1 Vocês bem sabem, irmãos, que a nossa passagem no vosso meio não foi de forma alguma inútil

2 Embora tenhamos sofrido e sido maltratados em Filipos, como se lembram, Deus deu-nos ousadia para vos pregar as boas novas, apesar da oposição que se levantava.

3 E a nossa pregação não foi feita com segundas intenções, nem por motivos ardilosos ou com o desejo de tirar proveitos pessoais.

4 Nós fomos considerados por Deus como sendo dignos de transmitir a mensagem do evangelho que nos foi confiada; e isso fazemos sem cuidar em agradar às pessoas, mas sim a Deus, que conhece os nossos corações.

5 Vocês puderam verificar como nunca usámos de palavras lisonjeiras, a fim de beneficiarmos de ajudas em nosso proveito. Deus é testemunha disso.

6 E nunca procurámos os louvores do público que nos ouvia, quer fossem vocês mesmos ou outros.

7 É verdade que, como representantes de Cristo, teríamos direito a exigir qualquer coisa de vocês. Mas não: nós, no vosso meio, fomos antes como uma mãe para com os seus filhos, fomos cheios de cuidados.

8 De tal forma queríamos o vosso bem que até, para além de vos darmos a boa nova de Deus, vos daríamos também as nossas próprias vidas, pois vocês nos eram muito queridos.

9 Recordam-se, irmãos, de todo o nosso trabalho e canseira? Trabalhámos noite e dia a fim de não nos tornarmos pesados a ninguém, enquanto vos anunciávamos o evangelho de Deus.

10 Vocês - e Deus também - são testemunhas da forma santa, justa e irrepreensível como nos comportámos para convosco os que creram.

11 E viram como vos exortámos e encorajámos, como faria um pai aos seus próprios filhos, para que a vossa conduta honrasse Deus, o qual vos levará para o seu domínio celestial, para partilharem da sua glória.

13 Por isso não deixamos de dar a Deus o nosso agradecimento pelo facto de terem recebido a mensagem de Deus, que vos pregámos, não como teorias humanas, mas como a palavra mesma de Deus, que realmente é, e que agiu profundamente na vida de vocês, os crentes.

14 Na realidade, tem-vos acontecido, irmãos, o mesmo que às igrejas de Deus na Judeia, fiéis a Jesus Cristo; porque vocês também sofreram dos vossos próprios compatriotas a mesma perseguição que a eles lhes moveram os judeus

15 Estes foram os que, depois de matarem os seus próprios profetas, levaram à morte o Senhor Jesus, e nos têm perseguido também a nós. Estão contra Deus, e são afinal inimigos da humanidade.

16 Impedem-nos de falar aos gentios a mensagem da salvação, apenas conseguindo, com mais isso ainda, aumentar os seus pecados. Mas a severidade da justiça de Deus atingiu-os finalmente com todo o seu rigor.

17 Quanto a nós, irmãos, tendo estado, por um certo espaço de tempo, longe da vossa vista - mas não longe de coração - com tanto mais vontade procurámos tornar a ver-vos..

18 E assim, por mais que uma vez, tentámos ir ter convosco, pelo menos eu, Paulo, mas sempre fomos impedidos disso por Satanás.

19 Porque, afinal, não são vocês que constituem o objecto das nossas expectativas? E não são vocês que fazem toda a nossa alegria, e que serão a nossa recompensa espiritual perante o nosso Senhor Jesus Cristo, quando ele voltar?

20 Vocês são a nossa alegria; vocês são a nossa glória!

1 Tiedättehän itsekin, veljet, ettei tulomme teidän tykönne ollut turha;

2 vaan, vaikka me ennen, niinkuin tiedätte, olimme kärsineet Filippissä ja meitä siellä oli pahoin pidelty, oli meillä kuitenkin Jumalassamme rohkeutta puhua teille Jumalan evankeliumia, suuressa kilvoituksessa.

3 Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua;

4 vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme.

5 Sillä me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Jumala on todistajamme,

6 emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta,

7 vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa; vaan me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa;

8 niin mekin, teitä hellien, halusimme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, vaan oman henkemmekin, sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet.

9 Muistattehan, veljet, meidän työmme ja vaivamme: yöt ja päivät työtä tehden, ettemme ketään teistä rasittaisi, me julistimme teille Jumalan evankeliumia.

10 Te olette meidän todistajamme, ja Jumala, kuinka pyhät ja oikeamieliset ja nuhteettomat me olimme teitä kohtaan, jotka uskotte,

11 samoinkuin te tiedätte, kuinka me, niinkuin isä lapsiansa, kehoitimme itsekutakin teistä ja rohkaisimme teitä,

12 ja teroitimme teille, että teidän on vaeltaminen arvollisesti Jumalan edessä, joka kutsuu teitä valtakuntaansa ja kirkkauteensa.

13 Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.

14 Sillä teistä, veljet, on tullut niiden Kristuksessa Jeesuksessa olevien Jumalan seurakuntain seuraajia, jotka ovat Juudeassa, sillä tekin olette kärsineet omilta kansalaisiltanne samaa kuin he juutalaisilta,

15 jotka tappoivat Herran Jeesuksenkin ja profeetat ja ovat vainonneet meitä, eivätkä ole Jumalalle otollisia, vaan ovat kaikkien ihmisten vihollisia,

16 kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa. Viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti.

17 Mutta kun meidät nyt, veljet, on hetkeksi aikaa erotettu teistä, ulkonaisesti, ei sydämeltä, niin on meille tullut yhä suurempi halu päästä näkemään teidän kasvojanne.

18 Sentähden olemme tahtoneet tulla teidän tykönne, minä, Paavali, puolestani, en vain kerran, vaan kahdestikin, mutta saatana on meidät estänyt.

19 Sillä kuka on meidän toivomme tai ilomme tai meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te, meidän Herramme Jeesuksen edessä hänen tulemuksessaan?

20 Sillä te olette meidän kunniamme ja meidän ilomme.