1 Sobald ich Israel heilen will, werden die Ungerechtigkeit {O. die Schuld} Ephraims und die Bosheiten Samarias offenbar; denn sie üben Falschheit {O. Lüge} , und der Dieb dringt ein, draußen raubt die Streifschar.

2 Und sie sprechen nicht in ihrem Herzen, daß ich all ihrer Bosheit gedenke; nun haben ihre Handlungen sie umringt, sie stehen vor meinem Angesicht.

3 Mit ihrer Bosheit erfreuen sie den König und mit ihren Lügen die Fürsten.

4 Sie sind Ehebrecher allesamt, gleich einem Ofen, vom Bäcker geheizt, der zu schüren aufhört vom Kneten des Teiges an bis zu seiner Gärung.

5 Am Tage unseres Königs machen sich die Fürsten krank von der Glut des Weines; er streckt seine Hand aus mit den Spöttern.

6 Denn sie haben ihr Herz wie einen Ofen ihrer Arglist nahe gebracht; ihr Bäcker schläft die ganze Nacht; am Morgen brennt jener wie ein flammendes Feuer.

7 Sie allesamt glühen wie ein Ofen und verzehren ihre Richter. Alle ihre Könige sind gefallen; niemand unter ihnen ruft mich an.

8 Ephraim vermischt sich mit den Völkern; Ephraim ist wie ein Kuchen geworden, der nicht umgewendet ist.

9 Fremde haben seine Kraft verzehrt, und er weiß es nicht; auch ist graues Haar auf sein Haupt {Eig. auf ihn} gesprengt, und er weiß es nicht.

10 Und die Hoffart Israels zeugt ihm ins Angesicht; und sie kehren nicht um zu Jehova, ihrem Gott, und bei alledem suchen sie ihn nicht.

11 Und Ephraim ist wie eine einfältige Taube geworden, ohne Verstand; sie rufen Ägypten an, sie gehen nach Assyrien.

12 Sobald sie hingehen, werde ich mein Netz über sie ausbreiten, wie das Gevögel des Himmels werde ich sie herniederziehen. Ich werde sie züchtigen gemäß dem, was ihrer Gemeinde verkündigt worden ist. {Vergl. 5. Mose 28,15 usw.}

13 Wehe ihnen! denn sie sind von mir geflohen; Zerstörung über sie! denn sie sind von mir abgefallen. Und ich möchte sie erlösen, sie aber reden Lügen über mich.

14 Und sie schreien nicht zu mir in ihrem Herzen, sondern {O. wenn.} sie heulen auf ihren Lagern; um Korn und Most scharen sie sich; sie weichen ab und wenden sich gegen mich.

15 Und ich, ich hatte ihre Arme unterwiesen {Vergl. Ps. 18,34} und gestärkt, aber sie ersinnen Böses gegen mich.

16 Sie wenden sich um, doch nicht nach oben: sie sind wie ein trüglicher Bogen geworden. Ihre Fürsten werden durchs Schwert fallen wegen der Wut ihrer Zunge: das wird ihre Verspottung sein im Lande Ägypten.

1 Kun minä parannan Israelin vammat, tulevat näkyviin Efraimin rikokset ja Samarian pahat teot. Siellä rehottaa valhe ja petos: varkaat tunkeutuvat taloihin, rosvojoukot kuljeksivat ryöstellen.

2 He eivät ajattele, että minä muistan heidän pahuutensa. Nyt heidän tekonsa saartavat heidät, ne odottavat tuomiota minun edessäni.

3 -- He saavat kavaluudellaan kuninkaan hyvälle mielelle, tekevät valheillaan hovin iloiseksi.

4 Pettureita kaikki tyynni, uskottomia kuningastaan kohtaan! He ovat kuin uuni, jonka leipuri on sytyttänyt: se hehkuu läpi yön taikinan alustamisesta happanemiseen asti, eikä hiillosta tarvitse kohentaa.

5 Kuninkaamme juhlapäivänä hänen hovinsa on sairas hehkuvasta viinistä, hän itse, pahaa aavistamatta, puristaa kättä pettureiden kanssa.

6 He ovat tulleet paikalle iskeäkseen. Väijyessään he olivat kuin uuni, joka hehkuu läpi yön, vaikka leipuri nukkuu. Aamulla roihusi ilmituli!

7 Koko joukko leimuaa kuin uuni: tuomarinsa he tuhoavat, kaikki kuninkaansa kaatavat. Kukaan ei kysy minun tahtoani!

8 Efraim sekoittuu muihin kansoihin. Se on kuin leipä, jota paistaja ei ole kääntänyt.

9 Vieraat kuluttavat Efraimilta voimat, mutta se ei sitä ymmärrä. Efraimin hiuksissa on jo harmaata, mutta se ei sitä huomaa.

10 Israelin ylpeys koituu sille itselleen tuhoksi, mutta se ei silti palaa Herran, Jumalansa, luo, ei etsi häntä.

11 Efraim on kuin kyyhkynen, tyhmä ja ajattelematon. Se kutsuu avuksi Egyptiä, se kulkee Assyriaan.

12 Mutta minne Efraim meneekin, minä levitän verkkoni sen päälle, minä pyydystän sen kuin lintuparven. Minä rankaisen sitä, niin kuin olen tehnyt kansalleni tiettäväksi.

13 -- Voi israelilaisia, he ovat paenneet luotani! Tuho kohdatkoon heitä, koska he ovat nousseet minua vastaan! Minä tahdoin vapauttaa heidät, mutta he puhuivat minulle pelkkää valhetta.

14 He eivät huuda sydämestään minua avuksi vaan voihkivat vuoteillaan. He viileskelevät itseään rukoillessaan minulta viljaa ja viiniä. Näin he kapinoivat minua vastaan.

15 Minä kasvatin heidät, vahvistin heidän käsivartensa, mutta he suunnittelevat minua vastaan pahaa.

16 Eivät he käänny minun, Korkeimman, puoleen. He ovat kuin löystynyt jousi. Heidän päällikkönsä kaatuvat Egyptissä miekkaan, sillä he puhuivat julkeita sanoja.