1 Perchè non dirassi che i tempi sono occultati dall’Onnipotente, E che quelli che lo conoscono, non veggono i suoi giorni?
2 Gli empi muovono i termini, Rapiscono le gregge, e le pasturano;
3 Menano via l’asino degli orfani; Prendono in pegno il bue della vedova;
4 Fanno torcere i bisognosi dalla via, I poveri della terra si nascondono tutti.
5 Ecco, son simili ad asini salvatici nel deserto: Escono al lor mestiere, si levano la mattina per andare alla preda; La campagna è il lor pane, per li lor fantini.
6 Mietono il campo, E vendemmiano la vigna che non è loro.
7 Fanno passar la notte agl’ignudi senza vestimenti, Sì che non hanno con che coprirsi al freddo.
8 Sono bagnati dalle acque che traboccano da’ monti; E per mancamento di ricetto, abbracciano i sassi.
9 Rapiscono l’orfano dalla poppa, E prendono pegno dal povero.
10 Fanno andar gl’ignudi senza vestimenti; E quelli che portano loro le manelle delle biade soffrono fame.
11 Quelli che spremono loro l’olio intra i lor muri, E quelli che calcano ne’ torcoli soffrono sete.
12 Gli uomini gemono dalla città E l’anima de’ feriti a morte sclama; E pure Iddio non appone loro alcun fallo
13 Essi son di quelli che son ribelli alla luce, Non conoscono le sue vie, E non si fermano ne’ suoi sentieri.
14 Il micidiale si leva allo schiarir del dì Uccide il povero, e il bisognoso; E poi la notte opera da ladro.
15 Parimente l’occhio dell’adultero osserva la sera, Dicendo: L’occhio di alcuno non mi scorgerà; E si nasconde la faccia.
16 Di notte sconficcano le case, Che si aveano segnate di giorno; Non conoscono la luce,
17 Perciocchè la mattina è ad essi tutti ombra di morte; Se alcuno li riconosce, hanno spaventi dell’ombra della morte
18 Fuggono leggermente, come in su le acque; La lor parte è maledetta nella terra, Non riguardano alla via delle vigne.
19 La secchezza e il caldo involano le acque della neve; Così il sepolcro invola quelli che hanno peccato.
20 La matrice li dimentica, I vermini son loro dolci, Non son più ricordati; Anzi i perversi son rotti come un legno.
21 E benchè tormentino la sterile che non partorisce, E non facciano alcun bene alla vedova;
22 E traggano giù i possenti con la lor forza; E, quando si levano, altri non si assicuri della vita;
23 Pur nondimeno Iddio dà loro a che potersi sicuramente appoggiare, E gli occhi suoi sono sopra le lor vie.
24 Per un poco di tempo sono innalzati, poi non son più; Sono abbattuti, e trapassano come tutti gli altri, E son ricisi come la sommità d’una spiga.
25 Se ora egli non è così, chi mi dimentirà, E metterà al niente il mio ragionamento?
1 Minkä tähden vain Kaikkivaltias tietää tilinteon hetket, miksi ne ovat salaisuus niille, jotka tuntevat hänet?
2 Jumalattomat siirtävät rajakiviä, ryöstävät karjaa, laiduntavat sitä kuin omaansa.
3 He vievät mukanaan orvon ainoan aasin ja ottavat pantiksi lesken härän.
4 He sysäävät tieltään köyhät ja heikot. Kaikki vähäväkiset pakoilevat heitä.
5 Kuin autiomaan villiaasit maan köyhät kulkevat arolla. He etsivät syötävää, ruokaa lapsilleen.
6 He kokoavat tähteitä pelloilta, keräävät jumalattoman viinitarhasta jäljelle jääneitä rypäleitä.
7 He yöpyvät alasti, ilman vaatetta, ei heillä ole peitettä kylmää vastaan.
8 He kastuvat, kun vuorilta tulee sade, suojattomina he painautuvat kalliota vasten.
9 Orpo riistetään äitinsä rinnoilta, köyhältä otetaan lapsi velan pantiksi.
10 He kulkevat alasti, ilman vaatetta, nälkäisinä he kantavat isäntien tähkäkuormia,
11 toisten tarhoissa he puristavat oliiveista öljyä, janon piinaamina he polkevat viinikuurnan rypäleitä.
12 Kaupungissa miehet valittavat, haavoittuneet huutavat apua, mutta Jumala ei rukousta kuule.
13 Pimeyden miehet kapinoivat valoa vastaan. He eivät tunne valon teitä, valon polkuja he eivät kulje.
14 Murhamies nousee ennen aamun valkenemista ja surmaa köyhän poloisen. Yön pimeydessä hän liikkuu kuin varas.
16 Murtovaras tunkeutuu taloon yön pimeinä hetkinä, päivän hän pysyttelee tarkoin näkymättömissä. Valoa hän ei voi sietää.
17 Heille kaikille yön tulo on kuin aamun koitto. Pimeyden kauhut eivät heitä pelota.
18 Jumalaton on kuin lastu, jonka virta vie. Hänen peltoaan kohtaa kirous, enää ei kukaan mene hänen viinitarhaansa.
19 Helteessä halkeillut maa nielee kevään vedet, tuonela sen, joka on tehnyt syntiä.
20 Hänen oma äitinsä unohtaa hänet. Madot syövät hänet olemattomiin. Kukaan ei enää häntä muista. Kuin puu, niin vääryys murtuu.
21 Hän kohteli pahoin lapsetonta, turvatonta naista, leskeä hän ei auttanut!
22 Voimassaan Jumala tempaa pois mahtavatkin miehet. Kun hän nousee, ei kukaan ole turvassa.
23 Hän suojelee heitä, antaa heidän uskoa, että he ovat turvassa, mutta hänen katseensa seuraa heidän askeliaan.
24 Hetkeksi he nousevat korkealle, sitten heitä ei enää ole. He kyyristyvät, mutta pois heidät temmataan niin kuin kaikki temmataan. Kuin tähkäpäät heidät leikataan pois.
25 Totisesti, näin on asia. Kuka osoittaa minut valehtelijaksi ja sanani vääriksi?