1 Nämä ovat ne alueet, jotka israelilaiset saivat perintöosiksi Kanaanin maassa, ne, jotka pappi Eleasar ja Joosua, Nuunin poika, ja israelilaisten sukukuntien perhekunta-päämiehet jakoivat heille
2 arvalla perintöosiksi sen käskyn mukaisesti, jonka Herra oli yhdeksästä ja puolesta sukukunnasta antanut Mooseksen kautta.
3 Sillä Mooses oli antanut kahdelle ja puolelle sukukunnalle perintöosat tuolta puolelta Jordanin, mutta leeviläisille hän ei antanut perintöosaa heidän keskellänsä.
4 Sillä joosefilaisia oli kaksi sukukuntaa, Manasse ja Efraim; ja leeviläisille ei annettu osuutta maahan, vaan ainoastaan kaupunkeja heidän asuaksensa sekä niiden laidunmaat heidän karjaansa ja omaisuuttansa varten.
5 Niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut, niin israelilaiset tekivät ja jakoivat maan.
7 Minä olin neljänkymmenen vuoden vanha, kun Herran palvelija Mooses lähetti minut Kaades-Barneasta vakoilemaan maata, ja minä annoin hänelle tietoja parhaan ymmärrykseni mukaan.
8 Mutta veljeni, jotka olivat käyneet siellä minun kanssani, saivat kansan sydämen raukeamaan, kun taas minä uskollisesti seurasin Herraa, Jumalaani.
9 Sinä päivänä Mooses vannoi sanoen: 'Totisesti, se maa, johon sinä olet jalkasi astunut, on tuleva sinulle ja sinun lapsillesi perintöosaksi ikiaikoihin asti, koska sinä olet uskollisesti seurannut Herraa, minun Jumalaani'.
10 Ja nyt, katso, Herra on antanut minun elää, niinkuin hän oli sanonut, vielä neljäkymmentä viisi vuotta sen jälkeen, kuin Herra puhui tämän sanan Moosekselle, Israelin vaeltaessa erämaassa. Ja katso, minä olen nyt kahdeksankymmenen viiden vuoden vanha
11 ja olen vielä tänä päivänä yhtä voimakas, kuin olin sinä päivänä, jona Mooses minut lähetti; niinkuin voimani oli silloin, niin se on vielä nytkin: minä kykenen sotimaan, lähtemään ja tulemaan.
13 Silloin Joosua siunasi Kaalebin, Jefunnen pojan, ja antoi hänelle perintöosaksi Hebronin.
14 Niin Hebron tuli kenissiläisen Kaalebin, Jefunnen pojan, perintöosaksi, niinkuin se on tänäkin päivänä, sentähden että hän oli uskollisesti seurannut Herraa, Israelin Jumalaa.
15 Mutta Hebronin nimi oli muinoin Kirjat-Arba, Arban mukaan, joka oli mahtavin mies anakilaisten joukossa. Ja maa pääsi rauhaan sodasta.
1 Nämä ovat ne alueet, jotka israelilaiset ottivat haltuunsa Kanaaninmaasta ja jotka pappi Eleasar ja Joosua, Nunin poika, sekä Israelin heimojen sukukuntien päämiehet jakoivat israelilaisille perintömaiksi.
2 He jakoivat maan arpomalla yhdeksän ja puolen heimon kesken sen käskyn mukaisesti, jonka Herra oli Moosekselle antanut.
3 Mooses oli jo jakanut kahdelle ja puolelle heimolle perintömaat Jordanin itäpuolelta, mutta leeviläisille hän ei antanut omaa maata.
4 Joosefin jälkeläiset, Manasse ja Efraim, muodostivat kumpikin oman heimonsa. Leeviläisille ei annettu osuutta maasta, mutta he saivat asuinsijoikseen kaupunkeja sekä niihin kuuluvat laidunmaat karjalaumojaan varten.
5 Israelilaiset jakoivat maan sen käskyn mukaisesti, jonka Mooses oli Herralta saanut.
7 Minä olin neljänkymmenen vuoden ikäinen, kun Herran palvelija Mooses lähetti minut vakoilemaan tätä maata, ja vilpittömin mielin minä toin hänelle rohkaisevan viestin.
8 Toverini, jotka olivat käyneet siellä minun kanssani, lannistivat kansan rohkeuden, mutta minä pysyin uskollisena Herralle, Jumalalleni.
9 Silloin Mooses vannoi tämän valan: 'Se maa, jossa kävit, kuuluu ikuisesti sinulle ja jälkeläisillesi, koska olet uskollisesti seurannut Herraa, minun Jumalaani.'
10 Kuten näet, Herra on pitänyt lupauksensa. Hän on antanut minun elää ne neljäkymmentäviisi vuotta, jotka ovat kuluneet siitä, kun hän puhui tästä Moosekselle, koko sen ajan, jonka Israel vaelsi autiomaassa. Minä olen nyt kahdeksankymmenenviiden vuoden ikäinen.
11 Olen vieläkin yhtä vahva kuin silloin, kun Mooses lähetti minut. Voimani ovat yhä tallella, ja jaksan taistella niin kuin ennenkin.
13 Joosua siunasi Kalebin, Jefunnen pojan, ja antoi hänelle perintömaaksi Hebronin.
14 Näin kenasilainen Kaleb, Jefunnen poika, sai Hebronin omakseen, koska hän uskollisesti seurasi Herraa, Israelin Jumalaa. Se kuuluu hänen suvulleen vielä tänäkin päivänä.
15 Hebronin nimi oli aikoinaan Kirjat-Arba, Arban kaupunki, sillä Arba oli kaikista anakilaisista suurin. Sotien jälkeen maassa vallitsi rauha.