1 Hiob antwortete und sprach:

2 Meine Rede bleibt noch betrübt; meine Macht ist schwach über meinem Seufzen.

3 Ach daß ich wüßte, wie ich ihn finden und zu seinem Stuhl kommen möchte

4 und das Recht vor ihm sollte vorlegen und den Mund voll Verantwortung fassen

5 und erfahren die Reden, die er mir antworten, und vernehmen, was er mir sagen würde!

6 Will er mit großer Macht mit mir rechten? Er stelle sich nicht so gegen mich,

7 sondern lege mir's gleich vor, so will ich mein Recht wohl gewinnen.

8 Aber ich gehe nun stracks vor mich, so ist er nicht da; gehe ich zurück, so spüre ich ihn nicht;

9 ist er zur Linken, so schaue ich ihn nicht; verbirgt er sich zur Rechten, so sehe ich ihn nicht.

10 Er aber kennt meinen Weg wohl. Er versuche mich, so will ich erfunden werden wie das Gold.

11 Denn ich setze meinen Fuß auf seine Bahn und halte seinen Weg und weiche nicht ab

12 und trete nicht von dem Gebot seiner Lippen und bewahre die Rede seines Mundes mehr denn mein eigen Gesetz.

13 Doch er ist einig; wer will ihm wehren? Und er macht's wie er will.

14 Denn er wird vollführen, was mir bestimmt ist, und hat noch viel dergleichen im Sinne.

15 Darum erschrecke ich vor ihm; und wenn ich's bedenke, so fürchte ich mich vor ihm.

16 Gott hat mein Herz blöde gemacht, und der Allmächtige hat mich erschreckt.

17 Denn die Finsternis macht kein Ende mit mir, und das Dunkel will vor mir nicht verdeckt werden.

1 Nyt Job sanoi:

2 -- Tänäkin päivänä ajatukseni nousevat kapinaan. Murehtiminen vie minulta voimat.

3 Kunpa tietäisin, mistä hänet voin löytää ja miten pääsen sinne, missä hän asuu!

4 Minä esittäisin hänelle asiani ja toisin julki kaikki todisteeni.

5 Niin saisin kuulla, mitä hän minulle vastaa, ja saisin tietää, mitä hän tahtoo minulle sanoa.

6 Käräjöisikö hän kanssani valtiaan voimalla? Ei, hän kuuntelisi minua.

7 Hänen vastapuolenaan seisoisi nuhteeton mies, ja tuomarini vapauttaisi minut syytteestä lopullisesti.

8 Jos minä menen itään, ei hän ole siellä, jos länteen -- ei merkkiäkään hänestä!

9 Jos menen pohjoiseen, en saa häntä silmiini, jos etelään -- en näe häntä!

10 Hän tietää kyllä, millainen on ollut minun vaellukseni. Koetelkoon minua niin kuin tulessa kultaa -- minä kestän.

11 Hänen jalanjälkiinsä olen sovittanut askeleni, hänen tietään olen seurannut. En ole siltä poikennut.

12 Hänen sanansa käskyjä minä tottelen, minä pidän ne aina silmieni edessä.

13 Kun Jumala jotakin päättää, kuka voisi sen muuttaa? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee.

14 Hän panee toimeen sen minkä on minulle määrännyt, eikä sitä ole vähän.

15 Siksi minä pelästyn, kun hänet näen, kun ajattelenkin häntä, minä vapisen kauhusta.

16 Jumala on lannistanut rohkeuteni, minä kauhistun Kaikkivaltiasta.

17 Mutta pimeyskään ei saa minua vaikenemaan, ei, vaikka se peittää edestäni kaiken.