1 Siehe, es wird ein König regieren, Gerechtigkeit anzurichten, und Fürsten werden herrschen, das Recht zu handhaben,

2 daß ein jeglicher unter ihnen sein wird wie eine Zuflucht vor dem Wind und wie ein Schirm vor dem Platzregen, wie die Wasserbäche am dürren Ort, wie der Schatten eines großen Felsen im trockenen Lande.

3 Und der Sehenden Augen werden sich nicht blenden lassen, und die Ohren der Zuhörer werden aufmerken,

4 und die Unvorsichtigen werden Klugheit lernen, und der Stammelnden Zunge wird fertig und reinlich reden.

5 Es wird nicht mehr ein Narr Fürst heißen noch ein Geiziger Herr genannt werden.

6 Denn ein Narr redet von Narrheit, und sein Herz geht mit Unglück um, daß er Heuchelei anrichte und predige vom HERRN Irrsal, damit er die hungrigen Seelen aushungere und den Durstigen das Trinken wehre.

7 Und des Geizigen Regieren ist eitel Schaden; denn er erfindet Tücke, zu verderben die Elenden mit falschen Worten, wenn er des Armen Recht reden soll.

8 Aber die Fürsten werden fürstliche Gedanken haben und darüber halten.

9 Stehet auf, ihr stolzen Frauen, höret meine Stimme! ihr Töchter, die ihr so sicher seid, nehmt zu Ohren meine Rede!

10 Es ist um Jahr und Tag zu tun, so werdet ihr Sicheren zittern; denn es wird keine Weinernte, so wird auch kein Lesen werden.

11 Erschreckt, ihr stolzen Frauen, zittert, ihr Sicheren! es ist vorhanden Ausziehen, Blößen und Gürten um die Lenden.

12 Man wird klagen um die Äcker, ja um die lieblichen Äcker, um die fruchtbaren Weinstöcke.

13 Denn es werden auf dem Acker meines Volkes Dornen und Hecken wachsen, dazu über allen Häusern der Freude in der fröhlichen Stadt.

14 Denn die Paläste werden verlassen sein und die Stadt, die voll Getümmel war, einsam sein, daß die Türme und Festen ewige Höhlen werden und dem Wild zur Freude, den Herden zur Weide,

15 bis so lange, daß über uns ausgegossen wird der Geist aus der Höhe. So wird dann die Wüste zum Acker werden und der Acker wie ein Wald geachtet werden.

16 Und das Recht wird in der Wüste wohnen und Gerechtigkeit auf dem Acker hausen,

17 und der Gerechtigkeit Frucht wird Friede sein, und der Gerechtigkeit Nutzen wird ewige Stille und Sicherheit sein,

18 daß mein Volk in Häusern des Friedens wohnen wird, in sicheren Wohnungen und in stolzer Ruhe.

19 Aber Hagel wird sein den Wald hinab, und die Stadt danieden wird niedrig sein.

20 Wohl euch, die ihr säet allenthalben an den Wassern und die Füße der Ochsen und Esel frei gehen lasset!

1 Tulee aika, jolloin kuningas hallitsee vanhurskaasti ja ruhtinaat hoitavat tehtävänsä oikeuden mukaan.

2 Silloin jokainen heistä on kuin turvapaikka myrskyn tullen, kuin suoja rankkasateen puhjetessa, kuin virvoittava vesi aavikolla, kuin kallionjärkäleen varjo helteen uuvuttamassa maassa.

3 Silloin näkevien silmät eivät ole ummessa ja kuulevien korvat ovat avoinna kuulemaan.

4 Neuvottomien sydän saavuttaa tiedon, sammaltavien kieli oppii puhumaan selkeästi.

5 Enää ei houkkaa sanota kunnian mieheksi eikä lurjusta jalomieliseksi.

6 Sillä houkka puhuu houkan puheita, hänen sydämensä hautoo pahaa. Siksi hänen tekonsa ovat jumalattomia, hänen puheensa Herrasta ovat mieltä vailla. Se mies jättää nälkäisen nääntymään, janoisen hän jättää juomaa vaille.

7 Lurjuksella on katalat keinonsa, hän punoo juonia, valehtelee ja hyötyy köyhän kustannuksella, riistää puheillaan varattomilta oikeuden.

8 Mutta jalon miehen mielessä ovat jalot teot, hän pysyy lujasti hyvän puolella.

9 Nouskaa, te huolettomat naiset, kuunnelkaa minua! Kuulkaa, te itsevarmat tyttäret, pankaa mieleen, mitä minä sanon!

10 Vuosi vielä, vähän toista, ja te, nyt niin varmat, vapisette. Viininkorjuun aika on ohi, eikä hedelmien korjuuta tule.

11 Säikkykää, huolettomat, vaviskaa, itsevarmat! Riisukaa vaatteenne, vyöttäkää säkkivaate uumillenne,

12 lyökää surusta rintoihinne ihanien peltojen tähden, hedelmällisten viiniköynnösten tähden,

13 kansani viljelysmaiden tähden -- orjantappuraa ja ohdaketta ne silloin kasvavat - - ja kaikkien riemua tulvivien talojen tähden, koko ilakoivan kaupungin tähden.

14 Sillä palatsi jää autioksi, kohiseva kaupunki hylätään. Missä kohosi Ofelinkukkulan linna vartiotorneineen, siinä leviää ikuisesti rauniokenttä, villiaasien mielipaikka, karjalaumojen laidunmaa.

15 Näin on oleva, kunnes meihin tulee korkeudesta henki. Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät.

16 Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä.

17 Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.

18 Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla.

19 Metsää kaatuu lakoon, kaupunkeja sortuu maahan,

20 mutta te onnelliset, te saatte kylvää kaikkialle, missä vesi kostuttaa maan, saatte päästää härkänne ja aasinne vapaasti kulkemaan laitumilla.