1 Wohlan, ich will meinem Lieben singen, ein Lied meines Geliebten von seinem Weinberge: Mein Lieber hat einen Weinberg an einem fetten Ort.

2 Und er hat ihn verzäunt und mit Steinhaufen verwahrt und edle Reben darin gesenkt. Er baute auch einen Turm darin und grub eine Kelter darein und wartete, daß er Trauben brächte; aber er brachte Herlinge.

3 Nun richtet, ihr Bürger zu Jerusalem und ihr Männer Juda's, zwischen mir und meinem Weinberge.

4 Was sollte man doch noch mehr tun an meinem Weinberge, das ich nicht getan habe an ihm? Warum hat er denn Herlinge gebracht, da ich erwartete, daß er Trauben brächte?

5 Wohlan, ich will euch zeigen, was ich meinem Weinberge tun will. Seine Wand soll weggenommen werden, daß er verwüstet werde; sein Zaun soll zerrissen werden, daß er zertreten werde.

6 Ich will ihn wüst liegen lassen, daß er nicht beschnitten noch gehackt werde, sondern Disteln und Dornen darauf wachsen, und will den Wolken gebieten, daß sie nicht darauf regnen.

7 Des HERRN Zebaoth Weinberg aber ist das Haus Israel, und die Männer Juda's seine Pflanzung, daran er Lust hatte. Er wartete auf Recht, siehe, so ist's Schinderei, auf Gerechtigkeit, siehe, so ist's Klage.

8 Weh denen, die ein Haus an das andere ziehen und einen Acker zum andern bringen, bis daß kein Raum mehr da sei, daß sie allein das Land besitzen!

9 Es ist in meinen Ohren das Wort des HERRN Zebaoth: Was gilt's, wo nicht die vielen Häuser sollen wüst werden und die großen und feinen öde stehen?

10 Denn zehn Acker Weinberg soll nur einen Eimer geben und ein Malter Samen soll nur einen Scheffel geben.

11 Weh denen, die des Morgens früh auf sind, des Saufens sich zu fleißigen, und sitzen bis in die Nacht, daß sie der Wein erhitzt,

12 und haben Harfen, Psalter, Pauken, Pfeifen und Wein in ihrem Wohlleben und sehen nicht auf das Werk des HERRN und schauen nicht auf das Geschäft seiner Hände!

13 Darum wird mein Volk müssen weggeführt werden unversehens, und werden seine Herrlichen Hunger leiden und sein Pöbel Durst leiden.

14 Daher hat die Hölle den Schlund weit aufgesperrt und den Rachen aufgetan ohne Maß, daß hinunterfahren beide, ihre Herrlichen und der Pöbel, ihre Reichen und Fröhlichen;

15 daß jedermann sich bücken müsse und jedermann gedemütigt werde und die Augen der Hoffärtigen gedemütigt werden,

16 aber der HERR Zebaoth erhöht werde im Recht und Gott, der Heilige, geheiligt werde in Gerechtigkeit.

17 Da werden die Lämmer sich weiden an jener Statt, und Fremdlinge werden sich nähren in den Wüstungen der Fetten.

18 Weh denen, die am Unrecht ziehen mit Stricken der Lüge und an der Sünde mit Wagenseilen

19 und sprechen: Laß eilend und bald kommen sein Werk, daß wir's sehen; laß herfahren und kommen den Anschlag des Heiligen in Israel, daß wir's innewerden.

20 Weh denen, die Böses gut und Gutes böse heißen, die aus Finsternis Licht und aus Licht Finsternis machen, die aus sauer süß und aus süß sauer machen!

21 Weh denen, die bei sich selbst weise sind und halten sich selbst für klug!

22 Weh denen, die Helden sind, Wein zu saufen, und Krieger in Völlerei;

23 die den Gottlosen gerechtsprechen um Geschenke willen und das Recht der Gerechten von ihnen wenden!

24 Darum, wie des Feuers Flamme Stroh verzehrt und die Lohe Stoppeln hinnimmt, also wird ihre Wurzel verfaulen und ihre Blüte auffliegen wie Staub. Denn sie verachten das Gesetz des HERRN Zebaoth und lästern die Rede des Heiligen in Israel.

25 Darum ist der Zorn des HERRN ergrimmt über sein Volk, und er reckt seine Hand über sie und schlägt sie, daß die Berge beben und ihre Leichname wie Kot auf den Gassen sind. Und in dem allen läßt sein Zorn nicht ab, sondern seine Hand ist noch ausgereckt.

26 Denn er wird ein Panier aufwerfen fern unter den Heiden und dieselben locken vom Ende der Erde. Und siehe, eilend und schnell kommen sie daher,

27 und ist keiner unter ihnen müde oder schwach, keiner schlummert noch schläft; keinem geht der Gürtel auf von seinen Lenden, und keinem zerreißt ein Schuhriemen.

28 Ihre Pfeile sind scharf und alle ihre Bogen gespannt. Ihrer Rosse Hufe sind wie Felsen geachtet und ihre Wagenräder wie ein Sturmwind.

29 Ihr Brüllen ist wie das der Löwen, und sie brüllen wie junge Löwen; sie werden daherbrausen und den Raub erhaschen und davonbringen, daß niemand retten wird,

30 und werden über sie brausen zu der Zeit wie das Meer. Wenn man dann das Land ansehen wird, siehe, so ist's finster vor Angst, und das Licht scheint nicht mehr oben über ihnen.

1 Ystävästäni minä tahdon laulaa, laulun rakkaasta ystävästäni ja hänen viinitarhastaan. Ystävälläni oli viinitarha hedelmällisellä rinnemaalla.

2 Hän muokkasi sen, perkasi puhtaaksi kivistä ja istutti sinne jaloa viiniköynnöstä, hän rakensi sen keskelle vartiotornin ja louhi kallioon viinikuurnan. Hän odotti makeiden rypäleiden satoa, mutta tarha kasvoi villimarjoja.

3 Ja nyt, Jerusalemin asukkaat ja Juudan miehet, ratkaiskaa minun ja viinitarhani asia!

4 Mitä pitäisi vielä tehdä viinitarhalleni? Mitä jäi tekemättä? Minä odotin siltä rypäleitä, miksi se kasvoi villimarjoja?

5 Nyt kerron teille, mitä teen viinitarhalleni. Minä revin aidan sen ympäriltä, ja se jää eläinten laitumeksi, minä hajotan sen muurin, ja se jää kaikkien tallattavaksi.

6 Minä jätän tarhani hylkymaaksi. Sitä ei enää kitketä, ei karsita, siihen nousee ohdaketta ja orjantappuraa. Minä kiellän pilviä sille vettä satamasta.

7 Herran Sebaotin viinitarha on Israelin kansa ja Juudan heimo se köynnös, josta hän iloitsi. Hän odotti oikeuden valtaa, mutta kaikki oli mielivaltaa, hän tahtoi vanhurskasta hallitusta, mutta kuuli vain katkeraa valitusta.

8 Voi niitä, jotka liittävät talon taloon ja yhdistävät pellon peltoon, kunnes koko maa on yksin heidän eikä kukaan muu mahdu elämään siellä.

9 Omin korvin olen kuullut Herran Sebaotin sanan: -- Näette vielä, että autius saapuu moneen taloon, suuret ja kauniit tilat jäävät asujaa vaille.

10 Kymmenen auranalan tarha tuottaa vain yhden tynnyrin viiniä, ja kymmenen mittaa siementä antaa vain yhden mitan satoa.

11 Voi niitä, jotka jo ani varhain lähtevät etsimään päihdyttävää juomaa, niitä, jotka viinistä hehkuvina valvovat yömyöhään!

12 Heidän ilonaan ovat harput ja lyyrat, rummut ja huilut, viini virtaa heidän pidoissaan. Herran tekoja he eivät huomaa, eivät näe hänen kättensä töitä.

13 Sen tähden minun kansani viedään pois maastaan, ennen kuin kukaan arvaakaan. Sen ylhäiset kuolevat nälkään ja köyhä kansa nääntyy janoon.

14 Ja niin tuoni on levittänyt kitansa ja avannut kurkkunsa ammolleen. Sinne uppoavat niin ylhäiset kuin alhaiset, remuava joukko ja juhlien humu.

15 Ihminen joutuu nöyrtymään, miehen on pakko kumartua, ja ylpeät silmät painuvat maahan.

16 Mutta Herra Sebaot on ylhäinen, hän jakaa oikeutta, pyhän Jumalan pyhyys näkyy hänen oikeista tuomioistaan.

17 Silloin karitsat kulkevat raunioilla kuin laitumillaan ja teuraslampaat kiertelevät ruokaansa hakien.

18 Voi niitä, jotka turhuuksien orjina raahaavat syntiä mukanaan, jotka kiskovat syyllisyyttä perässään kuin juhdat vankkureita.

20 Voi niitä, jotka sanovat pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi! Pimeyden he kääntävät valoksi ja valon pimeydeksi, karvaan makeaksi ja makean karvaaksi.

21 Voi niitä, jotka ihailevat omaa älyään ja omasta mielestään ovat perin viisaita!

22 Voi niitä, jotka ovat sankareita viiniruukun ääressä, niitä, jotka ovat väkeviä juomien sekoittajina!

23 Lahjuksesta he julistavat syyllisen syyttömäksi. Siltä, joka on oikeassa, he ottavat oikeuden.

24 Sen tähden: niin kuin tulen kieli syö sängen, niin kuin kuiva ruoho häipyy liekkiin, niin lahoavat heidän juurensa ja heidän kukkansa hajoavat tomuna ilmaan. He ovat hylänneet Herran Sebaotin käskyt ja halveksineet Israelin Pyhän sanaa.

25 Niin Herra antaa vihansa leimahtaa kansansa yllä, hän kohottaa kätensä ja lyö. Vuoret järähtelevät, ja kaduilla viruu ruumiita kuin jätteitä tunkiolla. Vieläkään ei väistynyt Herran viha, hänen kätensä on yhä koholla, valmiina lyömään.

26 Herra kohottaa merkkiviirin kaukaiselle kansalle, maan ääriin hän viheltää sen sotureille kutsun, ja nopeasti he rientävät sieltä.

27 Siinä joukossa ei kukaan väsy eikä horju, kukaan heistä ei nuku eikä torku. Heidän vyönsä ei uumilta irtoa, eikä kenenkään kengästä katkea hihna.

28 Heidän nuolensa ovat teroitetut ja kaikki jousensa jännitetyt, hevosten kaviot iskevät tulta kuin pii ja vaunujen pyörät jyrisevät kuin myrsky.

29 He ärjyvät kuin jalopeurat, heidän äänensä on kuin nuoren leijonan, joka karjahtaen sieppaa saaliin ja raahaa sen mukanaan kenenkään uskaltamatta asettua tielle.

30 Sinä päivänä se kaukainen kansa ärjyen uhkaa tätä maata, kohisten kuin meri. Mihin katseesi luotkin, vain pimeyttä ja ahdistusta. Valo on kadonnut synkkiin pilviin.