1 "Minun henkeni on rikki raastettu,

minun päiväni sammuvat,

kalmisto on minun osani.

2 Totisesti, pilkka piirittää minua

ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.

3 *Aseta puolestani pantti talteesi;

kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?

4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä

heidän sydämensä;

sentähden sinä et päästä heitä voitolle.

5 Ystäviä kutsutaan osajaolle,

mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.

6 *Minut on pantu kansoille sananlaskuksi;

silmille syljettäväksi minä olen tullut.

7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta,

ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.

8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät,

ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.

9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä,

ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.

10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne;

en löydä minä viisasta joukostanne.

11 Päiväni ovat menneet,

rauenneet ovat aivoitukseni,

mitä sydämeni ikävöitsi.

12 Yön he tekevät päiväksi;

valo muka lähenee pimeydestä.

13 Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni;

minä levitän vuoteeni pimeyteen,

14 *minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni',

ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.

15 Missä on silloin minun toivoni,

ja kuka saa minun toivoani katsella?

16 Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa,

kun yhdessä lepäämme tomussa."