10

1 Olen väsynyt elämään. Minä päästän valitukseni valloilleen. Olen katkera ja puhun tuskani julki.

2 Jumala, älä tuomitse minua syylliseksi! Kerro minulle, miksi käyt oikeutta minua vastaan.

3 Mitä sinä siitä hyödyt, että sorrat minua, että hyljeksit omien kättesi luomusta ja annat menestyksen valaista jumalattomien tiet?

4 Onko sinulla samanlaiset silmät kuin meillä, näetkö sinä samalla tavoin kuin ihminen näkee?

5 Ovatko sinun päiväsi vähät kuin ihmisen päivät, hupenevatko sinun vuotesi niin kuin ihmisen vuodet?

6 Sinä tutkit tarkoin minun rikkomukseni ja otat selvää, mitä syntejä olen ehkä tehnyt,

7 vaikka hyvin tiedät, että en ole syyllinen, ja tiedät, ettei sinun käsistäsi pelasta mikään.

8 Sinun kätesi ovat punoneet minut kokoon. Oletko nyt muuttanut mielesi, aiotko tuhota minut?

9 Muista, että olet itse minut tehnyt maan savesta! Nytkö teet minut maan tomuksi jälleen?

10 Sinä vuodatit minut kuin maidon astiaan, sinä kiinteytit minut muotooni kuin juuston,

11 olet pukenut minut lihaan ja nahkaan, liittänyt luilla ja jänteillä minut kokoon.

12 Sinä annoit minulle elämän, olit uskollinen, sinun huolenpitosi oli suojanani.

13 Mutta tämä, mikä on minua kohdannut, oli jo valmiina sinun mielessäsi. Nyt minä tiedän, mitä sinä sydämessäsi haudoit.

14 Jos minä tein väärin, aina sinä olit siinä etkä koskaan jättänyt rankaisematta.

15 Ja nyt, jos olen syyllistynyt pahaan, voi minua! Mutta vaikka olisin elänyt kuinka nuhteettomasti, en silti voisi nostaa päätäni, sillä olisin yleinen pilkan kohde ja näkisin vain kurjuuteni.

16 Jos pidän pääni pystyssä, sinä metsästät minua kuin leijona, minä saan jälleen kokea tuon ihmeteltävän voimasi.

17 Yhä uusia todistajia sinä tuot eteeni, sinun vihasi kasvaa kasvamistaan, yhä uusia joukkoja sinä lähetät kimppuuni.

18 Miksi vedit minut ulos äidinkohdusta? Kunpa olisin menehtynyt alkuuni eikä yksikään silmä olisi minua nähnyt!

19 Kunpa minua ei olisi koskaan ollut! Minut olisi viety suoraan kohdusta hautaan.

20 Ovathan päiväni vähät ja ne päättyvät pian. Päästä jo irti! Anna minun iloita hetki,

21 ennen kuin menen pimeyden ja kuoleman varjon maahan, menen, enkä enää palaa,

22 kuoleman varjon ja sekasorron maahan, synkkään maahan, maahan, jossa valokin on pimeyttä.