1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus tervehtivät Korintissa olevaa Jumalan seurakuntaa ja kaikkia pyhiä koko Akhaiassa.

2 Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.

3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!

4 Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia.

5 Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.

6 Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea.

7 Me luotamme lujasti siihen, että te kestätte. Tiedämmehän, että niin kuin te saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutuksesta osanne.

8 Teidän on hyvä tietää, veljet, millaisessa ahdingossa me olimme Aasian maakunnassa. Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä.

9 Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet.

10 Tällaisesta kuolemanvaarasta hän pelasti meidät, ja niin hän pelastaa vastedeskin. Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät,

11 kun tekin autatte meitä rukouksellanne. Näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan.

12 Me ylpeilemme siitä, että kaikkialla maailmassa ja varsinkin teidän keskuudessanne olemme noudattaneet Jumalan vaatimaa yksinkertaisuutta ja vilpittömyyttä. Tämä on omantuntommekin todistus. Meitä on ohjannut Jumalan armo eikä inhimillinen viisaus.

13 Tarkoitamme kirjeissämme vain sitä, minkä voitte niistä lukea ja ymmärtää. Toivon, että opitte täysin ymmärtämään,

14 kuten jo osaksi ymmärrättekin, että Herramme Jeesuksen päivänä te saatte olla ylpeitä meistä ja me teistä.

15 Tähän luottaen aioin ensin tulla teidän luoksenne, jotta olisitte saaneet uuden todistuksen Jumalan armosta.

16 Tarkoitukseni oli jatkaa teidän luotanne matkaa Makedoniaan ja palata sieltä taas luoksenne. Te olisitte sitten varustaneet minut matkalle Juudeaan.

21 Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa:

22 hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.

23 Kutsun Jumalan todistajaksi ja vakuutan oman henkeni kautta, että olen lykännyt Korintin-matkaani vain teitä säästääkseni.

24 En tarkoita, että haluaisimme määräillä teidän uskoanne, tahdomme vain auttaa teitä saamaan ilon. Teidän uskonne on kyllä luja.