2 Reis 18

1 Israelin kuninkaan Hoosean, Elan pojan, kolmantena hallitusvuotena Juudan kuninkaaksi tuli Hiskia, Ahasin poika.

2 Hän oli kuninkaaksi tullessaan kaksikymmentäviisivuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksikymmentäyhdeksän vuotta. Hänen äitinsä oli Abi, Sakarjan tytär.

3 Hiskia teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, aivan niin kuin hänen esi-isänsä Daavid oli tehnyt.

4 Hän hajotti uhrikukkuloiden alttarit, murskasi kivipatsaat ja kaatoi asera-tarhat. Myös Mooseksen tekemän pronssikäärmeen hän löi palasiksi. Aina niihin päiviin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja tälle käärmeelle, jota kutsuttiin Nehustaniksi.

5 Hiskia turvasi Herraan, Israelin Jumalaan, eikä Juudan kuninkaiden joukossa ole ketään hänen kaltaistaan, ei hänen jälkeensä eikä ennen häntä.

6 Hän pysyi Herralle uskollisena, ei luopunut hänestä vaan noudatti käskyjä, jotka Herra oli antanut Moosekselle.

7 Sen vuoksi Herra oli Hiskian kanssa ja hän menestyi kaikessa mihin ryhtyi. Hän nousi kapinaan Assyrian kuningasta vastaan eikä tunnustanut tämän ylivaltaa.

8 Hän kukisti filistealaiset ja valtasi Gazaan saakka heidän maansa, niin pelkällä vartiotornilla varustetut paikat kuin muurein linnoitetut kaupungitkin.

9 Hiskian neljäntenä hallitusvuotena, silloin kun Israelin kuningas Hoosea, Elan poika, hallitsi seitsemättä vuottaan, Assyrian kuningas Salmanassar marssi Samarian kaupunkia vastaan ja saartoi sen.

10 Kolmen vuoden kuluttua kaupunki vallattiin. Hiskia oli kuninkaana kuudetta, Israelin kuningas Hoosea yhdeksättä vuottaan, kun kaupunki kukistui.

11 Assyrian kuningas siirsi israelilaiset Assyriaan ja sijoitti heidät Halahiin, Gosaniin Haburin varsille ja Meedian kaupunkeihin.

12 Näin kävi siksi, että israelilaiset eivät olleet kuunnelleet Herran, Jumalansa, ääntä. He olivat hylänneet hänen liittonsa, kaikki ne käskyt, jotka Mooses, Herran palvelija, oli heille antanut. He eivät olleet kuunnelleet näitä käskyjä eivätkä olleet eläneet niiden mukaisesti.

13 Kuningas Hiskian neljäntenätoista hallitusvuotena Sanherib, Assyrian kuningas, hyökkäsi Juudan linnoitettuja kaupunkeja vastaan ja valloitti ne.

14 Hiskia antoi hänelle kaiken hopean, mitä Herran temppelissä ja kuninkaan palatsin aarrekammioissa oli.

15 Samalla Hiskia, Juudan kuningas, leikkautti irti Herran temppelin ovien ja ovenpielien päällysteet, jotka hän itse oli teettänyt, ja antoi ne Assyrian kuninkaalle.

16 Assyrian kuningas lähetti Lakisista ylipäällikkönsä, ylieunukkinsa ja ylimmän juomanlaskijansa mahtavan sotajoukon komentajina Jerusalemiin viemään viestin kuningas Hiskialle. Jerusalemiin saavuttuaan he jäivät odottamaan Yläaltaan kanavan äärelle, Pesijänkentän tien varteen.

17 He kutsuivat kuningasta, mutta vain hovin päällikkö Eljakim, Hilkian poika, hovikirjuri Sebna ja kuninkaan sihteeri Joah, Asafin poika, menivät tapaamaan heitä.

18 Luuletko, että sodassa pelkät puheet riittävät taitoa ja voimaa vastaan? Keneen sinä nyt turvaat, kun uskallat kapinoida minua vastaan?

19 Sinä tietenkin luotat Egyptiin, tuohon murtuvaan ruokosauvaan! Mutta jos joku siihen nojaa, se tunkeutuu hänen kämmeneensä ja lävistää sen. Sellainen on farao, Egyptin kuningas, kaikille niille, jotka luottavat häneen.

20 Vai sanotteko te minulle: 'Me luotamme Jumalaamme, Herraan'? Mutta hänen uhrikukkuloitaan ja alttareitaan Hiskia itse on hävittänyt. Eikö juuri oma kuninkaanne sanonut Juudan ja Jerusalemin asukkaille: 'Vain tämän alttarin edessä Jerusalemissa saatte palvella Herraa'?

21 Kuinka siis pystyisit ajamaan maastasi edes yhden käskynhaltijan, herrani vähäisen palvelijan? Mutta sinä vain luotat Egyptiin, sen vaunuihin ja sotureihin!

22 Näin sanoo kuningas: Älkää antako Hiskian pettää itseänne! Ei hän voi teitä pelastaa.

23 Älkää antako Hiskian houkutella teitä luottamaan omaan jumalaanne, kun hän vakuuttaa: 'Kyllä Herra meidät pelastaa, ei tämä kaupunki joudu Assyrian kuninkaan käsiin.'

24 aina siihen hetkeen saakka, jolloin minä ehdin tänne ja vien teidät mukanani maahan, joka on teidän oman maanne kaltainen: viljan ja viinin, leivän ja viinitarhojen, oliiviöljyn ja hunajan maahan. Te saatte elää ettekä kuole. Älkää kuunnelko Hiskiaa, hän vain johtaa teitä harhaan sanoessaan: 'Herra pelastaa meidät.'

25 Sanokaa, onko yksikään kansojen jumalista voinut pelastaa maansa Assyrian kuninkaan käsistä?

26 Missä ovat nyt Hamatin ja Arpadin jumalat, missä Sefarvaimin, Henan ja Avvan jumalat? Pelastiko joku Samarian?

27 Mutta kaikki pysyttelivät vaiti eivätkä vastanneet hänelle, koska kuningas Hiskia oli kieltänyt heitä vastaamasta.

28 Hovin päällikkö Eljakim, Hilkian poika, hovikirjuri Sebna ja kuninkaan sihteeri Joah, Asafin poika, repäisivät vaatteensa ja palasivat Hiskian luo kertomaan, mitä ylin juomanlaskija oli sanonut.

Capítulos

Bíblias