1 Herran palvelijan Mooseksen kuoltua sanoi Herra Joosualle, Nuunin pojalle, Mooseksen palvelijalle, näin:

3 Jokaisen paikan, johon te jalkanne astutte, minä annan teille, niinkuin olen Moosekselle puhunut.

4 Maa erämaasta ja tuolta Libanonista aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan, saakka-koko heettiläisten maa-ja aina Suureen mereen asti, auringonlaskuun päin, on oleva teidän aluettanne.

5 Ei kukaan kestä sinun edessäsi kaikkena elinaikanasi. Niinkuin minä olin Mooseksen kanssa, niin minä olen sinunkin kanssasi; minä en jätä sinua enkä hylkää sinua.

6 Ole luja ja rohkea; sillä sinä jaat tälle kansalle perinnöksi sen maan, jonka minä heidän isillensä vannotulla valalla olen luvannut antaa heille.

7 Ole vain luja ja aivan rohkea ja noudata tarkoin kaikessa sitä lakia, jonka minun palvelijani Mooses on sinulle antanut; älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle, että menestyisit, missä ikinä kuljetkin.

8 Älköön tämä lain kirja sinun suustasi poistuko, vaan tutkiskele sitä päivät ja yöt, että tarkoin noudattaisit kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä onnistut teilläsi ja silloin sinä menestyt.

10 Silloin Joosua käski kansan päällysmiehiä sanoen:

12 Mutta ruubenilaisille, gaadilaisille ja toiselle puolelle Manassen sukukuntaa Joosua sanoi näin:

14 Vaimonne, lapsenne ja karjanne jääkööt siihen maahan, jonka Mooses antoi teille tältä puolelta Jordanin. Mutta teidän itsenne, kaikkien sotaurhojen, on taisteluun valmiina lähdettävä veljienne etunenässä ja autettava heitä,

17 Niinkuin me olemme kaikessa totelleet Moosesta, niin me tottelemme sinuakin. Olkoon vain Herra, sinun Jumalasi, sinun kanssasi, niinkuin hän oli Mooseksen kanssa.

1 Palvelijansa Mooseksen kuoltua Herra sanoi Joosualle, Nunin pojalle, Mooseksen apulaiselle:

3 Jokaisen paikan, jonne jalallanne astutte, minä annan teille, kuten olen Moosekselle luvannut.

4 Teidän maanne on ulottuva eteläisestä autiomaasta Libanoniin ja Suureenmereen, johon aurinko laskee. Se käsittää myös koko heettiläisten maan suureen Eufratvirtaan saakka.

5 Koko elinaikanasi ei kukaan voi sinua vastustaa. Minä olen sinun kanssasi, niin kuin olin Mooseksen kanssa. Minä en jätä enkä hylkää sinua.

6 Ole rohkea ja luja. Sinä saat jakaa israelilaisille tuon maan: minä olen luvannut sen heidän omakseen valalla, jonka vannoin heidän esi- isilleen.

7 Ole vain rohkea ja ole luja. Noudata tarkoin sitä lakia, jonka palvelijani Mooses sinulle antoi. Älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle. Silloin menestyt kaikessa mihin ryhdyt.

8 Pidä tämän lainkirjan sanat aina huulillasi. Tutki lakia päivin ja öin, niin pystyt tarkoin noudattamaan kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu. Silloin sinä menestyt ja onnistut kaikissa toimissasi.

9 Muista, että olen sanonut sinulle: 'Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'

10 Joosua käski kansan päällysmiesten

12 Ruubenin ja Gadin heimoille ja Manassen heimon toiselle puoliskolle Joosua sanoi:

14 Teidän vaimonne, lapsenne ja vanhuksenne sekä karjanne saavat jäädä tähän maahan, jonka Mooses antoi teille Jordanin tältä puolen, mutta kaikkien asekuntoisten miesten on taisteluun valmiina lähdettävä kärkijoukkona veljienne edellä Jordanin yli ja autettava heitä.

17 Samalla tavoin kuin olemme aina totelleet Moosesta, tottelemme myös sinua. Herra, sinun Jumalasi, olkoon sinun kanssasi, kuten hän oli Mooseksen kanssa!