1 Wenn Ephraim redete, war Schrecken; es erhob sich in Israel. Aber es verschuldete sich durch Baal und starb.

2 Und nun fahren sie fort zu sündigen und machen sich von ihrem Silber gegossene Bilder, Götzenbilder nach ihrem Verstande, allesamt ein Werk der Künstler; von eben diesen sagt man: Die Menschen, welche opfern, küssen die Kälber! {And. üb.: Menschen opfern, Kälber küssen sie!}

3 Darum werden sie sein wie die Morgenwolke und wie der Tau, der früh verschwindet, wie Spreu, welche von der Tenne dahinfliegt, und wie Rauch aus dem Gitter.

4 Ich aber bin Jehova, dein Gott, vom Lande Ägypten her; und du kennst keinen Gott außer mir, und da ist kein Retter als ich.

5 Ich habe dich ja gekannt in der Wüste, in dem Lande der Gluten.

6 Ihrer Weide gemäß wurden sie satt, sie wurden satt, und ihr Herz erhob sich; darum haben sie mich vergessen.

7 Und so wurde ich ihnen wie ein Löwe; wie ein Pardel laure ich am Wege;

8 ich werde sie anfallen wie eine Bärin, welche der Jungen beraubt ist, und werde den Verschluß ihres Herzens {d.i. ihre Brust} zerreißen; und ich werde sie daselbst verzehren wie ein Löwe; die Tiere des Feldes werden sie zerfleischen.

9 Es hat dich zu Grunde gerichtet, Israel, daß du wider mich, wider deine Hülfe, bist.

10 Wo ist nun dein König, daß er dich rette in allen deinen Städten, und wo deine Richter, von welchen du sagtest: Gib mir einen König und Fürsten?

11 Ich gab dir einen König in meinem Zorn, und nahm {O. gebe... nehme} ihn weg in meinem Grimm.

12 Die Ungerechtigkeit {O. Verschuldung} Ephraims ist zusammengebunden, aufbewahrt seine Sünde;

13 Wehen einer Gebärenden werden ihn ankommen. Er ist ein unweiser Sohn; denn wenn es Zeit ist, tritt er nicht ein in den Durchbruch der Kinder.

14 Von Gewalt des Scheols werde ich sie erlösen, vom Tode sie befreien! Wo sind, o Tod, deine Seuchen? wo ist, o Scheol, dein Verderben? Reue ist vor meinen Augen verborgen.

15 Denn er wird Frucht tragen unter den Brüdern. Ein Ostwind wird kommen, ein Wind Jehovas, von der Wüste heraufsteigend, und sein Born wird vertrocknen und sein Quell versiegen; er {der als Ostwind kommende Eroberer} wird die Schatzkammer aller kostbaren Geräte plündern.

1 Kun Efraim puhui, kaikki vapisivat kauhusta, hän kohosi yli muiden Israelin heimojen. Mutta hän alkoi palvella baaleja, se oli hänen syntinsä, siihen hän kaatui.

3 Mutta Efraim on kuin aamupilvi, kuin kaste, joka kohta haihtuu, kuin akanat, jotka pöllyävät puimatantereella, kuin kattoaukosta kohoava savu.

4 -- Mutta minä olen Herra, sinun Jumalasi, minä toin sinut Egyptistä. Muuta jumalaa sinulla ei ole, ei muuta auttajaa kuin minä yksin.

5 Minä otin sinut omakseni autiomaassa, polttavan kuumassa maassa.

6 Mutta päästyäsi lihaville laitumille sait syödä kylliksesi. Kun tulit kylläiseksi, sinun sydämesi ylpistyi ja sinä unohdit minut.

7 Siksi minä olen sinulle kuin leijona, kuin tien vierellä väijyvä pantteri.

8 Minä käyn sinun kimppuusi kuin karhu, jolta on riistetty pennut. Minä revin sydämen sinun rinnastasi, syön sinut suuhuni kuin leijona. Sinä jäät villieläinten raadeltavaksi.

9 Omaa tuhoasi sinä valmistat, Israel, kun nouset minua, auttajaasi, vastaan!

11 Minä annoin sinulle kuninkaan vihassani ja vihassani otin hänet sinulta pois!

12 Efraimin rikos on muistissa, kuin kirjakääröön talletettuna, hänen syntinsä eivät jää unohduksiin.

13 Synnytystuskien tullessa, ratkaisun hetkinä, hän oli kuin lapsi, joka ei aikanaan osannut tulla ulos äidinkohdusta.

14 Pitäisikö minun päästää teidät tuonelan vallasta, vapauttaa teidät kuolemasta? Missä on mahtisi, kuolema, missä on pistimesi, tuonela? Ei enää ole säälin aika.

15 -- Efraim on kukoistanut veljiensä joukossa, mutta Herra lähettää polttavan tuulen. Se nousee idästä, puhaltaa autiomaasta. Efraimin kaivot kuivuvat, lähteet ehtyvät. Kaikki aarteet ryöstetään, kaikki kalleudet viedään pois.

16 (H14:1)Samaria joutuu tilille synneistään, se on kapinoinut Jumalaansa vastaan. Sen miehet kaatuvat miekkaan, sen pienet lapset murskataan, ja raskaana olevat naiset viilletään halki.