1 Halleluja! Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.

2 Kuka voi kertoa Herran voimalliset teot, julistaa kaiken hänen ylistyksensä?

3 Autuaat ne, jotka noudattavat oikeutta, jotka aina tekevät vanhurskauden!

4 Muista minua, Herra, armolla, jota kansallesi osoitat, etsi minua avullasi,

5 että minä näkisin sinun valittujesi onnen, iloitsisin sinun kansasi ilolla, kerskaisin sinun perintöosasi kanssa.

6 Me olemme tehneet syntiä isäimme kanssa, me olemme pahoin tehneet ja olleet jumalattomat.

7 Eivät meidän isämme Egyptissä painaneet mieleensä sinun ihmeitäsi, eivät muistaneet sinun monia armotekojasi, vaan niskoittelivat meren rannalla, Kaislameren rannalla.

8 Kuitenkin hän pelasti heidät nimensä tähden, tehdäkseen voimansa tiettäväksi.

9 Hän nuhteli Kaislamerta, ja se kuivui. Hän kuljetti heitä syvyyksissä niinkuin erämaassa.

10 Hän pelasti heidät vihamiehen kädestä ja lunasti heidät vihollisen vallasta.

11 Vedet peittivät heidän ahdistajansa, ei yhtäkään niistä jäänyt jäljelle.

12 Silloin he uskoivat hänen sanansa, veisasivat hänen ylistystään.

13 Mutta pian he unhottivat hänen tekonsa eivätkä odottaneet hänen neuvoansa.

14 Heissä syttyi himo erämaassa, ja he kiusasivat Jumalaa autiossa maassa.

15 Ja hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta lähetti heihin hivuttavan taudin.

16 Ja heissä syttyi leirissä kateus Moosesta vastaan ja Aaronia, Herran pyhää, vastaan.

17 Mutta maa aukeni ja nieli Daatanin ja peitti Abiramin joukkion.

18 Ja heidän joukkiossaan syttyi tuli, liekki poltti jumalattomat.

19 He tekivät vasikan Hoorebin juurella ja kumarsivat valettua kuvaa;

20 he vaihtoivat Kunniansa ruohoa syövän härän kuvaan.

21 He unhottivat Jumalan, pelastajansa, joka oli tehnyt Egyptissä suuria tekoja,

22 ihmeitä Haamin maassa, peljättäviä tekoja Kaislameren rannalla.

23 Silloin hän aikoi hävittää heidät, mutta Mooses, hänen valittunsa, seisoi suojana hänen edessään ja käänsi pois hänen vihansa tuhoa tuottamasta.

24 He pitivät halpana ihanan maan eivätkä uskoneet hänen sanaansa.

25 He napisivat teltoissansa eivätkä kuulleet Herran ääntä.

26 Silloin hän nosti kätensä heitä vastaan kaataakseen heidät erämaassa,

27 kaataakseen heidän jälkeläisensä pakanain seassa ja hajottaakseen heidät pakanamaihin.

28 He antautuivat palvelemaan Baal-Peoria ja söivät kuolleitten jumalien uhreja.

29 He vihoittivat hänet teoillansa, ja niin vitsaus alkoi riehua heidän keskuudessaan.

30 Mutta Piinehas astui esiin ja pani tuomion toimeen, ja vitsaus taukosi.

31 Ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, polvesta polveen, iankaikkisesti.

32 He vihoittivat hänet Meriban vetten luona, ja Mooseksen kävi pahoin heidän tähtensä.

33 Sillä he niskoittelivat Jumalan Henkeä vastaan, ja hän puhui huulillaan ajattelemattomasti.

34 He eivät hävittäneet niitä kansoja, jotka Herra oli käskenyt heidän hävittää,

35 vaan pitivät yhteyttä pakanain kanssa ja oppivat heidän tekonsa.

36 He palvelivat heidän jumalankuviansa, ja niistä tuli heille paula.

37 Ja he uhrasivat poikiansa ja tyttäriänsä riivaajille.

38 He vuodattivat viatonta verta, poikiensa ja tyttäriensä verta, uhraten heidät Kanaanin epäjumalille, ja maa saastui veriveloista.

39 Näin he saastuttivat itsensä töillään ja olivat haureelliset teoissansa.

40 Ja Herran viha syttyi hänen kansaansa vastaan, ja hän kyllästyi perintöosaansa.

41 Ja hän jätti heidät pakanain käsiin, ja heidän vihamiehensä vallitsivat heitä.

42 Heidän vihollisensa ahdistivat heitä, ja heidän täytyi painua niiden käden alle.

43 Monet kerrat hän pelasti heidät, mutta he olivat uppiniskaiset omassa neuvossaan ja sortuivat pahain tekojensa tähden.

44 Mutta hän katsoi heihin heidän ahdistuksessaan, kun hän kuuli heidän valitushuutonsa.

45 Ja hän muisti heidän hyväkseen liittonsa ja armahti heitä suuressa laupeudessansa.

46 Ja hän salli heidän saada armon kaikilta, jotka olivat vieneet heidät vankeuteen.

47 Pelasta meidät, Herra, meidän Jumalamme, ja kokoa meidät pakanain seasta, että me kiittäisimme sinun pyhää nimeäsi ja kerskauksemme olisi, että me sinua ylistämme.

1 ALELUYA. Alabad á Jehová, porque es bueno; Porque para siempre es su misericordia.

2 ¿Quién expresará las valentías de Jehová? ¿Quién contará sus alabanzas?

3 Dichosos los que guardan juicio, Los que hacen justicia en todo tiempo.

4 Acuérdate de mí, oh Jehová, según tu benevolencia para con tu pueblo: Visítame con tu salud;

5 Para que yo vea el bien de tus escogidos, Para que me goce en la alegría de tu gente, Y me gloríe con tu heredad.

6 Pecamos con nuestros padres, Hicimos iniquidad, hicimos impiedad.

7 Nuestros padres en Egipto no entendieron tus maravillas; No se acordaron de la muchedumbre de tus misericordias; Sino que se rebelaron junto á la mar, en el mar Bermejo.

8 Salvólos empero por amor de su nombre, Para hacer notoria su fortaleza.

9 Y reprendió al mar Bermejo, y secólo; E hízoles ir por el abismo, como por un desierto.

10 Y salvólos de mano del enemigo, Y rescatólos de mano del adversario.

11 Y cubrieron las aguas á sus enemigos: No quedó uno de ellos.

12 Entonces creyeron á sus palabras, Y cantaron su alabanza.

13 Apresuráronse, olvidáronse de sus obras; No esperaron en su consejo.

14 Y desearon con ansia en el desierto; Y tentaron á Dios en la soledad.

15 Y él les dió lo que pidieron; Mas envió flaqueza en sus almas.

16 Tomaron después celo contra Moisés en el campo, Y contra Aarón el santo de Jehová.

17 Abrióse la tierra, y tragó á Dathán, Y cubrió la compañía de Abiram.

18 Y encendióse el fuego en su junta; La llama quemó los impíos.

19 Hicieron becerro en Horeb, Y encorváronse á un vaciadizo.

20 Así trocaron su gloria Por la imagen de un buey que come hierba.

21 Olvidaron al Dios de su salud, Que había hecho grandezas en Egipto;

22 Maravillas en la tierra de Châm, Cosas formidables sobre el mar Bermejo.

23 Y trató de destruirlos, A no haberse puesto Moisés su escogido al portillo delante de él, A fin de apartar su ira, para que no los destruyese.

24 Empero aborrecieron la tierra deseable: No creyeron á su palabra;

25 Antes murmuraron en sus tiendas, Y no oyeron la voz de Jehová.

26 Por lo que alzó su mano á ellos, En orden á postrarlos en el desierto,

27 Y humillar su simiente entre las gentes, Y esparcirlos por las tierras.

28 Allegáronse asimismo á Baalpeor, Y comieron los sacrificios de los muertos.

29 Y ensañaron á Dios con sus obras, Y desarrollóse la mortandad en ellos.

30 Entonces se levantó Phinees, é hizo juicio; Y se detuvo la plaga.

31 Y fuéle contado á justicia De generación en generación para siempre.

32 También le irritaron en las aguas de Meriba: E hizo mal á Moisés por causa de ellos;

33 Porque hicieron se rebelase su espíritu, Como lo expresó con sus labios.

34 No destruyeron los pueblos Que Jehová les dijo;

35 Antes se mezclaron con las gentes, Y aprendieron sus obras.

36 Y sirvieron á sus ídolos; Los cuales les fueron por ruina.

37 Y sacrificaron sus hijos y sus hijas á los demonios;

38 Y derramaron la sangre inocente, la sangre de sus hijos y de sus hijas, Que sacrificaron á los ídolos de Canaán: Y la tierra fué contaminada con sangre.

39 Contamináronse así con sus obras, Y fornicaron con sus hechos.

40 Encendióse por tanto el furor de Jehová sobre su pueblo, Y abominó su heredad:

41 Y entrególos en poder de las gentes, Y enseñoreáronse de ellos los que los aborrecían.

42 Y sus enemigos los oprimieron, Y fueron quebrantados debajo de su mano.

43 Muchas veces los libró; Mas ellos se rebelaron á su consejo, Y fueron humillados por su maldad.

44 El con todo, miraba cuando estaban en angustia, Y oía su clamor:

45 Y acordábase de su pacto con ellos, Y arrepentíase conforme á la muchedumbre de sus miseraciones.

46 Hizo asimismo tuviesen de ellos misericordia todos los que los tenían cautivos.

47 Sálvanos, Jehová Dios nuestro, Y júntanos de entre las gentes, Para que loemos tu santo nombre, Para que nos gloriemos en tus alabanzas.

48 Bendito Jehová Dios de Israel, Desde el siglo y hasta el siglo: Y diga todo el pueblo, Amén. Aleluya.