnan edessä.
15 Ja nimeltä mainitut miehet nousivat ja ottivat huostaansa vangit ja antoivat saaliista vaatteita kaikille heidän joukossaan, jotka olivat alasti. He antoivat näille vaatteita ja kenkiä, ruokaa ja juomaa, voitelivat heitä ja toimittivat heille, kaikille uupuneille, aasit ja veivät heidät Jerikoon, Palmukaupunkiin, lähelle heidän veljiänsä. Sitten he palasivat Samariaan.
16 Siihen aikaan kuningas Aahas lähetti sanansaattajat Assurin kuningasten tykö saadaksensa apua.
17 Sillä vielä edomilaisetkin olivat tulleet ja voittaneet Juudan ja ottaneet vankeja.
18 Ja filistealaiset olivat tehneet ryöstöretken Alankomaan ja Juudan Etelämaan kaupunkeihin ja valloittaneet Beet-Semeksen, Aijalonin ja Gederotin, niin myös Sookon ja sen tytärkaupungit, Timran ja sen tytärkaupungit ja Gimson ja sen tytärkaupungit, ja he olivat asettuneet niihin.
19 Sillä Herra nöyryytti Juudaa Aahaan, Israelin kuninkaan, tähden, koska tämä oli harjoittanut kurittomuutta Juudassa ja ollut uskoton Herraa kohtaan.
20 Niin Tillegat-Pilneser, Assurin kuningas, lähti häntä vastaan ja ahdisti häntä eikä tukenut häntä.
21 Sillä vaikka Aahas ryösti Herran temppeliä ja kuninkaan ja päämiesten linnoja ja antoi kaiken Assurin kuninkaalle, ei hänellä ollut siitä apua.
22 Silloinkin kun häntä ahdistettiin, oli hän, kuningas Aahas, edelleen uskoton Herraa kohtaan.
24 Ja Aahas kokosi Jumalan temppelin kalut ja hakkasi Jumalan temppelin kalut kappaleiksi. Hän sulki Herran temppelin ovet ja teetti itselleen alttareita Jerusalemin joka kolkkaan.
25 Ja jokaiseen Juudan kaupunkiin hän teetti uhrikukkuloita polttaakseen uhreja muille jumalille; ja niin hän vihoitti Herran, isiensä Jumalan.
26 Mitä muuta on kerrottavaa hänestä ja kaikesta hänen vaelluksestaan, sekä aikaisemmasta että myöhemmästä, katso, se on kirjoitettuna Juudan ja Israelin kuningasten aikakirjassa.
27 Ja Aahas meni lepoon isiensä tykö, ja hänet haudattiin kaupunkiin, Jerusalemiin; sillä häntä ei viety Israelin kuningasten hautoihin. Ja hänen poikansa Hiskia tuli kuninkaaksi hänen sijaansa.
1 Ahas oli kuninkaaksi tullessaan kaksikymmenvuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta. Ahas ei tehnyt sitä, mikä on oikein Herran silmissä, niin kuin hänen esi-isänsä Daavid oli tehnyt.
2 Hän vaelsi Israelin kuninkaiden teitä ja teki myös patsaita baaleille.
3 Hän uhrasi Ben-Hinnomin laaksossa ja pani poikansa kulkemaan tulen läpi. Näin hän noudatti niiden kansojen kauhistuttavia tapoja, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.
4 Hän myös uhrasi ja suitsutti kukkuloilla ja kummuilla ja jokaisen lehtevän puun alla.
5 Herra, hänen Jumalansa, antoi hänet Syyrian kuninkaan käsiin, ja syyrialaiset löivät hänet. He ottivat suuren joukon hänen miehiään vangiksi ja veivät heidät Damaskokseen. Herra antoi hänet myös Israelin kuninkaan käsiin, ja tämä tuotti hänelle suuren tappion.
6 Pekah, Remaljan poika, surmasi yhtenä päivänä satakaksikymmentätuhatta Juudan soturia. Näin tapahtui, koska Juudan kansa oli hylännyt Herran, isiensä Jumalan.
7 Sikri, efraimilainen sotasankari, surmasi kuninkaan pojan Maasejan, palatsin päällikön Asrikamin ja kuninkaan lähimmän miehen Elkanan.
8 Israelilaiset veivät heimoveljiltään vangeiksi kaksisataatuhatta henkeä, naisia, poikia ja tyttöjä, ja ryöstivät heiltä myös paljon saalista, jonka he veivät Samariaan.
10 Nyt aiotte vielä pakottaa Juudan ja Jerusalemin asukkaat orjiksenne ja orjattariksenne. Ettekö te itsekin ole kylliksi rikkoneet Herraa, Jumalaanne vastaan?
12 Sodasta palaavien eteen astuivat sitten efraimilaisten johtomiehet Asarja, Johananin poika, Berekja, Mesillemotin poika, Hiskia, Sallumin poika, ja Amasa, Hadlain poika.
14 Silloin sotilaat päästivät vangit vapaiksi ja luopuivat myös saaliistaan päälliköiden ja koko kansanjoukon edessä.
15 Tehtävään määrätyt miehet menivät vankien luo ja antoivat saaliista vaatteet ja jalkineet niille, joilla ei niitä ollut. He jakoivat vangeille ruokaa ja juomaa, voitelivat heidän haavansa ja nostivat aasien selkään ne, jotka eivät pystyneet kävelemään. Sitten he veivät heidät Jerikoon, Palmukaupunkiin, heidän heimolaistensa lähelle; itse he palasivat Samariaan.
16 Noihin aikoihin kuningas Ahas lähetti Assyrian kuninkaalle sanan ja pyysi häneltä apua,
17 sillä edomilaisetkin olivat hyökänneet Juudaan ja olivat lyöneet sen joukot ja ottaneet vankeja.
18 Myös filistealaiset olivat tehneet ryöstöretkiä Juudaan Sefelan ja Negevin kaupunkeihin. He olivat valloittaneet Bet-Semesin, Aijalonin ja Gederotin sekä Sokon, Timnan ja Gimson ympäristökylineen ja asettuneet niihin asumaan.
19 Herra oli näin nöyryyttänyt Juudaa sen kuninkaan Ahasin vuoksi, koska Ahas oli saattanut Juudan luopumuksen valtaan ja oli itsekin ollut Herralle uskoton.
20 Assyrian kuningas Tiglatpileser tuli Ahasia vastaan, mutta kävikin hänen kimppuunsa sen sijaan että olisi auttanut häntä.
21 Vaikka Ahas otti aarteita Herran temppelistä, kuninkaan palatsista ja maan johtomiehiltä ja antoi ne Assyrian kuninkaalle, hän ei saanut tältä apua.
22 Suuren ahdinkonsakaan aikana kuningas Ahas ei kääntynyt Herran puoleen.
24 Ahas kokosi Jumalan temppelin esineet ja särki ne, ja hän sulki temppelin ovet ja pystytti alttareita Jerusalemin kaikkiin kadunkulmiin.
25 Hän teetti kaikkiin Juudan kaupunkeihin kukkulapyhäkköjä uhratakseen niissä vieraille jumalille, ja näin hän herätti Herran, isiensä Jumalan, vihan.
26 Muut Ahasin ajan tapahtumat ja kaikki hänen toimensa, ensimmäisestä viimeiseen, on kirjoitettu Juudan ja Israelin kuninkaiden historiaan.
27 Ahas meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Jerusalemin kaupunkiin, mutta ei kuninkaiden hautaan. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Hiskia.