1 Hiskia lähetti sanansaattajat kaikkeen Israeliin ja Juudaan ja kirjoitti myös kirjeet Efraimiin ja Manasseen, että he tulisivat Herran temppeliin Jerusalemiin viettämään pääsiäistä Herran, Israelin Jumalan, kunniaksi.
2 Ja kuningas, hänen päämiehensä ja kaikki Jerusalemin seurakunta päättivät viettää pääsiäistä toisessa kuussa,
3 sillä he eivät voineet viettää sitä silloin heti, koska pappeja ei ollut pyhittäytynyt riittävää määrää eikä kansa ollut kokoontunut Jerusalemiin.
4 Tämä kelpasi kuninkaalle ja kaikelle seurakunnalle,
5 ja niin he päättivät kuuluttaa koko Israelissa Beersebasta Daaniin saakka, että oli tultava Jerusalemiin viettämään pääsiäistä Herran, Israelin Jumalan, kunniaksi. Sillä sitä ei oltu vietetty joukolla, niinkuin kirjoitettu oli.
7 Älkää olko niinkuin teidän isänne ja veljenne, jotka olivat uskottomat Herralle, isiensä Jumalalle, niin että hän antoi teidät häviön omiksi, niinkuin te itse näette.
8 Älkää siis olko niskureita niinkuin teidän isänne; ojentakaa kätenne Herralle ja tulkaa hänen pyhäkköönsä, jonka hän on pyhittänyt ikuisiksi ajoiksi, ja palvelkaa Herraa, teidän Jumalaanne, että hänen vihansa hehku kääntyisi teistä pois.
10 Ja juoksijat kulkivat kaupungista kaupunkiin Efraimin ja Manassen maassa ja aina Sebuloniin saakka. Mutta heille naurettiin ja heitä pilkattiin.
11 Kuitenkin Asserista, Manassesta ja Sebulonista muutamat nöyrtyivät ja tulivat Jerusalemiin.
12 Myöskin Juudassa vaikutti Jumalan käsi, ja hän antoi heille yksimielisen sydämen tekemään, mitä kuningas ja päämiehet olivat Herran sanan mukaan käskeneet.
13 Niin kokoontui paljon kansaa Jerusalemiin viettämään happamattoman leivän juhlaa toisessa kuussa. Se oli hyvin suuri kokous.
14 Ja he nousivat ja poistivat alttarit Jerusalemista. Myös kaikki suitsutusalttarit he poistivat ja heittivät Kidronin laaksoon.
15 Sitten he teurastivat pääsiäislampaan toisen kuun neljäntenätoista päivänä. Ja papit ja leeviläiset häpesivät ja pyhittäytyivät ja toivat polttouhreja Herran temppeliin.
16 Ja he asettuivat paikoilleen, niinkuin heidän velvollisuutensa oli Jumalan miehen Mooseksen lain mukaan. Papit vihmoivat veren, otettuaan sen leeviläisten käsistä.
17 Sillä seurakunnassa oli monta, jotka eivät olleet pyhittäytyneet; niin leeviläiset huolehtivat pääsiäislammasten teurastamisesta kaikille, jotka eivät olleet puhtaita, ja niiden pyhittämisestä Herralle.
20 Ja Herra kuuli Hiskiaa ja säästi kansaa.
21 Niin israelilaiset, jotka olivat Jerusalemissa, viettivät seitsemän päivää happamattoman leivän juhlaa iloiten suuresti. Ja leeviläiset ja papit ylistivät joka päivä Herraa voimakkailla soittimilla, Herran kunniaksi.
22 Ja Hiskia puhutteli ystävällisesti kaikkia leeviläisiä, jotka taitavasti suorittivat tehtävänsä Herran kunniaksi. Ja he söivät seitsemän päivää juhlauhreja ja uhrasivat yhteysuhreja ja ylistivät Herraa, isiensä Jumalaa.
23 Ja koko seurakunta päätti viettää juhlaa vielä toiset seitsemän päivää; ja niin vietettiin ilojuhlaa vielä seitsemän päivää.
24 Sillä Hiskia, Juudan kuningas, oli antanut seurakunnalle anniksi tuhat härkää ja seitsemän tuhatta lammasta, ja päämiehet olivat antaneet seurakunnalle anniksi tuhat härkää ja kymmenen tuhatta lammasta. Ja paljon pappeja pyhittäytyi.
25 Niin koko Juudan seurakunta iloitsi ja samoin papit ja leeviläiset ja koko Israelista tullut seurakunta, niin myös muukalaiset, jotka olivat tulleet Israelin maasta tai asuivat Juudassa.
26 Ja Jerusalemissa oli ilo suuri, sillä Israelin kuninkaan Salomon, Daavidin pojan, ajoista asti ei sellaista ollut tapahtunut Jerusalemissa.
27 Ja leeviläiset papit nousivat ja siunasivat kansan; ja heidän äänensä tuli kuulluksi, ja heidän rukouksensa tuli Herran pyhään asumukseen, taivaaseen.
1 Hiskia lähetti sanan kaikkialle Israeliin ja Juudaan; Efraimin ja Manassen heimoille hän toimitti viestin kirjeitse. Hän kutsui kaikkia Jerusalemiin Herran temppeliin viettämään pääsiäistä Herran, Israelin Jumalan, kunniaksi.
2 Kuningas oli sopinut johtomiesten ja koko Jerusalemin seurakunnan kanssa, että pääsiäinen vietettäisiin toisessa kuussa.
3 Sitä ei ollut voitu viettää oikeaan aikaan, koska kyllin monet papit eivät olleet vielä pyhittäneet itseään eikä kansa ollut ehtinyt kokoontua Jerusalemiin.
4 Kuningas ja kansa pitivät päätöstä hyvänä,
5 ja koko Israelissa Beersebasta Daniin asti kuulutettiin, että kaikkien oli tultava Jerusalemiin viettämään pääsiäistä Herran, Israelin Jumalan, kunniaksi. Koko kansa ei ollut pitkään aikaan viettänyt sitä yhteisesti, niin kuin laki määrää.
7 Älkää olko kuin isänne ja veljenne, jotka ovat luopuneet Herrasta, isiensä Jumalasta. Hän on antanut heidät tuhon omiksi, niin kuin näette.
8 Älkää kovettako sydäntänne niin kuin isänne tekivät, vaan kääntykää Herran puoleen ja lähtekää hänen temppeliinsä, jonka hän on pyhittänyt ikiajoiksi. Palvelkaa Herraa, Jumalaanne, jotta hänen vihansa hehku kääntyisi teistä pois.
10 Juoksijat kulkivat kaupungista toiseen pitkin Efraimin ja Manassen aluetta, Sebulonin alueelle asti. Kaikkialla heitä pilkattiin ja ivattiin.
11 Vain jotkut Asserin, Manassen ja Sebulonin heimojen miehet nöyrtyivät ja lähtivät Jerusalemiin.
12 Mutta Juudan kansassa Jumala herätti yksimielisen halun tehdä niin kuin kuningas ja johtomiehet olivat Herran käskystä määränneet.
13 Toisessa kuussa Jerusalemiin kokoontui paljon kansaa viettämään happamattoman leivän juhlaa. Väkeä oli koolla hyvin paljon.
14 Väkijoukko poisti Jerusalemista epäjumalien alttarit ja kaikki suitsutusalttarit, ja ne heitettiin Kidroninlaaksoon.
15 Toisen kuun neljäntenätoista päivänä teurastettiin pääsiäislampaat. Papit ja leeviläiset olivat häpeissään ja pyhittivät itsensä nyt ajoissa, ja he uhrasivat Herran temppelissä polttouhreja.
16 He olivat paikoillaan siinä järjestyksessä kuin Mooses, Jumalan mies, oli säätänyt. Papit vihmoivat veren, jonka leeviläiset antoivat heille.
17 Seurakunnassa oli paljon sellaisia, jotka eivät olleet puhdistautuneet. Koska he eivät olleet kelvollisia pyhittämään pääsiäislammasta Herralle, leeviläiset teurastivat sen heidän puolestaan.
20 Herra kuuli Hiskiaa eikä rangaissut kansaa.
21 Israelilaiset viettivät Jerusalemissa happamattoman leivän juhlaa seitsemän päivän ajan iloiten ja riemuiten, ja päivästä toiseen leeviläiset ja papit kaiuttivat soittimillaan Herran ylistystä.
22 Hiskia lausui kiitoksen sanoja leeviläisille, jotka olivat viisaasti ja taitavasti järjestäneet juhlamenot Herralle. Seitsemän päivää kansa vietti juhlaa, syöden ja uhraten yhteysuhreja ja ylistäen Herraa, isiensä Jumalaa.
23 Sen jälkeen koko seurakunta päätti jatkaa juhlaa seitsemällä päivällä, ja niin juhlittiin riemuiten vielä seitsemän päivää.
24 Juudan kuningas Hiskia lahjoitti kansalle tuhat sonnia ja seitsemäntuhatta lammasta, ja johtomiehet lahjoittivat sille vielä tuhat sonnia ja kymmenentuhatta lammasta. Suuri joukko pappeja oli pyhittänyt itsensä.
25 Koko Juudan seurakunta riemuitsi, samoin papit ja leeviläiset sekä Israelista tullut kansanjoukko, ja heidän kanssaan riemuitsivat muukalaiset, sekä Israelista tulleet että Juudassa asuvat.
26 Jerusalemissa vallitsi suuri riemu; näin siellä ei ollut juhlittu sitten Daavidin pojan Salomon, Israelin kuninkaan, päivien.
27 Papit ja leeviläiset siunasivat kansan. Herra kuuli heidän äänensä, ja heidän rukouksensa kohosivat hänen pyhään asumukseensa taivaaseen.