1 Paetkaa, benjaminilaiset, Jerusalemista, puhaltakaa pasunaan Tekoassa ja nostakaa merkki Beet-Keremin kohdalle; sillä pohjoisesta nousee onnettomuus ja suuri hävitys.
2 Tytär Siionin, suloisen ja hemmotellun, minä hukutan.
3 Hänen tykönsä tulee paimenia laumoinensa, he pystyttävät telttansa häntä vastaan yltympäri, syöttävät alansa kukin.
6 Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kaatakaa puita ja luokaa valli Jerusalemia vastaan. Se on kaupunki, jota on rangaistava; siinä on pelkkää väkivaltaa.
7 Niinkuin kaivo pitää vetensä tuoreena, niin sekin pitää pahuutensa tuoreena; sortoa, hävitystä kuuluu sieltä, minun edessäni on aina kipu ja haavat.
8 Ota ojentuaksesi, Jerusalem, ettei minun sieluni vieraannu sinusta, etten tee sinua autioksi, asumattomaksi maaksi.
9 Näin sanoo Herra Sebaot: Israelin jäännöksestä pidetään jälkikorjuu niinkuin viinipuusta; ojenna kätesi köynnöksiä kohti niinkuin viininkorjaaja.
10 Kenelle minä puhuisin, ketä varoittaisin, että he kuulisivat? Katso, heidän korvansa ovat ympärileikkaamattomat, eivät he voi kuunnella. Katso, Herran sana on tullut heille pilkaksi, ei se heille kelpaa.
11 Minä olen täynnä Herran vihaa, en jaksa sitä pidättää; vuodata se lapsukaisiin kadulla, niin myös nuorukaisparveen. Sillä niin mies kuin vaimokin vangitaan, niin vanhus kuin ikäloppu.
12 Heidän talonsa joutuvat vieraille, niin myös pellot ja vaimot; sillä minä ojennan käteni maan asukkaita vastaan, sanoo Herra.
13 Sillä kaikki, niin pienet kuin suuretkin, pyytävät väärää voittoa, kaikki, niin profeetat kuin papitkin, harjoittavat petosta.
15 He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon, sortuvat, kun minä heitä rankaisen, sanoo Herra.
18 Sentähden kuulkaa, te kansat, ja tiedä, seurakunta, mitä heille on tapahtuva.
19 Kuule, maa! Katso, minä tuotan onnettomuuden tälle kansalle, heidän hankkeittensa hedelmän, sillä he eivät ole kuunnelleet minun sanojani, vaan ovat hyljänneet minun lakini.
20 Mitä on minulle suitsutus, joka tulee Sabasta, ja paras kalmoruoko kaukaisesta maasta? Teidän polttouhrinne eivät ole minulle otolliset, eivätkä teidän teurasuhrinne minulle kelpaa.
21 Sentähden, näin sanoo Herra: Katso, minä asetan tälle kansalle kompastuskiviä, joihin he kompastuvat, isät ja pojat yhdessä, ja naapuri naapurinsa kanssa hukkuu.
22 Näin sanoo Herra: Katso, kansa tulee pohjoisesta maasta, suuri kansa nousee maan perimmäisiltä ääriltä.
23 He käyttävät jousta ja keihästä, ovat julmat ja armahtamattomat. Heidän pauhinansa on kuin pauhaava meri, ja he ratsastavat hevosilla, varustettuina kuin soturi taisteluun sinua vastaan, tytär Siion.
24 Kun kuulemme siitä sanoman, niin meidän kätemme herpoavat; ahdistus valtaa meidät, tuska, niinkuin synnyttäväisen.
25 Älkää menkö vainiolle, älkää vaeltako tiellä, sillä vihollisen miekka-kauhistus on kaikkialla!
26 Tytär, minun kansani! Kääriydy säkkiin, vieriskele tuhassa; pidä itkiäiset, niinkuin ainokaista poikaa itketään, katkerat valittajaiset, sillä äkkiarvaamatta käy kimppuumme hävittäjä.
27 Minä olen asettanut sinut kansani koettelijaksi, suojavarustukseksi, että oppisit tuntemaan ja koettelisit heidän vaelluksensa.
28 Kaikki he ovat pääniskureita, liikkuvat panettelijoina; he ovat vaskea ja rautaa, ovat kelvottomia kaikki tyynni.
29 Palkeet puhkuvat, tulesta lähtee vain lyijyä. Turhaan on sulatettu ja sulatettu: pahat eivät ole erottuneet.
30 Hylkyhopeaksi heitä sanotaan, sillä Herra on heidät hyljännyt.
1 -- Benjaminilaiset, paetkaa Jerusalemista! Puhaltakaa torveen Tekoassa, sytyttäkää merkkituli Bet-Keremissä! Pohjoisesta nousee onnettomuus ja suuri hävitys.
2 Tytär Siionin minä tuhoan, suloisen ja hemmotellun kaupungin.
3 Sen luokse tulevat vieraat paimenet laumoineen, pystyttävät telttansa sen ympärille, jokainen ahmii oman osansa laitumesta.
5 Hyökätkäämme sitten yöllä, hajottakaamme sen linnat!
6 Näin sanoo Herra Sebaot: -- Kaatakaa puita, rakentakaa hyökkäysvalli vasten Jerusalemin muuria. Tätä kaupunkia on rangaistava, koska se on täynnä vääryyttä.
7 Niin kuin lähteestä pulppuaa raikasta vettä, niin tästä kaupungista tulvii aina uutta ja uutta pahuutta. Väkivallan ja sorron äänet sieltä kantautuvat, sairaita ja haavoille lyötyjä näen edessäni alinomaa.
8 Ota kuritus opiksesi, Jerusalem! Muuten käännän sinulle selkäni, teen sinut autiomaaksi, jossa kukaan ei enää asu.
9 Näin sanoo Herra Sebaot: -- Viimeisetkin, jotka ovat jäljellä Israelissa, korjataan pois, niin kuin viinin jälkikorjuussa viimeisetkin rypäleet. Käy käsiksi työhösi, Jeremia, niin kuin viininkorjaaja tarkistaa köynnökset vielä kerran.
12 Talot ja pellot joutuvat vieraille, vihollinen vie miehiltä vaimot. Minä ojennan käteni tämän maan asukkaita vastaan, sanoo Herra.
13 He kaikki, pienimmästä suurimpaan, hankkivat väärää voittoa. Niin profeetat kuin papitkin pettävät kansaa.
15 Heille käy onnettomasti, koska he ovat tehneet kauhistuttavia tekoja mutta eivät suostu edes häpeämään -- häpeän tunne heiltä puuttuu tyystin. He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä tulee loppu, kun minä rankaisen heitä, sanoo Herra.
19 Kuule, maa! Minä tuon onnettomuuden tälle kansalle -- se on seuraus sen omista pahoista ajatuksista. Se ei ole totellut minun sanojani, ja lakini se on hylännyt.
22 Näin sanoo Herra: -- Katso, pohjoisesta maasta tulee kansa, suuret joukot nousevat kaukaa maailman äärestä.
23 Heillä on käsissään jouset ja sotakirveet, he ovat julmia, he ovat armottomia. Heidän huutonsa on kuin meren pauhu, he ratsastavat hevosilla valmiina hyökkäämään sinua vastaan, tytär Siion.
27 -- Minä, Herra, panin sinut tutkimaan kansaani niin kuin jaloa metallia tutkitaan. Sinun piti koetella sitä, ottaa selville, miten minun kansani elää.
28 Kaikki ovat paatuneita niskureita, he kuljeksivat panettelemassa toisiaan, totisesti, kelvottomia he ovat, pelkkää kuparia ja rautaa.
29 Palkeet puhaltavat, mutta tulesta valuu vain lyijyä. Turhaa on ollut koko sulatus, kuona ei erkane.
30 Hylkyhopeaksi heitä sanotaan. Minä, Herra, olen heidät hylännyt.