1 -- Kuuntele, taivas, mitä minä puhun, kuulkoon maa minun sanani.

2 Sateena virratkoon minun opetukseni, kastepisaroina vierikööt sanani, niin kuin vihma nuorelle nurmelle, niin kuin kuurosade ruohikolle.

3 Minä julistan Herran nimeä. Ylistäkää Jumalamme kunniaa!

4 Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea.

5 Kelvottomasti rikkoi häntä vastaan tämä kiero ja katala sukupolvi, ne, jotka eivät enää ole hänen lapsiaan vaan kansansa häpeätahra.

6 Näinkö sinä palkitset Herran, sinä tyhmä ja ymmärtämätön kansa? Eikö hän ole sinun isäsi ja luojasi? Hän sinut teki ja rakensi.

7 Muistelkaa muinaisia aikoja, ajatelkaa menneiden sukupolvien päiviä. Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille, kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla.

8 Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan.

9 Herran osuus on hänen kansansa Israel, ja Jaakob hänen perintömaansa.

10 Hän löysi sen autiosta maasta, karulta seudulta, joka huusi tyhjyyttään. Hän otti sen hoiviinsa ja huolehti siitä, hän varjeli sitä kuin silmäteräänsä.

11 Niin kuin kotka suojelee pesäänsä ja liitelee poikastensa yllä, niin kuin se kantaa niitä siivillään, niin Herrakin kuljetti kansaansa.

12 Herra yksin johdatti omiaan, ei hänellä ollut muuta jumalaa rinnallaan.

13 Hän nosti heidät vuorten valtiaiksi, ja he saivat syödä pellon antimia, kerätä hunajaa kallionkoloista ja oliivisatoa kivikkoisilta mailta.

14 He saivat maitoa ja voita karjastaan, söivät pukkien rasvaa, oinaita, Basanin pässejä ja puhdasta ydinvehnää, he joivat rypälemehua, kuohuvaa viiniä.

15 Niin Jesurun lihoi ja alkoi oikutella, niin Israelista tuli lihava, mahtava ja äksy. Se hylkäsi Jumalan, joka oli sen luonut, alkoi halveksia turvakalliotaan.

16 Israel sai hänet kiivastumaan vierailla jumalillaan, vihastutti hänet iljettävillä menoillaan.

17 Se uhrasi pahoille hengille, epäjumalille, joista ei ennen tiennyt, uusille, äsken löytämilleen jumalille, joita isät eivät tunteneet.

18 Te unohditte kallion, joka antoi teille elämän, ette muistaneet Jumalaa, joka oli teidät synnyttänyt.

19 Kun Herra näki Israelin teot, hän vihastui poikiinsa ja tyttäriinsä ja hylkäsi heidät.

21 He ovat ärsyttäneet minua väärillä jumalillaan, vihastuttaneet minut joutavilla patsaillaan. Siksi minä panen heidän kiusakseen kansan, joka ei kansalta näytä, typerysten heimolla minä vihastutan heidät.

22 Minun vihani on syttynyt, sen liekki yltää syvyyksiin saakka. Se kärventää maan ja sen sadon, kalvaa vuorten perustukset.

23 Minä kasaan heille onnettomuuksia onnettomuuksien päälle, kulutan heihin kaikki nuoleni.

24 He nääntyvät nälkään, he menehtyvät ruttoon, kulkutauti korjaa heidät. Minä lähetän heidän kimppuunsa raatelevia petoja ja myrkkykäärmeitä.

25 Ulkona heidän lapsensa tappaa miekka ja kodeissa kauhu. Kuolema vie niin nuorukaisen kuin neidon, niin sylilapsen kuin vanhuksen.

27 mutta minä en halua kuulla vihollisteni pilkkasanoja, en salli, että he ymmärtävät kaiken väärin ja sanovat: 'Tämä hävitys on meidän kättemme työtä, ei suinkaan Herran.'

28 Israel on ymmärtämätön kansa, se ei ota opikseen neuvoista.

30 voisi yksi ainoa vihollinen ajaa takaa tuhatta, kuinka voisi kaksi miestä karkottaa kymmenentuhatta, ellei Herra, Israelin kallio, olisi myynyt kansaansa, ellei hän olisi antanut sitä vihollisten käsiin?

31 Vihollistemmekin luulisi ymmärtävän, ettei heidän kallionsa ole niin kuin meidän.

32 Sodomasta ovat peräisin vihollistemme viiniköynnökset, Gomorran rinnemailla ne ovat kasvaneet. Heidän rypäleensä ovat myrkkyrypäleitä, heidän rypäleterttunsa karvaita maultaan.

33 Liskojen myrkkyä on heidän viininsä, sarvikyiden julmaa myrkkyä.

34 Tämä kaikki on minulla mielessäni, sinetillä suljettuna aitoissani

35 koston ja rangaistuksen päivään saakka, siihen päivään, jona he sortuvat. Heidän perikatonsa on lähellä, se, mikä heitä odottaa, tulee pian.

36 Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.

38 Nouskoot nyt teitä auttamaan ne jumalat, joille te syötitte teurasuhrienne rasvan ja juotitte juomauhrienne viinin! Seiskööt ne teidän suojananne.

39 Näettehän nyt: minä olen ainoa, ei ole muuta jumalaa minun rinnallani. Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan, minun vallassani on kaikki.

40 Minä kohotan käteni taivasta kohti ja vannon: Niin totta kuin elän ikuisesti,

41 minä teroitan salamoivan miekkani, käyn toteuttamaan tuomiota, minä kostan vihollisilleni, rankaisen vihamiehiäni.

43 Ylistäkää Herran kansaa, te vieraat kansat! Herra kostaa palvelijoittensa kuoleman, hän rankaisee vihollisiaan, hän puhdistaa synnin kirouksesta kansan ja maan.

44 Mooses lausui Joosuan, Nunin pojan, kanssa tämän laulun sanat koko kansan kuullen.

45 Puhuttuaan kaiken tämän israelilaisille

48 Tuona samana päivänä Herra sanoi Moosekselle:

50 Vuorella, jolle sinä nouset, sinun on kuoltava, ja sinut otetaan isiesi luo, kuten veljesi Aaron, joka kuoli Horinvuorella.

51 Näin tapahtuu siksi, että te Meribat-Kadesin vesipaikalla Sinin autiomaassa rikoitte minua vastaan kaikkien israelilaisten edessä, kun ette pitäneet minua pyhänä kansan edessä.

1 Give ear, ye heavens, and I will speak;

And let the earth hear the words of my mouth.

2 My doctrine shall drop as the rain;

My speech shall distil as the dew,

As the small rain upon the tender grass,

And as the showers upon the herb.

3 For I will proclaim the name of Jehovah:

Ascribe ye greatness unto our God.

4 The Rock, his work is perfect;

For all his ways are justice:

A God of faithfulness and without iniquity,

Just and right is he.

5 They have dealt corruptly with him, they are not his children, it is their blemish;

They are a perverse and crooked generation.

6 Do ye thus requite Jehovah,

O foolish people and unwise?

Is not he thy father that hath bought thee?

He hath made thee, and established thee.

7 Remember the days of old,

Consider the years of many generations:

Ask thy father, and he will show thee;

Thine elders, and they will tell thee.

8 When the Most High gave to the nations their inheritance,

When he separated the children of men,

He set the bounds of the peoples

According to the number of the children of Israel.

9 For Jehovah’s portion is his people;

Jacob is the lot of his inheritance.

10 He found him in a desert land,

And in the waste howling wilderness;

He compassed him about, he cared for him,

He kept him as the apple of his eye.

11 As an eagle that stirreth up her nest,

That fluttereth over her young,

He spread abroad his wings, he took them,

He bare them on his pinions.

12 Jehovah alone did lead him,

And there was no foreign god with him.

13 He made him ride on the high places of the earth,

And he did eat the increase of the field;

And he made him to suck honey out of the rock,

And oil out of the flinty rock;

14 Butter of the herd, and milk of the flock,

With fat of lambs,

And rams of the breed of Bashan, and goats,

With the finest of the wheat;

And of the blood of the grape thou drankest wine.

15 But Jeshurun waxed fat, and kicked:

Thou art waxed fat, thou art grown thick, thou art become sleek;

Then he forsook God who made him,

And lightly esteemed the Rock of his salvation.

16 They moved him to jealousy with strange gods;

With abominations provoked they him to anger.

17 They sacrificed unto demons, which were no God,

To gods that they knew not,

To new gods that came up of late,

Which your fathers dreaded not.

18 Of the Rock that begat thee thou art unmindful,

And hast forgotten God that gave thee birth.

19 And Jehovah saw it, and abhorred them,

Because of the provocation of his sons and his daughters.

20 And he said, I will hide my face from them,

I will see what their end shall be:

For they are a very perverse generation,

Children in whom is no faithfulness.

21 They have moved me to jealousy with that which is not God;

They have provoked me to anger with their vanities:

And I will move them to jealousy with those that are not a people;

I will provoke them to anger with a foolish nation.

22 For a fire is kindled in mine anger,

And burneth unto the lowest Sheol,

And devoureth the earth with its increase,

And setteth on fire the foundations of the mountains.

23 I will heap evils upon them;

I will spend mine arrows upon them:

24 They shall be wasted with hunger, and devoured with burning heat

And bitter destruction;

And the teeth of beasts will I send upon them,

With the poison of crawling things of the dust.

25 Without shall the sword bereave,

And in the chambers terror;

It shall destroy both young man and virgin,

The suckling with the man of gray hairs.

26 I said, I would scatter them afar,

I would make the remembrance of them to cease from among men;

27 Were it not that I feared the provocation of the enemy,

Lest their adversaries should judge amiss,

Lest they should say, Our hand is exalted,

And Jehovah hath not done all this.

28 For they are a nation void of counsel,

And there is no understanding in them.

29 Oh that they were wise, that they understood this,

That they would consider their latter end!

30 How should one chase a thousand,

And two put ten thousand to flight,

Except their Rock had sold them,

And Jehovah had delivered them up?

31 For their rock is not as our Rock,

Even our enemies themselves being judges.

32 For their vine is of the vine of Sodom,

And of the fields of Gomorrah:

Their grapes are grapes of gall,

Their clusters are bitter:

33 Their wine is the poison of serpents,

And the cruel venom of asps.

34 Is not this laid up in store with me,

Sealed up among my treasures?

35 Vengeance is mine, and recompense,

At the time when their foot shall slide:

For the day of their calamity is at hand,

And the things that are to come upon them shall make haste.

36 For Jehovah will judge his people,

And repent himself for his servants;

When he seeth that their power is gone,

And there is none remaining, shut up or left at large.

37 And he will say, Where are their gods,

The rock in which they took refuge;

38 Which did eat the fat of their sacrifices,

And drank the wine of their drink-offering?

Let them rise up and help you,

Let them be your protection.

39 See now that I, even I, am he,

And there is no god with me:

I kill, and I make alive;

I wound, and I heal;

And there is none that can deliver out of my hand.

40 For I lift up my hand to heaven,

And say, As I live for ever,

41 If I whet my glittering sword,

And my hand take hold on judgment;

I will render vengeance to mine adversaries,

And will recompense them that hate me.

42 I will make mine arrows drunk with blood,

And my sword shall devour flesh;

With the blood of the slain and the captives,

From the head of the leaders of the enemy.

43 Rejoice, O ye nations, with his people:

For he will avenge the blood of his servants,

And will render vengeance to his adversaries,

And will make expiation for his land, for his people.

44 And Moses came and spake all the words of this song in the ears of the people, he, and Hoshea the son of Nun. 45 And Moses made an end of speaking all these words to all Israel; 46 and he said unto them, Set your heart unto all the words which I testify unto you this day, which ye shall command your children to observe to do, even all the words of this law. 47 For it is no vain thing for you; because it is your life, and through this thing ye shall prolong your days in the land, whither ye go over the Jordan to possess it.

48 And Jehovah spake unto Moses that selfsame day, saying, 49 Get thee up into this mountain of Abarim, unto mount Nebo, which is in the land of Moab, that is over against Jericho; and behold the land of Canaan, which I give unto the children of Israel for a possession; 50 and die in the mount whither thou goest up, and be gathered unto thy people, as Aaron thy brother died in mount Hor, and was gathered unto his people: 51 because ye trespassed against me in the midst of the children of Israel at the waters of Meribah of Kadesh, in the wilderness of Zin; because ye sanctified me not in the midst of the children of Israel. 52 For thou shalt see the land before thee; but thou shalt not go thither into the land which I give the children of Israel.