1 Hiob antwortete und sprach:

2 Hört doch meiner Rede zu und laßt mir das anstatt eurer Tröstungen sein!

3 Vertragt mich, daß ich auch rede, und spottet darnach mein!

4 Handle ich denn mit einem Menschen? oder warum sollte ich ungeduldig sein?

5 Kehrt euch her zu mir; ihr werdet erstarren und die Hand auf den Mund legen müssen.

6 Wenn ich daran denke, so erschrecke ich, und Zittern kommt mein Fleisch an.

7 Warum leben denn die Gottlosen, werden alt und nehmen zu an Gütern?

8 Ihr Same ist sicher um sie her, und ihre Nachkömmlinge sind bei ihnen.

9 Ihr Haus hat Frieden vor der Furcht, und Gottes Rute ist nicht über ihnen.

10 Seinen Stier läßt man zu, und es mißrät ihm nicht; seine Kuh kalbt und ist nicht unfruchtbar.

11 Ihre jungen Kinder lassen sie ausgehen wie eine Herde, und ihre Knaben hüpfen.

12 Sie jauchzen mit Pauken und Harfen und sind fröhlich mit Flöten.

13 Sie werden alt bei guten Tagen und erschrecken kaum einen Augenblick vor dem Tode,

14 die doch sagen zu Gott: "Hebe dich von uns, wir wollen von deinen Wegen nicht wissen!

15 Wer ist der Allmächtige, daß wir ihm dienen sollten? oder was sind wir gebessert, so wir ihn anrufen?"

16 "Aber siehe, ihr Glück steht nicht in ihren Händen; darum soll der Gottlosen Sinn ferne von mir sein."

17 Wie oft geschieht's denn, daß die Leuchte der Gottlosen verlischt und ihr Unglück über sie kommt? daß er Herzeleid über sie austeilt in seinem Zorn?

18 daß sie werden wie Stoppeln vor dem Winde und wie Spreu, die der Sturmwind wegführt?

19 "Gott spart desselben Unglück auf seine Kinder." Er vergelte es ihm selbst, daß er's innewerde.

20 Seine Augen mögen sein Verderben sehen, und vom Grimm des Allmächtigen möge er trinken.

21 Denn was ist ihm gelegen an seinem Hause nach ihm, wenn die Zahl seiner Monden ihm zugeteilt ist?

22 Wer will Gott lehren, der auch die Hohen richtet?

23 Dieser stirbt frisch und gesund in allem Reichtum und voller Genüge,

24 sein Melkfaß ist voll Milch, und seine Gebeine werden gemästet mit Mark;

25 jener aber stirbt mit betrübter Seele und hat nie mit Freuden gegessen;

26 und liegen gleich miteinander in der Erde, und Würmer decken sie zu.

27 Siehe, ich kenne eure Gedanken wohl und euer frevles Vornehmen gegen mich.

28 Denn ihr sprecht: "Wo ist das Haus des Fürsten? und wo ist die Hütte, da die Gottlosen wohnten?"

29 Habt ihr denn die Wanderer nicht befragt und nicht gemerkt ihre Zeugnisse?

30 Denn der Böse wird erhalten am Tage des Verderbens, und am Tage des Grimms bleibt er.

31 Wer will ihm ins Angesicht sagen, was er verdient? wer will ihm vergelten, was er tut?

32 Und er wird zu Grabe geleitet und hält Wache auf seinem Hügel.

33 Süß sind ihm die Schollen des Tales, und alle Menschen ziehen ihm nach; und derer, die ihm vorangegangen sind, ist keine Zahl.

34 Wie tröstet ihr mich so vergeblich, und eure Antworten finden sich unrecht!

1 Nyt Job sanoi:

2 -- Kuunnelkaa minua, kuulkaa mitä sanon, sillä tavoin te minua parhaiten lohdutatte.

3 Olkaa kärsivällisiä, antakaa minun puhua. Kun olen sanonut sanottavani, sitten voitte pilkata minua.

4 En kai minä ihmisille valitustani osoita? Miksi minun pitäisi malttaa mieleni?

5 Katsokaa nyt minua, katsokaa ja kauhistukaa! Käsi suun eteen, pysykää hiljaa!

6 Kun ajattelen tätä kaikkea, minä järkytyn, vavistus kulkee jäsenteni lävitse.

7 Miksi jumalattomat saavat elää? Miksi he elävät korkeaan ikään? Miksi heidän on valta ja voima?

8 He näkevät lastensa varttuvan aikuisiksi, heidän silmiensä ilona ovat lastenlapset.

9 Jumalattoman talo menestyy, mikään ei sitä uhkaa, Jumalan vitsa ei siihen koske.

10 Kun hänen sonninsa astuu, aina se siittää vasikan, hänen lehmänsä poikivat aina ajallaan.

11 Hänen lapsensa juoksevat vapaina kuin karitsat, nuoret hyppivät ja tanssivat riemuissaan,

12 he virittävät laulun, lyövät rumpua, soittavat lyyraa, he karkeloivat huilun tahdissa.

13 Heidänkin päivänsä ovat onnen päiviä, rauhassa he saavat laskeutua tuonelaan.

16 He uskovat, että menestys on heidän omissa käsissään. Heidän ajatuksensa ovat kaukana Jumalasta.

17 Milloin jumalattoman lamppu sammuisi? Milloin onnettomuus hänet tavoittaisi, milloin Jumala niin häneen vihastuisi, että tuhoaisi hänet?

18 Milloin hän kieppuisi kuin olkisilppu tuulessa, kuin ruumenet, jotka pyörre tempaa mukaansa?

19 Te väitätte, että Jumala säästää rangaistuksensa hänen lapsilleen. Ei! Rangaistus kuuluu sille, joka on rikkonut. Saakoon hän itse kärsiä!

20 Nähköön hän omin silmin tuhon tulevan, juokoon hän Jumalan vihan maljan!

21 Mitä hän lapsistaan sitten enää tietää, kun hänen kuukausiensa määrä on kulunut loppuun?

22 Pitäisikö nyt meidän opettaa tätä viisautta Jumalalle hänelle, joka taivaan enkelitkin tuomitsee?

23 Joku kuolee keskellä elämän täyteyttä, keskellä rauhaa ja vaurautta,

24 lanteet vahvoina ja ravittuina, luut ydintä myöten voimaa täynnä.

25 Toinen taas kuolee mieli katkerana, saamatta osakseen pisaraakaan onnea.

26 Rinta rinnan he lepäävät maassa, ja heidän ruumiinsa kihisevät matoja.

27 Kyllä minä tiedän, mitä te nyt ajattelette ja mitä juonia punotte minua vastaan!

29 Ettekö tosiaan ole koskaan kyselleet asioita niiltä, jotka ovat maailmaa nähneet? Ettekö ole ottaneet oppia siitä mitä he ovat kokeneet?

30 Pahat säästyvät tuhon päivänä, jumalaton viedään turvaan, kun vihan päivä tulee.

31 Kuka tuomitsee hänen tekonsa vasten kasvoja, kuka rankaisee häntä hänen synneistään?

32 Kun hänet viedään hautaan, hänen hautakumpunsa ääressä valvotaan.

33 Lempeä on hänen päällään laakson multa. Hänen jäljessään kulkee saattojoukko, ja monet ovat tulleet jo edeltä haudan luo.

34 Miten tyhjää on lohtu, jota te tarjoatte! Valhe piilee teidän jokaisessa sanassanne.