1 (H39:4) Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?2 (H39:5) Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?3 (H39:6) Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.4 (H39:7) Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.5 (H39:8) Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,6 (H39:9) sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?7 (H39:10) Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;8 (H39:11) se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.9 (H39:12) Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?10 (H39:13) Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?11 (H39:14) Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?12 (H39:15) Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?13 (H39:16) Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?14 (H39:17) Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.15 (H39:18) Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.16 (H39:19) Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.17 (H39:20) Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.18 (H39:21) Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.19 (H39:22) Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?20 (H39:23) Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.21 (H39:24) Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.22 (H39:25) Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.23 (H39:26) Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.24 (H39:27) Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.25 (H39:28) Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.26 (H39:29) Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?27 (H39:30) Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?28 (H39:31) Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.29 (H39:32) Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.

1 Conheces o tempo em que as cabras monteses dão à luz nos rochedos? Observaste o parto das corças?2 Contaste os meses de sua gravidez, e sabes o tempo de seu parto?3 Elas se abaixam e dão cria, e se livram de suas dores.4 Seus filhos tornam-se fortes e crescem nos campos, apartam-se delas e não voltam mais.5 Quem pôs o asno em liberdade, quem rompeu os laços do burro selvagem?6 Dei-lhe o deserto por morada, a planície salgada como lugar de habitação;7 ele ri-se do tumulto da cidade, não escuta os gritos do cocheiro,8 explora as montanhas, sua pastagem, e nela anda buscando tudo o que está verde.9 Quererá servir-te o boi selvagem, ou quererá passar a noite em teu estábulo?10 Porás uma corda em seu pescoço, ou fenderá ele atrás de ti os teus sulcos?11 Fiarás nele porque sua força é grande, e lhe deixarás o cuidado de teu trabalho?12 Contarás com ele para que te traga para a casa o que semeaste, e que te encha a tua eira?13 A asa da avestruz bate alegremente, não tem asas nem penas bondosas...14 Ela abandona os seus ovos na terra, e os deixa aquecer no solo,15 não pensando que um pé poderá pisá-los e que animais selvagens poderão quebrá-los.16 É cruel com seus filhinhos, como se não fossem seus; não se incomoda de ter sofrido em vão,17 pois Deus lhe negou a sabedoria e não lhe abriu a inteligência.18 Mas quando alça o vôo, ri-se do cavalo e de seu cavaleiro.19 És tu que dás o vigor ao cavalo, e foste tu que enfeitaste seu pescoço com uma crina ondulante?20 Que o fazes saltar como um gafanhoto, relinchando terrivelmente?21 Orgulhoso de sua força, escava a terra com a pata, atira-se à frente das armas.22 Ri-se do medo, nada o assusta, não recua diante da espada.23 Sobre ele ressoa a aljava, o ferro brilhante da lança e o dardo;24 tremendo de impaciência, devora o espaço, o som da trombeta não o deixa no lugar.25 Ao sinal do clarim, diz: Vamos! De longe fareja a batalha, a voz troante dos chefes e o alarido dos guerreiros.26 É graças à tua sabedoria que o falcão alça o vôo, e desdobra as suas asas em direção ao meio-dia?27 É por tua ordem que a águia levanta o vôo, e faz seu ninho nas alturas?28 Ela habita o rochedo, e nele passa a noite, sobre a ponta rochosa e o cimo escarpado.29 De lá espia sua presa, seus olhos penetram as distâncias.30 Seus filhinhos se alimentam de sangue; onde quer que haja cadáveres, ali está ela.